Gian Lorenzo Bernini
Gian Lorenzo Bernini ([ˈdʒan loˈrɛntso berˈniːni], myös Giovanni Lorenzo Bernini; 7. joulukuuta 1598 Napoli – 28. marraskuuta 1680 Rooma[1]) oli italialainen kuvanveistäjä, arkkitehti ja taidemaalari. Bernini on barokin kuvanveistotyylin luoja, ja häntä on kutsuttu tyylin merkittävimmäksi edustajaksi.[1] Hän teki tärkeimmät työnsä Roomassa.[2]
| Gian Lorenzo Bernini | |
|---|---|
 Omakuva, 1630–1635. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 7. joulukuuta 1598 Napoli, Napolin kuningaskunta |
| Kuollut | 28. marraskuuta 1680 (81 vuotta) Rooma, Kirkkovaltio |
| Kansalaisuus | Italia |
| Taiteilija | |
| Ala | kuvanveistäjä, arkkitehti, taidemaalari |
| Taidesuuntaus | barokki |
| Kuuluisimpia töitä |
Pietarinaukio Pyhän Teresan hurmio Pluto ja Proserpina Fontana del Tritone |
Elämä ja ura muokkaa
Varhainen elämä muokkaa
Bernini syntyi Napolissa 7. joulukuuta 1598. Hänen isänsä Pietro oli firenzeläissyntyinen manieristinen kuvanveistäjä, joka opetti nuorelle pojalleen taitonsa. Kun Gian oli kahdeksanvuotias, isä vei hänet Roomaan, missä lahjakas poika jatkoi veistosopintojaan.[3]
Ura kuvanveistäjänä ja arkkitehtina muokkaa
Kardinaali Scipione Borghesen huvilaansa tilaama sarja luonnollista suurempia marmoripatsaita nosti Berninin kansalliseen maineeseen 1620-luvun alussa.[2] Näistä veistoksista tunnetuimpia olivat Pluto ja Proserpina (1621–22), Apollo ja Dafne (1622–24) sekä David (1623–24).[1]
Bernini teki jo nuorena marmorista ja pronssista useita rintakuvia aikansa merkkihenkilöistä. Hän veisti Ranskan kuningas Ludvig XIV:n, Englannin kuningas Kaarle I:n, viiden paavin sekä monen kirkonmiehen ja aristokraatin rintakuvat. Bernini elvytti taidemuodon: hän kehitti illuusion siitä, että hänen rintakuvansa oli irrotettu kokovartalopatsaasta, hän teki silmistä ja katseesta elävät, ja hän antoi kohteilleen eloisat kasvonilmeet.[4] Berninin taidokas tapa kuvata ihon ja hiusten pintaa sekä hänen varjostustyylinsä olivat myös uutta länsimaisessa kuvanveistossa.[1]
Berninin uran alkuvaiheen tärkein tukija oli paavi Urbanus VIII. Hän tilasi Berniniltä pääalttarin Pietarinkirkkoon apostoli Pietarin hautapaikan päälle, Michelangelon luoman pääkupolin alle. Bernini toteutti vuosina 1623–1624 pääalttarin ylle marmorista, pronssista ja kullasta mahtavan, 30 metriä korkean baldakiinin, jota kannattelevat jykevät kierteiset pylväät. Baldakiini on ensimmäinen varsinainen barokkimonumentti.[1] Bernini suunnitteli Pietarinkirkkoon myös Urbanuksen hautamuistomerkin.[5][2] Bernini kuitenkin epäonnistui kirkon kellotornien suunnittelussa, sillä 1646 ne jouduttiin purkamaan niiden painon aiheutettua seiniin murtumia.[1]
Bernini suunnitteli Roomaan useita suihkulähteitä, kuten Fontana dei Quattro Fiumin Piazza Navonalle ja Fontana del Tritonen Piazza Barberinille.[2]
Kun Bernini alkoi saada paljon toimeksiantoja, hän antoi apulaistensa tehdä osan töidensä varsinaisesta veistotyöstä. Lähes jokainen lahjakas roomalainen tai muualta kaupunkiin saapunut kuvanveistäjä työskenteli jossain vaiheessa Berninin ateljeessa, mukaan lukien hänen oma isänsä. Lähtiessään ateljeesta he olivat omaksuneet Berninin tyylin ja levittivät sitä muualle Eurooppaan. Berninin hallitseva asema herätti myös pahaa verta joissakin hänen kilpailijoissaan.[6]
Berninin suurimpana mestariteoksena pidetään Santa Maria della Vittorian barokkikirkossa olevaa veistosta Pyhän Teresan hurmio (1645–52). Veistos esittää espanjalaista karmeliittanunnaa ja pyhimystä Ávilan Teresaa, joka on saavuttanut meditatiivisen hurmostilan. Enkeli on juuri lävistämässä Teresan sydäntä jumalallisen rakkauden nuolella.[1]
Berninin viimeinen työ Pietarinkirkkoon oli nelinkertaisen pylväikön ympäröimä Pietarinaukio 1656–1667.[2] Vanhemmiten Bernini keskittyikin aiempaa enemmän arkkitehtuuriin. Hänen suunnittelemistaan kirkoista merkittävin on Sant’Andrea al Quirinale (1658–70).[1] Berninin myöhäistöistä merkittävimpiä on Altierin kappeli (1674).[1]
Bernini jätti Rooman lyhyeksi aikaa 1665 kun Ranskan kuningas Ludvig XIV kutsui hänet Louvren arkkitehdiksi. Berninin ehdotukset Louvren suhteen torjuttiin, mutta hän sai kuitenkin veistääkseen kuninkaan rintakuvan.[2]
Merkittävimpiä töitä muokkaa
-
Apollo ja Dafne, 1622–24. -
Pietarinkirkon baldakiini, 1623–24. -
Pyhän Teresan hurmio, 1645–52. -
Neljän joen lähde (Fontana dei Quattro Fiumi), 1648–51. -
Pietarinaukio, 1656–67. -
Ludvig XIV:n rintakuva, 1665.
.jpg)
.jpg)
_03_black_bg.jpg)
Ura taidemaalarina muokkaa
Bernini oli myös taidemaalari. Hän teki noin 150–200 maalausta, mutta niistä vain muutama tunnetaan nykyisin. Loput ovat kadonneet tai niitä ei ole tunnistettu, sillä Bernini ei signeerannut maalauksiaan. Berninin tunnetuista maalauksista noin puolet on omakuvia 1620- ja 1630-luvuilta ennen kuin kuvanveisto ja arkkitehtuuri alkoivat viedä hänen kaiken aikansa. Bernini kertoi maalaamisen olevan hänelle houkuttelevaa ja hyvin nautinnollista, mutta hän ei siltikään pitänyt maalaamista kovin tärkeänä eikä itseään yhtä hyvänä maalarina kuin kuvanveistäjänä. Berninin maalaukset ovat yleensä hillityn monokromaattisia, minkä vuoksi joitain hänen teoksistaan on joskus pidetty Velázquezin töinä. Siveltimenvedot ovat voimakkaita, eikä maalari ole kiinnittänyt paljon huomiota vaatteiden yksityiskohtiin. Maalausten kuvaamat hahmot ovat hyvin eläväisiä ja tunteikkaita, usein kääntämässä päätään tai alkamassa puhua.[7]
Viimeiset vuodet muokkaa
Bernini teki viimeisen veistoksensa 81-vuotiaana lahjaksi Roomaan muuttaneelle Ruotsin kuningatar Kristiinalle, joka ihaili Berniniä ja kieltäytyi kohteliaasti niin arvokkaasta lahjasta.[8] Bernini kuoli 28. marraskuuta 1680 kahden viikon sairastelun jälkeen. Hänet haudattiin Santa Maria Maggioren kirkkoon. Bernini jätti testamentissaan teoksiaan kolmelle kardinaalille, paaville ja kuningatar Kristiinalle.[9]
Yksityiselämä ja persoona muokkaa
Bernini tunnettiin hyväluontoisena ihmisenä, minkä ansiosta hänellä oli aina hyvät suhteet mesenaatteihinsa. Hän oli uskonnollinen ja kävi katolisessa messussa päivittäin.[2] Hän sai vaimonsa Caterina Tezion kanssa yksitoista lasta.[3]
Lähteet muokkaa
- Wallace, Robert: The World of Bernini. Time-Life Books, 1970 (vuoden 1984 painos). ISBN 900658 76 2.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i Hibbard, Howard: Gian Lorenzo Bernini 3.12.2018. Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.12.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g White, Veronica: Gian Lorenzo Bernini (1598–1680) The Metropolitan Museum of Art. (englanniksi)
- ↑ a b Gian Lorenzo Bernini Biography Artble.com. Viitattu 12.8.2015. (englanniksi)
- ↑ Wallace 1970, s. 128.
- ↑ Howard, Maurice & Howard, Eloise: Monument to Urban VIII St Peters Basilica. Viitattu 7.12.2018 (englanniksi).
- ↑ Wallace 1970, s. 39.
- ↑ Wallace 1970, s. 61.
- ↑ Wallace 1970, s. 146.
- ↑ Wallace 1970, s. 147.
Kirjallisuutta muokkaa
- Saitajoki, Juha: Pyhän Teresan hurmio: Pyhä Jeesuksen Teresa, Gian Lorenzo Bernini ja minä. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopisto, 2003. ISBN 951-634-886-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gian Lorenzo Bernini Wikimedia Commonsissa
- Berninin Rooma, Piazza on roomalaisten olohuone Matkalla maailmalla. Arkistoitu 15.6.2021. Viitattu 7.12.2018.
- Gian Lorenzo Bernini Donna Roomassa -blogi. 16.6.2013. Viitattu 7.12.2018.
- Yallop, Rebecca & Nichols, Kimberly: Giovanni Lorenzo Bernini Most Important Art TheArtStory. Viitattu 7.12.2018 (englanniksi).
- Gian Lorenzo Bernini, (Italian, 1598–1680) Artnet. Viitattu 7.12.2018 (englanniksi).
- Lauer, Magda: Italy's Treasures: Gian Lorenzo Bernini Italy magazine. 12.5.2014. Viitattu 7.12.2018 (englanniksi).