Gossip on yhdysvaltalainen indie rock -yhtye. Sen perustivat laulaja Beth Ditto, kitaristi Brace Paine ja rumpali Kathy Mendonça Searcyssa Arkansasissa vuonna 1999. He ovat saaneet jonkin verran vaikutteita riot grrrl -yhtyeiltä ja feminismistä, vaikka bändin jäsenet eivät määrittele itseään riot grrrl -yhtyeeksi.

Gossip
Gossip vuonna 2007
Gossip vuonna 2007
Tiedot
Toiminnassa 1999
Tyylilaji indie rock, punk rock, garage rock
Kotipaikka Portland, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Beth Dittolaulu
Brace Painekitara, basso
Hannah Blilierummut

Entiset jäsenet

Kathy Mendonça, rummut (1999–2003)

Levy-yhtiö

Columbia Records2007
Back Yard Recordings2006–2007
Kill Rock Stars2001–2007

Aiheesta muualla
Kotisivut

Beth Ditto on alusta saakka aiheuttanut kiistoja ollessaan avoin ylipainostaan ja seksuaalisesta suuntautumisestaan. Hän onkin sanonut ajavansa ”kaikkien läskien ja homojen” asiaa.

Yhtye solmi vuonna 1999 levytyssopimuksen indieyhtiö K Recordsin kanssa, ja K Records julkaisi Gossipin ensimmäisen EP:n The Gossip samana vuonna. Gossipin seuraava julkaisu oli debyyttialbumi That's Not What I Heard, ja sen julkaisi levy-yhtiö Kill Rock Stars tammikuussa 2001.

Ennen seuraavaa albumia he julkaisivat EP:n Arkansas Heat toukokuussa 2002. Movement, yhtyeen toinen pitkäsoitto, seurasi sitä vuotta myöhemmin, toukokuussa 2003. Syyskuussa 2003 julkaistiin yhtyeen ensimmäinen livealbumi Undead in NYC. Kaksi kuukautta tämän jälkeen rumpali Kathy Mendonca jätti yhtyeen keskittyäkseen kätilön uraansa. Hänet korvasi Hannah Blilie.

Ensimmäinen julkaisu, jolla uusi rumpali oli mukana, oli yhteis-EP Real Damage elektropopartisti Tracy + the Plasticsin kanssa. Se julkaistiin tammikuussa 2005. Yhtyeen seuraava albumi Standing in the Way of Control julkaistiin tammikuussa 2006 Kill Rock Starsin kautta ja myöhemmin samana vuonna brittiläisen indieyhtiö Back Yard Recordingsin kautta.

Ditto kirjoitti yhtyeen hittikappaleen ”Standing in the Way of Control” vastauksena Yhdysvaltojen hallituksen päätökselle kieltää samaa sukupuolta olevien parien oikeus avioliittoon. Kappale saavutti suosiota myös Isossa-Britanniassa, kun se oli mukana televisio-ohjelman Skins mainoksessa Channel 4:lla vuonna 2007. Maaliskuussa 2007 uutisoitiin, että yhtye olisi kiinnitetty Columbian tytäryhtiölle Music with a Twist, joka keskittyy seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin artisteihin.[1]

Jäsenet muokkaa

  • Beth Ditto – laulu
  • Brace Paine – kitara, basso
  • Hannah Blilie – rummut (2003–)
Entiset jäsenet
  • Kathy Mendonca – rummut (1999–2003)

Diskografia muokkaa

Studioalbumit muokkaa

  • That's Not What I Heard  (2001)
  • Movement  (2003)
  • Standing in the Way of Control  (2006)
  • Music for Men  (2009)
  • Joyful Noise  (2012)
  • Real Power  (2024)

Livealbumit muokkaa

  • Undead in NYC  (2003)
  • Live In Liverpool  (2007)

EP:t muokkaa

  • The Gossip  (1999)
  • Arkansas Heat  (2002)
  • Real Damage  (2005)
  • GSSP RMX  (2006)

Singlet muokkaa

  • Standing in the Way of Control  (Le Tigre Remix, 2005)
  • Listen Up!  (2006)
  • Standing in the Way of Control  (uudelleenjulkaisu 2006)
  • Standing in the Way of Control  (uudelleenjulkaisu 2007)
  • Listen Up!  (uudelleenjulkaisu 2007)
  • Jealous Girls  (2007)
  • Heavy Cross  (2009)
  • Love Long Distance  (2009)
  • Drunken Maria  (2009)
  • Pop Goes the World  (2010)
  • Men In Love  (2010)
  • Dimestore Diamonds  (2010)
  • Perfect world  (2012)
  • Move in the Right Direction  (2012)

Lähteet muokkaa

  1. Phillips, Amy: The Gossip Sign to Columbia Pitchfork. 8.3.2007. Pitchforkmedia Inc.. Viitattu 4.9.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gossip.