George Easton

suomalainen jalkapalloilija

George Wylie Easton (1883 Bo'ness13. maaliskuuta 1966 Surbiton[1]) oli Suomessa pitkään vaikuttanut skottilainen liikemies ja urheilija. Puutavara-alalla toiminut Easton asui Suomessa 1900-luvun alusta vuoteen 1939, jolloin hän muutti takaisin Skotlantiin.

George Easton Unitaksen peliasussa vuonna 1909.

Easton saapui Pietarsaareen vuonna 1903 ja aloitti kaupungissa välittömästi jalkapallotoiminnan. Kolme vuotta myöhemmin hän muutti naapurikaupunkiin Kokkolaan, jossa Eastonin ansiosta levisi myös suuri innostus lajiin.[2] Myöhemmin Easton toimi jalkapallon parissa pääasiallisesti Viipurin Reippaan vapaaehtoisena pelaajavalmentajana. Vuonna 1908 hän voitti Suomen mestaruuden Unitaksen riveissä.[3]

Jalkapallon lisäksi Easton kunnostautui lyhyen matkan juoksussa. Vuonna 1910 hän juoksi 200 m aikaan 23,4 s, mikä oli 0,2 s alle silloisen Suomen ennätyksen. Mestaruustitteliä ei Eastonille ulkomaan kansalaisena katsottu voitavan antaa. Eastonin aika 100 m:llä vuonna 1910 oli 10,8 s. Vuonna 1907 hän oli juossut matkan epäviralliseen aikaan 10,4 s.

Vuonna 1909 George Easton hankki curling-välineet Viipurin Reippaalle. Seuraavana talvena Eastonin johtama suomalaisjoukkue voitti Viipurin talvikisoissa Pietarin englantilaisjoukkueen lukemilla 15–10. 1920-luvulla Viipurin Reippaan pelaajavalmentajan tehtävistä vetäytyneen Eastonin viimeinen urheilutapahtuma lienee ollut jalkapallon veteraaniottelu Helsingissä 1933.

Lähteet muokkaa

  • Martti Jukola, Urheilun Pikku Jättiläinen. Helsinki 1947, s. 183.
  • Ranne Roni, Viipurin Reipas 1891–1951. Lahti 1951, s. 56–57, 59, 60–61, 63–64, 89–90, 210, 214.
  • Matti Nukari, Voisiko Putilovin Pietarissa sijainneilla tykkitehtailla ja Curlingillä olla jotain yhteistä? Saatavissa http://www.curling.fi/elaintarha/putilov.html[vanhentunut linkki]
  • Hufvudstadsbladet 26.5.1933.

Viitteet muokkaa

  1. Kuolleita : George W. Easton. Helsingin Sanomat, 22.3.1966, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 29.3.2018.
  2. Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa (s. 212–213). Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3
  3. Lautela, Yrjö & Wallén, Göran: Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa (s. 30–31). Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3