Gnestan kunta

kunta Södermanlandin läänissä, Ruotsissa

Gnestan kunta (ruots. Gnesta kommun) on Södermanlandin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Södermanlandiin. Kunnan keskustaajama on Gnesta.[3]

Gnestan kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Södermanlandin lääni
Maakunta Södermanland
Keskustaajama Gnesta
Kuntakoodi 0461
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 461,11 km²
Väkiluku (31.12.2020)  ([2]) 11 421
 – Väestötiheys 24,8 as./km²









Gnestan taajama Frösjöniltä kuvattuna.
Lumpeita Frösjön-järvessä.
Björnlundan kotiseutumuseo.
Klämmingen-järvi.

Kunnan maapinta-ala on 461,11 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 11 421 henkeä (31.12.2020).[2]

Gnestan naapurikuntia ovat Södertälje, Trosa, Nyköping, Flen, Strängnäs ja Nykvarn.

Gnestan taajamassa sijaitsee Tukholman paikallisjunan linjan 37 päätepysäkki.

Vuonna 2007 kunnassa oli 80,75 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 17,5 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys muokkaa

Vuodesta 1863 lähtien nykyisen Gnestan kunnan alueella oli seitsemän maalaiskuntaa, ja vuodesta 1883 lähtien Gnestan taajaväkinen yhdyskunta. Vuonna 1941 yhdistettiin Gåsinge ja Dillnäs Gåsinge-Dillnäsin maalaiskunnaksi. Vuoden 1952 kuntauudistuksen yhteydessä alueelle muodostettiin kolme suurempaa kuntaa:

  • Daga (Björnlunda, Gryt ja Gåsinge-Dillnäs)
  • Tystberga (Torsåker ja viisi muuta maalaiskuntaa)
  • Gnesta (Frustuna ja Kattnäs).

Gnestan maalaiskunta muutettiin kauppalaksi 1955, jolloin taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin. Tystberga liitettiin Nyköpingin kuntaan 1971. Vuonna 1974 Nyköpingiin liitettiin myös Daga ja Gnestan kunta (vuoteen 1970 kauppala). Gnesta ja Trosa erotettiin Nyköpingistä omiksi kunnikseen jälleen 1.1.1992. Nykyinen Gnesta koostuu alueista, jotka vuonna 1970 olivat Gnestan kauppala, Dagan maalaiskunta ja Torsåkerin pitäjä Tystbergan maalaiskunnassa.

Vaakuna muokkaa

Vaakunaselitys: Vihreässä kentässä kultainen koivu. (Ruotsiksi: I grönt fält en björk av guld.)

Gnestan kauppalalle vahvistettiin vaakuna vuonna 1957. Kun uusi Gnestan kunta muodostettiin vuonna 1992, uusi vaakuna perustui Dagan kihlakunnan sinettiin, joka sisälsi koivunoksan. Gnestan nykyinen vaakuna rekisteröitiin kunnalle Patentti- ja rekisterihallituksessa samana vuonna. Gnestaan kuuluvista entisistä kunnista Dagalla oli melko samanlainen vaakuna, joka sekin perustui vanhaan kihlakunnansinettiin. Gnestaan kuuluu myös osa Tystbergaa, jolla oli oma vaakuna.

Väestönkehitys muokkaa

Gnestan kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
7 263
1955
  
7 039
1960
  
6 784
1965
  
6 389
1970
  
6 222
1975
  
7 525
1980
  
8 085
1985
  
8 268
1990
  
8 949
1995
  
9 711
2000
  
9 768
2005
  
9 958
2010
  
10 360
2015
  
10 649
2020
  
11 421
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[6][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[7]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 1 197 11,2
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 319 3,0
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 875 8,2
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 8 258 77,5

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 246 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 2,4 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 1984 lopun tietoja ulkomailla syntyneistä ja Suomessa syntyneistä Gnestan kunnassa ei ole saatavilla, sillä tuolloin alue kuului vielä Nyköpingin kuntaan.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 195 317 kruunua.[9] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 60 000 kruunua.[10]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[11]

  • 0–17-vuotiaat: 21,2 %
  • 18–64-vuotiaat: 58,2 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 20,6 %

Elinkeinot muokkaa

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[12][13] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 5,4 3,3
  jalostus 21,4 26,1
  palvelut 71,7 69,6
  tuntematon 1,4 1,1
  Työpaikkoja ja työllisiä 2 919 4 952
  työpaikkaomavaraisuus 58,9

Taajamat muokkaa

Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 66,2 prosenttia.[14] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 3 506 asukasta.[14] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[15]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Gnesta* 5 478[16]
2 Björnlunda 827
3 Stjärnhov 549

Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain, ja edellä on merkitty kunkin taajaman tähän kuntaan kuuluvan osan väestö. Koko Gnestan taajamassa on 5 562 asukasta, ja se kuuluu pieniltä osin myös Södertäljen kuntaan.[16]

Pientaajamat muokkaa

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[17]

Kunnanvaltuusto muokkaa

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Gnestan kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien. Vuosina 1973–1988 luvut ovat nollia, koska tuolloin Gnesta oli vielä osa Nyköpingin kuntaa.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[18]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 0 0 0 0 0 0 6 5 7 5 8 8 9 7 {{{m2022}}}
  Keskustapuolue 0 0 0 0 0 0 7 6 5 4 4 3 4 5 {{{c2022}}}
  Liberaalit 0 0 0 0 0 0 2 2 2 3 2 2 1 1 {{{fp2022}}}
  Kristillisdemokraatit 0 0 0 0 0 0 1 1 2 2 2 1 0 0 {{{kd2022}}}
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 0 0 1 2 2 3 3 4 4 2 {{{mp2022}}}
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 0 0 0 0 0 0 11 13 10 12 11 11 9 8 {{{s2022}}}
  Vasemmistopuolue 0 0 0 0 0 0 1 1 2 2 1 1 2 2 {{{v2022}}}
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 5 {{{sd2022}}}
  Muut 0 0 0 0 0 0 2 1 1 0 0 0 0 1 {{{övr2022}}}
  Yhteensä[19] 0 0 0 0 0 0 31 31 31 31 31 31 31 31 Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.

Piirit muokkaa

 
Kartta Gnestan kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat muokkaa

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[20]

  • Frustuna
  • Daga

Historialliset seurakunnat muokkaa

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[21] Lähteessä Gnestan kunta ja Trosan kunta ovat vielä osa Nyköpingin kuntaa, mutta siihen kuuluvat seurakunnat on jätetty tässä pois. Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Björnlunda
  • Dillnäs*
  • Frustuna-Kattnäs (Frustuna)
  • Gryt
  • Gåsinge-Dillnäs (Gåsinge)
  • Kattnäs* (Katrinenäs)
  • Torsåker

Kirkot muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2020 Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.1.2022. (ruotsiksi)
  3. Gnesta Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 4.7.2016.
  4. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  5. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  7. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  8. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  9. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  10. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  12. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  13. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  14. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  15. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  16. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  17. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  18. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.1.2022. (ruotsiksi)
  19. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  20. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  21. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gnestan kunta.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Gnesta kommun  –  Kuntajaon kehitys ja vaakuna ovat käännöstä.