Gordon Banks (30. joulukuuta 1937 Sheffield, Englanti12. helmikuuta 2019[1] ) oli englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan maalivahti.

Banks vuonna 2007.

Banks tunnetaan erityisesti saavutuksistaan Englannin maajoukkueessa, jossa hän pelasi maailmanmestaruuteen päättyneissä vuoden 1966 kotikisoissa.

Seurajoukkueessa Banks aloitti ammattilaisuransa vuonna 1955 3. divisioonaan Chesterfieldissä ja siirtyi 1959 Leicesteriin 7 000 punnalla. Banks nousi pian joukkueen ykkösvahdiksi Dave McLarenin loukkaannuttua ja esitettyään hänen korvaajanaan hyviä otteita. Vuonna 1961 joukkue pelasi FA Cupin finaalissa Tottenhamia vastaan, mutta hävisi 2–0.

Ensimmäisen maaottelunsa Banks pelasi vuonna 1963 Skotlantia vastaan. Samana vuonna Leicester pelasi jälleen FA Cupin finaalissa, tällä kertaa Manchester Unitedia vastaan, mutta hävisi 3–1. Vuotta myöhemmin Leicester kuitenkin voitti Liigacupin kaataen loppuottelussa Stoken maalein 4–3. Vuotta myöhemmin joukkue oli Liigacupissa vielä toinen.

Vuonna 1965 Banks valittiin Englannin maajoukkueen ykkösmaalivahdiksi. 1966 MM-kisoissa alkulohkossa Banks ei päästänyt selkänsä taakse maaliakaan[2]. Ensimmäinen takaisku tuli vasta välierässä Portugalia vastaan[2]. Banks olikin Englannin ehdottomia runkopelaajia MM-voittoon päättyneessä turnauksessa[2].

Vuonna 1967 Banks siirtyi Stokeen, kun hänen paikkansa Leicesterissa otti nuori paikallinen lupaus Peter Shilton. Banks pelasi maajoukkueessa 1968 EM-kisoissa, joissa Englanti sijoittui neljän parhaan joukkoon. 1970 Meksikon MM-kisoista Banks muistetaan luultavasti parhaiten alkusarjan ottelusta Brasiliaa vastaan, jossa hän kurotti kätensä Pelén tarkan puskun tielle. Englanti lopulta hävisi ottelun 0–1 Jairzinhon maalilla. Joukkue raivasi silti tiensä puolivälieriin, missä vastaan asettui Saksan liittotasavalta, Banks kärsi kuitenkin vatsakivuista eikä voinut pelata. Tämä tapahtuma sai liikkeelle useita salaliittoteorioita. Englanti hävisi ottelun maalein 3–2.

Vuonna 1972 Banks joutui auto-onnettomuuteen ja menetti toisesta silmästään näön, eikä enää kyennyt pelaamaan huippumaalivahtina. Tästä huolimatta hän siirtyi vielä 1977 Yhdysvaltoihin Fort Lauderdale Strikersiin, jossa samaan aikaan pelasi myös George Best.

Banks pelasi vuosina 1963–1972 yhteensä 73 maaottelua Englannin paidassa.[3] Pääsarjaotteluita Englannissa hänelle kertyi 316.

Lähteet muokkaa

  1. Rami Tuisku: Maailmanmestari Gordon Banks on kuollut 81-vuotiaana Ilta-Sanomat. 12.2.2019. Viitattu 12.2.2019.
  2. a b c Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi, s. 179, 192, 200–201. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-049-0.
  3. Arnhold, Matthias & Mamrud, Roberto: England - Record International Players 17.7.2018. RSSSF. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)