Georgi Pjatakov
Georgi (Juri) Leonidovitš Pjatakov (ven. Гео́ргий (Юрий) Леони́дович Пятако́в; 18. elokuuta (J: 6. elokuuta) 1890 Tšerkassyn kihlakunta, Kiovan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 30. tammikuuta tai 1. helmikuuta 1937 Moskova, Neuvostoliitto)[1][2] oli bolševikkeja edustanut poliitikko ja talousasiantuntija. Hän oli yksi Ukrainan kommunistisen puolueen perustajista ja varhaisista johtajista. Pjatakov teloitettiin Stalinin vainoissa.
Pjatakovin puoliso oli ukrainanjuutalainen bolševikkijohtaja Jevgenija Boš. Georgi Pjatakovin veli oli Ukrainassa vuoden 1917 vallankumouksen aikana vaikuttanut bolševikki Leonid Pjatakov.[1]
Ura muokkaa
Pjatakovin isä oli sokeritehtaan omistanut insinööri.[1] Pjatakov ryhtyi vallankumoukselliseksi anarkistiksi kouluvuosinaan Kiovassa. Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen ja sen bolševikkisiipeen vuonna 1910 opiskellessaan taloustiedettä Pietarin yliopistossa. Hänet erotettiin yliopistolta poliittisen toimintansa vuoksi.[2] Vuonna 1912 Pjatakov valittiin bolševikkien Kiovan-komitean puheenjohtajaksi. Vuonna 1914 hänet karkotettiin Siperiaan, mutta hän onnistui lokakuussa 1914 pakenemaan ulkomaille. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän asui Sveitsissä ja työskenteli yhdessä Vladimir Leninin kanssa.[1] Venäjän vallankumousta edeltäneinä vuosina Pjatakovista tuli bolševikkien sisäisissä kiistoissa Nikolai Buharinin läheinen tukija.[2] He molemmat vastustivat Leninin nationalismia myötäilevää kantaa kansallisuuskysymyksessä.[1]
Pjatakov palasi Venäjälle helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 ja hänet valittiin Kiovan työläisneuvoston toimeenpanevan komitean puheenjohtajaksi.[2] Lokakuun vallankumouksen jälkeen hänestä tuli Venäjän valtionpankin komissaari. Vuonna 1918 Pjatakov kuului bolševikkien sisäistä oppositiota edustaneiden vasemmistokommunistien johtajiin.[1] Venäjän sisällissodan aikana hän vaikutti Ukrainassa, jonka bolševikit pyrkivät pitämään Neuvosto-Venäjän valtapiirissä perustamalla sinne oman hallituksensa.[2] Pjatakov oli marraskuusta 1918 tammikuuhun 1919 toimineen Ukrainan työläisten ja talonpoikien väliaikaisen hallituksen puheenjohtaja. Yhdessä Béla Kunin ja Rozalija Zemljatškan kanssa Pjatakov johti sisällissodan lopussa vuonna 1920 bolševikkien punaista terroria Krimillä.[1]
Vuodesta 1921 Pjatakov työskenteli Neuvosto-Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton taloushallinnossa. Hän oli vuodesta 1923 korkeimman kansantalousneuvoston varapuheenjohtaja ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen.[2] Hän johti myös Neuvostoliitossa toimineita ulkomaisia yrityksiä valvonutta konsessiokomiteaa ja toimi päätuomarina vuoden 1922 oikeudenkäynnissä sosialistivallankumouksellisten johtajia vastaan. Pjatakov oli yksi niistä neuvostojohtajista, joiden luonnetta Lenin arvioi niin sanotussa testamentissaan.[1] Pjatakov oli 1920-luvulla yksi Lev Trotskin johtaman niin sanotun vasemmisto-opposition näkyvimmistä johtajista. Pjatakov erotettiin muiden oppositiojohtajien mukana keskuskomiteasta ja koko kommunistisesta puolueesta joulukuussa 1927, mutta hän sai puoluejäsenyytensä takaisin jo seuraavana vuonna irtisanouduttuaan aiemmista mielipiteistään.[2] Hänet nimitettiin samana vuonna Neuvostoliiton valtionpankin varapuheenjohtajaksi ja vuosina 1929–1930 hän toimi sen puheenjohtajana.[1] Vuonna 1930 Pjatakov pääsi takaisin keskuskomitean ja korkeimman kansantalousneuvoston jäseneksi. Hän toimi Neuvostoliiton valtiollisen kemianteollisuuden johdossa ja vuosina 1933–1934 raskaan teollisuuden kansankomissariaatin apulaiskansankomissaarina.[2]
Stalinin puhdistusten alettua Pjatakovin vaimo pidätettiin heinäkuussa ja hänet itse syyskuussa 1936. Grigori Zinovjev ja Lev Kamenev olivat omassa näytösoikeudenkäynnissään nimenneet myös Pjatakovin yhdeksi salaliittolaistoverikseen.[1] Yhdessä Karl Radekin kanssa Pjatakov oli näkyvin syytetty tammikuussa 1937 järjestetyssä niin sanotussa Moskovan toisessa oikeudenkäynnissä, jossa häntä syytettiin neuvostojärjestelmän kumoamiseen tähdänneen salaliiton eli ”neuvostovastaisen trotskilaisen keskuksen” jäsenyydestä. Pjatakov tunnusti tekaistut syytteet. Hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Pjatakov rehabilitoitiin vuonna 1988.[2]