Greg Graffin

yhdysvaltalainen muusikko

Gregory Walter Graffin (s. 6. marraskuuta 1964 Madison, Wisconsin[1]), joka tunnetaan myös nimellä Greg Graffin, on yhdysvaltalainen muusikko ja professori. Hänet tunnetaan punk rock -yhtye Bad Religionin solistina sekä perustajajäsenenä.

Greg Graffin

Bad Religion muokkaa

Vuonna 1979, 14 vuoden ikäisinä, Greg Graffin perusti Bad Religionin muutaman lukioaikaisen luokkatoverinsa kanssa. Yhtye perustettiin eteläisessä Kaliforniassa, San Fernando Valleyssä. Tehtyään jonkin aikaa nimeä itselleen Los Angelesin punk-scenessä sekä julkaistuaan kolme EP:tä ja kaksi täyspitkää albumia yhtye hajosi vuonna 1984. Yhtye kasattiin uudelleen vuonna 1987 How Could Hell Be Any Worse? -albumin aikaisella kokoonpanolla. Uutena jäsenenä tässä vaiheessa yhtyeeseen oli liittynyt entinen Circle Jerksin kitaristi Greg Hetson. Yhtye julkaisi seuraavana vuonna laajalti arvostetun comeback-albuminsa Suffer. Yhtye on vuoden 1988 jälkeen levyttänyt ja keikkaillut tauotta näihin päiviin asti. Bad Religion tunnetaan poliittisesti kantaa ottavista lyriikoistaan sekä tunnusomaisista harmonioista ja melodioista.

Graffin sekä yhtyeen kitaristi Brett Gurewitz ovat tällä hetkellä yhtyeen pääasialliset laulujen sanoittajat. 1990-luvun loppupuolella Graffin vastasi kolmen albumin osalta kappaleiden kirjoittamisesta yksinään, Gurewitzin erkaannuttua yhtyeestä väliaikaisesti. Greg Graffin nauhoitti ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 1997. Albumi "American Lesion" sisälsi pehmeämpää ja enemmän popmusiikkiin orientoitunutta materiaalia. Julkaistuaan 1990-luvulla viisi albumia monikansalliselle levy-yhtiölle, Atlantic Recordsille, Bad Religion palasi Epitaphille.[2] Näihin aikoihin myös Gurewitz palasi yhtyeen jäsenistöön. Graffinin seuraavasta sooloalbumi nimeltään Cold as the Clay julkaistiin vuonna 2006. Uudella albumillaan Graffin esittää vanhoja amerikkalaisia folk-lauluja taustayhtyeen säestämänä. Albumin tuotti Brett Gurewitz ja sen julkaisijana toimi Epitaph Recordsin vuonna 1999 perustettu sisarlevy-yhtiö ANTI-Records. Albumi julkaistiin 10. heinäkuuta 2006.

Akateeminen ura muokkaa

Graffin on opiskellut geologiaa Kalifornian yliopistossa, Los Angelesissa (UCLA). Hän suoritti maisterin tutkinnon geologiasta UCLA:ssa ja filosofian tohtorin tutkinnon (Ph.D.) eläintieteestä Cornellin yliopistossa evoluutiobiologian laitoksella.[1] Bad Religionin virallisilla nettisivuilla ja Cornellin yliopiston sivuilla olleen videopätkän mukaan Graffinin päättötyö olisikin kuitenkin ollut eläintieteen alaan kuuluva tutkimus. Graffinin päättötyön nimi oli "Monism, Atheism and the Naturalist Worldview: Perspectives from Evolutionary Biology".[3]

Tällä hetkellä Greg Graffin asuu Los Angelesissa, Kaliforniassa. Bad Religioniin liittyvän toiminnan lisäksi hän on luennoinut Kalifornian ja Cornellin yliopistoissa. Hänen kirjallinen tuotantonsa käsittää neljä julkaistua teosta, joista yksi on suomennettu.

Soolotuotanto muokkaa

Suomennettu teos muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b ”Bad Religion's Greg Graffin - Wikipedia: Fact or Fiction?”. Loudwire (käsikirjoitus). 2017-08-16.
  2. Bad Religion Shifts Back To Epitaph Billboard. Viitattu 14.3.2019.
  3. Gregory W. Graffin: Monism, Atheism, and the Naturalist World-view: Perspectives from Evolutionary Biology. Cornell University, 2003. ISBN 9780496521371. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.3.2019). en

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Greg Graffin.