Grand Central Academy of Art

Grand Central Academy of Art on 2006 perustettu yhdysvaltalainen New Yorkissa, Manhattanilla sijaitseva koulu. Koulu on keskittynyt klassisen akateemisen taiteen tekotapoihin ja opettaa piirustusta, maalausta ja kuvanveistoa.

Opinto-suunnitelma muokkaa

Opintosuunnitelma noudattaa klassista tapaa opetella piirtämisen, maalaamisen ja kuvanveiston taito. Luentoja on yleensä vähän, ja suurin osa ajasta vietetään piirtäen elävää mallia ja kipsipatsaita. Ohjaajat yleensä ainoastaan siis ohjaavat työskentelyä ja antavat kussakin vaiheessa tarvittavat tiedot perusteiden hallintaan. Kuvanveistoon ei ole yksittäistä opintosuunnitelmaa, vaan se on suunniteltu tukemaan piirtämistä antamalla oppilaille kuva ihmiskehon kolmiulotteisesta rakenteesta, kaksiulotteisten mittausten rinnalle.

Ensimmäinen vuosi piiretään ja maalataan grisaille-tekniikalla (tekniikka jossa paletilla on ainoastaan mustaa ja valkoista) kipsipatsaita, asetelmia ja elävää mallia. Toisena vuonna maalauksessa siirytään käyttämään koko väripalettia. Viimeisenä vuonna koko paletin käyttö jatkuu ja lisäksi oppilaille esitellään eri koulukuntien ja taiteilijoitten tekniikoita.

Opintosuunnitelma vaatii oppilailta vahvaa työmoraalia ja päättäväisyyttä tavoitteittensa suhteen. Tavallisesti pääopinto-ohjelman oppilaat työskentelevät koululla klo 9:00-17:00. On myös tavallista, että oppilaat jatkavat opintojaan koulupäivän jälkeenkin, niin että yhteensä harjoitteluaikaa päivässä voi kertyä yli 10 tuntia.

Oppilaitten käytössä on isot studiot, joissa käytetään yleensä ainoastaan kattoikkunoista tulevaa päivänvaloa esineiden ja mallien valaistukseen. Käytössä on myös laaja, yli 200 kipsin valikoima klassisia Metropolitan Museumin lahjoittamia kipsipatsaita.

Grand Centralin ohjaajien neuvomat tavat muistuttavat eniten Water Street Atelierin, L'Ecole Albert Defoisia ja Studio Escalieria. Perus mittaaminen perustuu vahvasti suhteelliseen mittaamiseen, jossa silmillä piirretään malliin suoria viivoja (yleensä vertikaaleja tai horisontaaleja), joiden avulla poimitaan yksinkertaisia pisteitä, joita sitten yhdistellään viivoilla. Grand Centralin, Waterstreetin, L'Ecole Albert Defoisin ja Studio Escalierin tapa piirtää eroaa selvästi firenzeläisestä Richard Lackin, Robert Hale Ives Gammelin ja muiden, luomasta perinteestä, joka pohjautuu enemmän Jean-Leon Geromen opettamiin tekniikkoihin ja sight-size piirustustekniikkaan.

Ohjaajat muokkaa

Akatemiaa johtaa Jacob Collins. Avustavia opettajia pääopinto-ohjelmassa ovat Kate Lehman, Michael Grimaldi ja Dan Thompson. Työpajojen ja iltatuntien opettajiin kuuluu Camie Davis, Jon Demartin, Nicholas Hiltner, Sarah Lamb, Edward Minoff, John Morra, Richard Piloco, Frank Porcu, Travis Schlaht, Sam Wisneski, Brian Craig, Patrick Devonas, Douglas Flynt, Stephen Perkins, David Simon, Mark Tennant ja Yuqi Wang. Pääopinto-ohjelman ohjaajista suurin osa on saanut oppinsa joko Ted Seth Jacobsin tai hänen oppilaittensa alaisuudessa. Tekniikat ja tyyli ovatkin hyvin saman tapaiset kuin Jacobsin, toisaalta taas Jacobsin oppien pohjalta on alkanut kasvaa jo täysin uutta piirustus- ja maalaustyyliä jota opetetaan Grand Centralissa.

Aiheesta muualla muokkaa