Golkonda

rauniokaupunki Intiassa

Golkonda (teluguksi గోల్కొండ, Gōlkoṇḍa, urduksi ‏گولکنڈہ‎, Golkunḍah, sanoista golla konda ’paimenen kukkula’) on Intiassa Telanganan osavaltiossa sijaitseva raunioitunut kaupunki. 1500- ja 1600-luvuilla se oli Golkondan sulttaanikunnan pääkaupunki. Golkonda sijaitsee noin 11 kilometriä länteen Hyderabadista ja kuuluu Hyderabadin piirikuntaan. Kaupunki on ehdolla Unescon maailmanperintöluetteloon[1].

Golkonda
గోల్కొండ

Golkonda

Koordinaatit: 17.38°N, 78.40°E

Valtio Intia
Osavaltio Telangana
Piirikunta Hyderabad
Aikavyöhyke UTC+5:30

















Golkondan sulttaanikunta muokkaa

Golkonda oli islamilaisesta Delhin sulttaanikunnasta 1300-luvun puolivälissä irtautuneen Bahmanin sulttaanikunnan pääkaupunki noin vuodesta 1365 lähtien aina vuoteen 1512 asti.[2] 1400-luvun lopulla Bahmanin valtakunta alkoi hajota keskenään kilpaileviksi sulttaanikunniksi ja vuonna 1518 supistuneen valtakunnan itäinen osa julistautui itsenäiseksi turkkilaissyntyisen Kuli Kutb Šahin johdolla, pääkaupunkinaan Golkonda.[3]

Bahmanin valtakunnan hajoamisesta syntyneet viisi sulttaanikuntaa kilpailivat keskenään, mutta ne pyrkivät myös levittämään šiialaista islaminuskoa etelän hindulaisille alueille, missä niillä oli vastassaan Vijayanagaran valtakunta. Vuonna 1565 Golkonda, Ahmednagar, Bidar ja Bijapur liittoutuivat Vijayanagaraa vastaan ja kukistivat sen Talikotan taistelussa. Seuraavina vuosikymmeninä Golkonda ja Bijapur ottivat suurimman osan Vijayanagaran alueista hallintaansa. 1500-luvun lopulla Muhammad Kuli Kutb Šah rakennutti valtakunnalleen uuden pääkaupungin Golkondan lähistölle Hyderabadiin.[3]

1500-luvulla Pohjois-Intiaan syntynyt suurmogulien valtakunta ulotti valloituksensa seuraavalla vuosisadalla myös Deccanin ylängölle, ja Ahmednagarin kukistuttua vuonna 1632 myös Golkondan sulttaanit joutuivat tunnustamaan suurmogulien ylivallan, vaikka säilyttivätkin vielä nimellisen itsenäisyyden. Lopullisesti Golkonda kukistui vuonna 1687, kun suurmoguli Aurangzeb valloitti alueen.[3] Sen jälkeen Golkonda raunioitui.[2]

Golkondan linnake muokkaa

 
Golkondan linnake.
 
Ylhäältä linnakkeesta avautuu näköala Hyderabadin kaupunkiin.

Tärkein yksittäinen Golkondan rakennuttaja oli vuosina 1550–1580 hallinnut Kutb Šah -dynastian neljäs hallitsija Ibrahim Kuli Kutb Šah Wali, joka linnoitti kaupungin.

Golkonda on rakennettu 120 metriä korkealle kukkulalle. Linnoitusta ympäröi kolme muurikehää, joista uloimmaisen ympäri kulkee vallihauta. Uloin, 5–10 metrin paksuinen muuri suojaa Golkondan kaupunkia. Keskimmäinen muuri on tuplamuuri, joka kulkee kukkulan juurella sen ympäri, ja sisimmäinen ympäröi linnoitusta yhdessä luonnollisten kallionjärkäleiden kanssa. Seitsemän kilometrin mittaisilla muureilla on 87 bastionia tykkejä varten, kahdeksan porttia ja neljä laskusiltaa.[1] Sisällä kaupungissa on lukuisia asuntoja, saleja, temppeleitä, moskeijoita, varastoja, talleja, paviljonkeja ja puutarhoja.

Kukkulan huipulla sijaitsee Bala Hissarin paviljonki.

Linnakkeen pääsisäänkäynti on itäpuolella sijaitseva hyvin koristeellinen Bala Hissarin portti. Lähellä linnoituksen kaakkoiskulmaa on Fateh Darwaza, ”Voiton portti”, joka on saanut nimensä siitä, että suurmoguli Aurangzebin voittoisa armeija marssi portin kautta sisään kahdeksan kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen vuonna 1687. Portit on suojattu jättimäisillä rautapiikeillä, jotta niitä ei pystyttäisi valloittamaan sotanorsuilla.

Vuonna 1656[4] sulttaani Abdullah Kutb Šah rakennutti linnakkeelle laajennusosan, Naya Qilan (’uusi linnake’). Nykyään Hyderabadin golfseura rakentaa paikalle golfkenttää[4][5].

Kutb Šah -dynastian hallitsijoiden haudat löytyvät puutarhojen ympäröiminä kilometrin linnakkeen ulkomuurista pohjoiseen.

Timanttikaivokset muokkaa

 
Koh-i-Noor kuuluu Yhdistyneen kuningaskunnan kruununjalokiviin.

Alue tunnetaan erityisesti timanttikaivoksistaan. Sieltä ovat peräisin esimerkiksi Hope-, Koh-i-Noor- ja Regent-timantit.[6]

Kulttuurissa muokkaa

  • Runoilija John Keats mainitsee Golkondan timantit vuoden 1817 runossaan On Receiving a Curious Shell.[7]
  • Golkondaan viitataan vuonna 1877 ensiesitetyssä venäläisessä La Bayadère -baletissa.[8]
  • Monessa Tollywood-elokuvassa käytetään tapahtumapaikkana Golkondan linnaketta.[9]

Lähteet muokkaa

  1. a b Golconda Fort, Hyderbad, Andhra Pradesh Unesco. Viitattu 17.4.2013. (englanniksi)
  2. a b Canby, Courtlandt & Lemberg, David S.: Encyclopedia of Historic Places, Revised Edition – Volume I: A to G, s. 471. New York: Facts On File, 2007. ISBN 978-0-8160-5344-5. (englanniksi)
  3. a b c Kari, Risto: Historian ABC – kaikkien aikojen valtiot 2, s. 65. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-31-1094-X.
  4. a b Sengupta, Sudipta: Naya Qila played down in Unesco list The Times of India. 31.5.2011. Hyderabad. Arkistoitu 5.11.2012. Viitattu 17.4.2013. (englanniksi)
  5. Shahid, Sajjad: The lament of trees at Naya Qila's golf course The Times of India. 24.2.2013. Viitattu 17.4.2013. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  6. Srivathsan, A. & Venkateshwarlu, K.: Golconda diamond fetches world record price The Hindu. 14.11.2012. Hyderabad. Viitattu 17.4.2013. (englanniksi)
  7. Keats, John: ”On receiving a curious Shell”, Poems 1817. The Project Gutenberg, 2005. Teoksen verkkoversio (HTML) (viitattu 17.4.2013). (englanniksi)
  8. La Bayadère Semperoper Ballett. Viitattu 17.4.2013. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  9. Golconda Fort – Hyderabad Where was it shot?. Arkistoitu 17.5.2013. Viitattu 17.4.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa