George Pickett
George Edward Pickett (16. tai 28. tammikuuta 1825 – 30. heinäkuuta 1875[1]) oli yhdysvaltalainen ammattiupseeri ja Etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodan aikana. Hänet muistetaan ennen kaikkea Gettysburgin taistelun kolmantena päivänä tapahtuneesta Etelävaltioiden armeijan verisestä hyökkäyksestä, joka kantaa hänen nimeään.
| George Pickett | |
|---|---|
 Pickett valokuvattuna 1860-luvulla Konfederaation uniformussa |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. tammikuuta 1825 Richmond, Virginia, USA |
| Kuollut | 30. heinäkuuta 1875 (50 vuotta) Norfolk, Virginia, USA |
| Ammatti | sotilas |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Yhdysvallat Amerikan konfederaatio |
| Palvelusvuodet |
1846–1861 (USA) 1861–1865 (CSA) |
| Sotilasarvo |
 kapteeni (USA) prikaatikenraali (CSA) |
 Nimikirjoitus |
|
Lapsuus ja nuoruus muokkaa
Pickett syntyi Richmondissa Virginiassa ensimmäisenä Robert ja Mary Pickettin kahdeksasta lapsesta. Hän oli tulevan etelävaltiolaisten kenraalin Henry Hethin serkku. Pickett meni länteen Springfieldiin, Illinoisiin opiskelemaan lakia, mutta 17-vuotiaana hänet hyväksyttiin Yhdysvaltain sotilasakatemiaan eli West Pointiin. Legendan mukaan hänen pääsynsä West Pointiin järjesti Abraham Lincoln, mutta tämän tarinan epäillään olevan hänen leskensä hänen kuolemansa jälkeen sepittämä. Tosiasiassa hänen pääsynsä kouluun varmisti Illinoisin kongressimies John T. Stuart, Pickettin sedän ystävä ja Lincolnin kollega.
Sotilasuran alku muokkaa
Pickett oli suosittu kadetti West Pointissa, mutta hän valmistui vuosikurssinsa heikoimmilla arvosanoilla.[2] Normaalisti huono menestys opinnoissa olisi merkinnyt loppua sotilasuralle, mutta George Custerin tavoin Pickett valmistui juuri ennen Meksikon–Yhdysvaltain sodan puhkeamista, jolloin oli suuri tarve upseereille. Pickett määrättiin toiseksi luutnantiksi 8. jalkaväkirykmenttiin ja hän joutui miltei heti Yhdysvaltain ja Meksikon väliseen sotaan. Hän saavutti kansallista kuuluisuutta kiivettyään Chapultepecin taistelun aikana kaiteelle ja heilutettuaan häneen kohdistuvasta tulituksesta huolimatta linnoituksen yläpuolella Yhdysvaltain lippua, jonka hän oli saanut haavoittuneelta toveriltaan, tulevalta Etelävaltioiden kenraali James Longstreetilta. Tempauksensa ansiosta Pickett ylennettiin kapteeniksi. Sodan jälkeen hän palveli Texasin rajaseudulla, sai ylennyksen ykkösluutnantiksi 1849 ja kapteeniksi 9. USA:n jalkaväkeen 1855.
Tammikuussa 1851 Pickett nai Sally Harrison Steward Mingen, virginialaisen tohtori John Mingen tyttären, mutta vaimo menehtyi lapsivuoteeseen saman vuoden marraskuussa. Kapteeni Pickett palveli seuraavaksi Washingtonin territoriossa. 1856 hän johti Fort Bellinghamin rakennustöitä Bellingham Bayssä, nykyisessä Bellinghamin kaupungissa. Hän rakensi kaupunkiin talon, joka on nykyään paikan vanhin rakennus. Bellinghamissa Pickett nai haida-intiaaniheimoon kuuluneen naisen nimeltä Morning Mist, jonka kanssa sai pojan James Tilton Pickettin (1857–1889); Morning Mist kuoli muutamia vuosia myöhemmin. ”Jimmy” Pickett oli lyhyen elämänsä aikana sanomalehtitaiteilija.
Vuonna 1859 Pickett valloitti San Juanin saaren Washingtonin edustalla Tyynessämeressä, ja otti näin osaa aluekiistaan Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Tapausta nimitetään sikasodaksi, koska se sai alkunsa erään jenkkifarmarin tapettua Hudson Bay Companyn sian. Pickett komensi vain 68 miestä, mutta pysäytti kolme brittien sotalaivaa ja näiden mukana olleet tuhat miestä estäen heidän maihinnousunsa. Hänen tiedetään sanoneen: ”Me teemme siitä Bunker Hillin”. Presidentti James Buchanan sai lopulta Kenraali Winfield Scottin välityksellä neuvoteltua sopimuksen osapuolten välille.
Sisällissota muokkaa
Fort Sumterin pommituksen jälkeen Pickett lähti Oregonista kotiinsa taistelemaan Etelävaltioiden puolelle huolimatta siitä, että hän vastusti orjuutta. 16. maaliskuuta 1861 hän liittyi Etelävaltioiden tykistöön. Kuukaudessa hänet nimitettiin everstiksi Rappahannock-linjalle Fredericksburgiin, kenraalimajuri Theophilus H. Holmesin komentoon. Holmes vaikutti siihen, että Pickettistä tuli prikaatinkenraali 14. tammikuuta 1862. Pickettin ensimmäinen taistelukomennus oli Virginian niemimaan taisteluissa, joissa hän johti Gamecocks-prikaatia. Hänen prikaatinsa taisteli hyvin Williamsburgissa, Seven Pinesissa ja Gaines' Millissä. Gaines' Millissä Pickett ammuttiin hevosen selästä ja hän sai luodin olkapäähänsä. Hän oli kolme kuukautta sivussa taisteluista, ja käsi oli kipeä vielä vuoden kuluttua. Hän palasi armeijaan syyskuussa 1862 ja sai komentoonsa kaksi prikaatia käsittävän divisioonan armeijakunnassa, jota komensi hänen vanha Meksikon-toverinsa, kenraalimajuri James Longstreet. Pickett ylennettiin kenraalimajuriksi 10. marraskuuta. Hänen joukkonsa eivät olleet mukana kunnon taisteluissa ennen Gettysburgia. Fredericksburgissa joulukuussa he joutuivat pieniin yhteenottoihin jenkkien kanssa, mutta eivät kokeneet tappioita. Longstreetin koko armeijakunta oli poissa 1863 käydystä Chancellorsvillen taistelusta, ja otti osaa Suffolkin kampanjaan. Ennen Gettysburgin kampanjaa Pickett rakastui virginialaiseen teinityttöön LaSalle ”Sallie” Corbelliin (1843–1931), ja matkusti tämän luokse Suffolkista useita kertoja. Vaikka Sallie väitti heidän tavanneen 1852, Pickett nai lopulta tämän 13. marraskuuta 1863.
Gettysburgin taistelu muokkaa
Pickettin divisioona saapui Gettysburgin taisteluun toisen päivän iltana 2. heinäkuuta 1863. He olivat viivästyneet suorittaessaan vahtipalvelusta etelävaltioiden yhteyslinjalla Chambersburgissa Pennsylvaniassa. Kahden päivän kovan taistelun jälkeen kenraali Robert E. Leen Pohjois-Virginian armeija oli ajanut Unionin Potomacin armeijan korkeille kukkuloille Gettysburgin eteläpuolelle ja oli epäonnistunut hajottaa unionin armeijan. Kenraali Leen suunnitelma 3. päivän aamulle oli käynnistää massiivinen hyökkäys unionin linjan keskikohtaan paikassa nimeltä Cemetery Ridge. Hän komensi Longstreetin kolme divisioonaa hyökkäykseen — kaksi loppuun kulunutta divisioonaa A.P. Hillin joukoista (prikaatinkenraali J. Johnston Pettigrewin ja kenraalimajuri Isaac R. Trimblen komennossa) ja Pickettin divisioonan Longstreetin armeijakunnasta. Lee nimesi Pickettin johtamaan hyökkäystä (vaikka Longstreet oli oikeasti komennossa), miksi hyökkäyksen oikea nimi ”Pickett–Pettigrew–Trimblen hyökkäys”, ei ole kovin yleisessä tiedossa.
Kun unionin linjoja oli kaksi tuntia pehmitetty tykkitulella kolme divisioonaa asteli avoimelle pellolle mailin päässä Cemetery Ridgestä. Pickett innosti miehiään huutamalla: ”Ylös miehet, ja asemiin! Älkää unohtako tänään että olette vanhasta Virginiasta.” Pickettin divisioonan prikaatit komentajinaan prikaatinkenraalit Lewis A. Armistead, Richard B. Garnett, ja James L. Kemper, oli hyökkäyksen oikealla sivustalla. Divisioona sai niskaansa unionin rankaisevan tykistökeskityksen, ja kohdetta lähestyessään unionin joukkojen kivääritulta. Armisteadin prikaati eteni pisimmälle unionin linjoille. Armistead haavoittui kuolettavasti, lähellä ”Konfederaation korkean nousuveden merkkiä”. Mutta kumpikaan muista divisioonista ei edennyt, ja Armisteadin menestys ei saanut lisävoimia.
Pickettin hyökkäys oli verilöyly. Kun pohjoisvaltiot menettivät 1 500 miestä kaatuneina ja haavoittuneina, etelävaltioiden tappiot olivat yli 50 %. Pickettin kolme prikaatinkenraalia ja 13 rykmentinkomentajaa olivat kuolleiden joukossa. Kemper haavoittui ja Garnett ja Armistead kaatuivat. Trimble ja Pettigrew olivat korkea-arvoisimpia uhrien joukossa, Trimble menetti jalkansa ja Johnston kaatui perääntymismatkalla takaisin Virginiaan. Pickett on saanut hieman historiallista kritiikkiä siitä että selvisi itse taistelusta saamatta naarmuakaan, mutta hänen asemapaikkansa joukkojensa takana (luultavasti Codorin farmilla Emmitsburgin tiellä) oli divisioonankomentajien ohjesääntö siihen aikaan.
Kun sotilaat valuivat takaisin konfederaation linjoille Seminary Ridgeen, Lee pelkäsi unionin vastahyökkäystä ja yritti koota joukkojensa keskustan ja kertoi palaaville sotilaille, että se ”kaikki oli minun syytäni”. Pickett oli surun murtama lopun päivää eikä antanut Leelle anteeksi että tämä oli käskenyt hyökkäyksen. Kun Lee käski Pickettin koota divisioonansa puolustukseen, Pickett vastasi, ”Kenraali Lee, minulla ei ole nyt divisioonaa”. Pickettin virallista raporttia taistelusta ei ole koskaan löytynyt. On huhuttu että Lee hylkäsi raportin sen katkeran negatiivisuuden takia ja käski kirjoittaa uuden. Pickett suri miestensä menetystä kuolinpäiväänsä saakka. Sodan jälkeen Pickett ja Lee tapasivat kerran, ja tapaaminen oli ”jäinen”. John Singleton Mosby on kuitenkin asian ainoa todistaja. Toiset paikalla olleet kiistivät moisen. Mosby mukaan Pickett sanoi katkerasti jälkeenpäin ”Tuo mies tuhosi minun divisioonani”. Historioitsijat kuitenkin kiistävät tiedot ja Pickettin tiedetään syyttäneen tuhosta pohjoisvaltioita.
Sodan loppuvaiheet muokkaa
Gettysburgin jälkeen Pickett palveli Etelä-Virginiassa ja Pohjois-Carolinassa ja divisioonan komentajana Richmondissa Petersburgin piirityksen aikana. 1. huhtikuuta 1865 Pickett kärsi tappion Five Forksissa, ja sai Leen evakuoimaan Richmondin ja perääntymään Appomattoxin käräjätalolle. Kyseessä oli Pickettin viimeinen nöyryytys, koska hän oli hyökkäyksen aikana kahden mailin päässä miehistään syömässä leivoksia useiden muiden upseerien kanssa. Kun hän palasi taistelukentälle, oli liian myöhäistä. Sayler's Creekin taistelun jälkeen Pickett siirrettiin pois komennosta. Hän pääsi ehdonalaiseen Appomattoxin käräjätalolla 9. huhtikuuta 1865. Ehdonalaisestaan huolimatta Pickett pakeni Kanadaan. Hän palasi Norfolkiin Virginiaan 1866 työskentelemään vakuutusasiamiehenä.
Pickettin oli vaikea anoa armahdusta sodan jälkeen. Tämä oli vaikeaa muillekin West Pointin käyneille, jotka olivat eronneet unionin armeijasta. Entiset unionin upseerit, mukaan lukien Ulysses S. Grant, tukivat Pickettin armahdusta, mutta hän sai sen vasta vuoden ennen kuolemaansa kongressin määräyksestä.
Pickett kuoli Norfolkissa ja on haudattu Richmondiin Hollywoodin hautausmaalle.[3]
Lähteet muokkaa
- Boritt, Gabor S., ed., Why the Confederacy Lost (Gettysburg Civil War Instutute Books), Oxford University Press, 1992, ISBN 0-19-508549-3.
- Eicher, John H., and Eicher, David J., Civil War High Commands, Stanford University Press, 2001, ISBN 0-8047-3641-3.
- Lankford, Nelson, Richmond Burning: The Last Days of the Confederate Capital, Viking, 2002, ISBN 0-670-03117-8.
- Tagg, Larry, The Generals of Gettysburg, Savas Publishing, 1998, ISBN 1-882810-30-9.
- Vouri, Mike, George Pickett and the "Pig War" Crisis, essay by San Juan Island National Historical Park interpreter at the Pickett Society web site.
- Warner, Ezra J., Generals in Gray: Lives of the Confederate Commanders, Louisiana State University Press, 1959, ISBN 0-8071-0823-5. * Pickett Society biography
Viitteet muokkaa
- ↑ George Edward Pickett | Confederate general 2022. Encyclopædia Britannica. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
- ↑ George E. Pickett (1825–1875) Encyclopedia Virginia. 2022. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
- ↑ Hollywood Cemetery with Pete Skillman: Major General George Pickett Gettysburg Daily. 21.8.2011. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
