Gaara (jap. 我愛羅, Gaara) on fiktiivinen henkilö anime- ja mangasarja Narutossa.

Gaara
Ensiesiintyminen Mangan kappale 35
Animen jakso 20
Ääninäyttelijät Akira Ishida Japani,
Liam O'Brien Yhdysvallat
Henkilötiedot
Ikä Osa I: 12-13
Osa II: 15
Syntymäpäivä 19. tammikuuta
Veriryhmä AB
Pituus 148,1 cm
Paino 40,2 kg
Liittoumat
Taso Viides Kazekage
Liittouma Sunagakure
Edelliset ryhmäsidokset Ryhmä Baki (Baki, Temari, Kankuro, Gaara)

Gaara on suosittu lukijoiden keskuudessa ja hän sijoittuukin Shonen Jump -lehden lukijaäänestyksissä kymmenen suosituimman hahmon joukkoon vieden yleensä sijan seitsemännen ja kymmenennen välillä.

Gaaran elämäkerta muokkaa

Gaara on Neljännen Kazekagen poika ja Temarin ja Kankuron pikkuveli. Hänen isänsä halusi tehdä lapsestaan kylänsä aseen ja määräsi Chiyon sulkemaan vastasyntyneeseen Gaaran sisään hirviö Shukakun. Tämän tekemiseen tarvittiin kuitenkin uhri, mihin käytettiin Gaaran äitiä, Karuraa. Ennen kuolemaansa, Karura kirosi Sunagakuren toivoen Gaaran kostavan kuolemansa. Gaara sai Shukakun ansiosta muun muassa kyvyn hallita hiekkaa ja hiekkakilven, joka aktivoitui aina vihollisen hyökätessä. Gaara tappoi vahingossa myös oman enonsa, tämän yrittäessä murhata Gaaran.

Koko kylä alkoi vihata ja pelätä Gaaraa hänen kamalien kykyjensä takia. Gaarasta tuli siksi tunteellisesti sulkeutunut, hiljainen ja katkeroitunut. Häntä kohtaan tehtiin myös murhayrityksiä, mutta Gaaran voimat olivat kuitenkin niin suuret ettei murhaajista ollut hänelle vastusta vaan hän sai tyydytystä heidän tappamisestaan ja löysi siitä syyn elää. Gaaran elämä hankaloitui myös siten, ettei hän voinut koskaan nukkua, koska muuten hänen sisällään oleva hirviö olisi vienyt Gaaran mielen.

Gaaraa koulutti hänen oma isänsä, mutta kasvatti pääasiassa enonsa, Yashamaru. Kuuden vuoden ajan kaikki kylässä pelkäsi Gaaraa Yashamarua lukuun ottamatta. Tähän aikaan näyttikin, että Yashamaru olisi ollut ainoa, joka välitti Gaarasta. Gaara kuitenkin järjesti vahingossa katastrofeja yhä useammin, minkä johdosta hänen isänsä alkoi suunnitella Gaaran murhaamista. Gaarasta olikin tullut hänen silmissään epäonnistuminen ja uhka kylälle. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen, Kazekage määräsi Yashamarun tappamaan Gaaran.

Kun naamioitunut Yashamaru hyökkäsi Gaaran kimppuun, Gaara vahingoitti häntä huomattavasti. Saatuaan selville tämän henkilöllisyyden, Gaara yritti pahoitella ja kysyi, miksi hän oli hyökännyt Gaaran kimppuun. Yashamaru paljasti ettei hän ollut koskaan rakastanut Gaaraa, koska hänen siskonsa (eli Gaaran äidin) kuolema oli Gaaran syytä. Ennen kuin Yashamaru kuoli, hän avasi liivinsä paljastaen räjähteitä ja pyytäen Gaaraa kuolemaan. Gaara kuitenkin selvisi räjähdyksestä hiekkansa avulla.

Seuraavan kuuden vuoden ajan Gaaran kimppuun hyökkäsi jatkuvasti murhaajia, jotka hänen isänsä oli lähettänyt.

Gaaran tekniikat muokkaa

Gaaran hyökkäys ja puolustus koostuu pääasiassa pelkästä hiekasta. Tunnetuin isku on Sabaku Kyuu (hiekkaruumisarkku) ja sitä seuraava Sabaku Sousou (hiekkahautajaiset), jolla Gaara murskaa vastustajan. Gaara on myös muutaman kerran käyttänyt Ryuusa Bakuruy-nimistä iskua (hiekka-aalto) sekä Ryuusa Sabakukyuu nimistä (aalto hiekkaruumisarkku). Gaara puolustautuu tekemättä itse mitään. Hiekka suojaa Gaaraa fyysisiltä iskuilta automaattisesti, ilman että Gaara edes ajattelee iskua. Mutta edes tämä ei täydellisesti suojaa Gaaraa. Chunin-kokeissa Lee onnistui lyömään Gaaraa nopeutensa takia. Mutta, vaikka Lee onnistuikin, Gaara sai silti voiton.Gaara on vahvin ninjoista hiekkansa avulla.

Chuunin-kokeet muokkaa

Gaara osallistui yhdessä Kankuron ja Temarin kanssa Konohassa järjestettyihin Chuunin-kokeisiin. Saavuttuaan kylään, Konohamaru juoksi vahingossa Kankuroa päin, joka alkoi kiusata Konohamarua ja Narutoa. Gaara kuitenkin ilmestyi viereiseen puuhun käskien Kankuroa lopettamaan. Kaikki paikalla olleet säikähtivät, sillä kukaan ei ollut huomannut Gaaran saapumista. Tämä teki vaikutuksen jopa Sasukeen, joka vertasi Gaaran nopeutta ja hiljaisuutta Kakashiin. Myöhemmin, kokeiden ensimmäisessä osuudessa, Gaara käytti hiekasta luomaansa "kolmatta silmää" saadakseen oikeat vastaukset kokeissa.

Kuoleman metsässä, Gaaran joukkue tapasi joukon sadeninjoja. Gaara sanoi heidän johtajansa, Shiguren, katsoneen häntä väärällä tavalla. Shigure nauroi vastustajansa nuoruudelle ja hyökkäsi Gaaran kimppuun, mutta hänen hyökkäyksensä epäonnistui Gaaran hiekan takia. Gaara sitten murskasi Shiguren hiekallaan. Tämän jälkeen Gaara tappoi vielä Shiguren toverit, Baiun ja Midaren, huolimatta siitä, että he anoivat armoa ja antoivat Gaaralle hänen tarvitsemansa käärön. Gaara olisi myös tappanut pensaikossa piileskelleen Ryhmä 8:n ja jopa Kankuron, mutta Temari sai hänet lopulta rauhoittumaan. He tavoittivat päämääränsä tunnissa päihittäen aiemman ennätyksen neljällä tunnilla. Anko myös huomasi, ettei Gaara ollut edes vahingoittunut eikä likainen, mikä oli lähes mahdotonta.

Chunin-kokeiden kolmannen vaiheiden karsinnoissa, Gaara taisteli Rock Leeta vastaan. Lee oli yllättäin niin nopea ja voimakas, että onnistui lyömään Gaaraa, koska Gaaran hiekkakilpi ei ollut yhtä nopea kuin Lee. Huolimatta Leen parhaista taidoista, Gaara kuitenkin onnistui suojautumaan hänen iskuiltaan. Lopulta Gaara onnistui murskaamaan hiekallaan Leen käden ja jalan. Hän olisi myös tappanut Leen, mutta Leen opettaja, Might Guy, esti tämän.

Ennen lopullisia otteluita, Gaara yritti tappaa sairaalassa nukkuvan Leen. Shikamaru Nara ja Naruto kuitenkin saapuivat paikalle ja estivät häntä. Gaara kertoi heille Shukakusta ja lapsuudestaan, mikä jähmetti Naruton, joka tajusi Gaaran olevan samanlainen kuin hän itse. Kun Gaara oli juuri hyökkäämäisillään kaksikon kimppuun, Might Guy astui sisään huoneeseen lopettaen Gaaran yritykset.

Kun ottelut vihdoin alkoivat, Gaaran oli tarkoitus taistella Sasukea vastaan. Gaaralla oli myös tärkeä rooli ääni- ja hiekkaninjojen hyökkäyksessä Konohaan. Hänen oli tarkoitus vapauttaa Shukaku samalla kun Orochimarun käärmeet hyökkäsivät kaupunkiin. Sasuke onnistui kuitenkin vahingoittamaan Gaaraa, minkä johdosta hän menetti tajuntansa. Kankuro ja Temari ottivat hänet mukaansa tarkoituksenaan viedä Gaara turvaan parantumaan.

Tätä seurasi pitkä takaa-ajo metsässä, kun Sasuke, Sakura ja Naruto jahtasivat hiekkakolmikkoa. Kankuro joutui jäämään matkalla taistelemaan Shinoa vastaan ja Temari jatkoi matkaan Gaaran kanssa. Kun Gaara lopulta palasi tajuihinsa, hän alkoi vapauttaa Shukakua. Hän myös taisteli Sasukea vastaan, josta ei kuitenkaan ollut Gaaralle vastusta. Lopulta Naruto päätyy taistelemaan yksin Gaaraa vastaan. Gaara muuttuu kokonaan Shukakuksi, mutta Naruto onnistuu kutsumaan taisteluun Gamabuntan, jonka kanssa voitti Shukakun ja Gaaran. Lopulta sekä Naruto että Gaara makasivat maassa uupuneina ja Naruto kertoi Gaaralle ymmärtävänsä yksinäisyyden tuskan. Hän myös lainasi Hakun sanoja sanoen, että voimakas on se, jolla on tärkeitä henkilöitä suojeltavana.

Kun Gaaran sisarukset saapuivat, Gaara käski heitä olemaan taistelematta ja kolmikko lähti. Gaara pohti yhä Naruton sanoja ja pyysi anteeksi sisaruksiltaan.

Sasuken palautus muokkaa

Kun hiekkaninjat saivat tietää Orochimarun huijanneen heidät sotaan Konohaa vastaan, he tekivät rauhan Konohan kanssa. Gaara ja hänen sisaruksensa lähetettiin avustamaan Shikamarun johtamaa ryhmää, jonka tarkoituksena oli palauttaa äänininjojen mukana lähtenyt Sasuke. Gaara saapui pelastamaan Rock Leen taistelusta Kimimaro Kaguyaa vastaan.

Gaaran saapuessa Leen avuksi, hänen persoonallisuutensa oli muuttunut ja Gaara oli huolissaan Leen vammoista ja pahoillaan kaikesta mitä oli tehnyt hänelle. Hän käski Leen pysyä sivussa ja aloitti taistelun. Hän näytti taistelussa useita uusia taitoja, kuten hiekasta tehdyn hyökyaallon jonka lähetti vastustajaansa päin. Kimimaro joutuikin käyttämään toisen tason kirousmerkkiään taistelussa Gaaraa vastaan. Lopulta Gaara hautasi Kimimaron 200 metrin syvyyteen, missä paineen oli tarkoitus estää tätä edes liikuttamasta sormiaan.

Kimimaro kuitenkin pakeni tästä verilahjansa ansiosta luoden samalla huimaavan määrän luupiikkejä maasta. Tämä olisi tappanut Gaaran ja Leen, ellei Gaara olisi luonut heille hiekasta alustat ilmaan. Kimimaro vielä onnistui loikkaamaan Gaaran luokse ja ollessaan juuri iskemässä Gaaraa, hän kuoli omaan tautiinsa. Gaara totesi, että he olisivat kuolleet, jos Kimimaro ei olisi ollut kuolemansairas.

Gaara Shippuudenissa muokkaa

Kahden ja puolen vuoden aikahypyn välissä, Gaara on onnistunut pääsemään viidenneksi Kazekageksi, mutta on joutunut Akatsuki nimisen ryhmän kohteeksi Gaaran sisällä olevan Shukakun takia. Kahden Akatsukin jäsenen hyökätessä kylään, Gaara taistelee toista jäsentä, Deidaraa vastaan. Taistelun lopussa, Gaara saa iskun Deidaran "pommilta" ja häviää. Tuossa taistelussa Deidara menettää kumminkin toisen kätensä. Konohan kuullessa tästä, lähetetään ryhmä Kakashi (johon kuuluu Naruto, Sakura ja Kakashi) hakemaan Gaara takaisin Akatsukilta kyläänsä. Gaaralta poistetaan Shukakun voimat, minkä seurauksena Gaara kuolee. Ryhmä Kakashin matkan varrella hakemaan Gaaraa takaisin, he tapaavat Temarin, jolle kerrotaan mitä on käynyt, joten Temari vie ryhmä Kakashin nopeinta tietä kyläänsä. Kylässä Chiyo liittyy ryhmä Kakashiin ja he lähtevät etsimään Gaaraa. Ryhmä Kakashin löydettyä paikan, jossa Akatsukin piilopaikka on (jossa Shukakun voimat viedään), päästyään sisään, Gaara on jo kuollut ja Shukakun voimat poistettu. Gaara saadaan kumminkin herätettyä henkiin Chiyon tekniikalla (joka vaatii kuitenkin hänen oman henkensä) mutta tuon voimat eivät riitä ja Naruto tarjoutuu avuksi. Tällöin Gaara oli ensimmäistä kertaa näin rakastettu ja ikävöity. Kaikki olivat paikalla katsomassa kun Gaara heräsi kuolleista. Gaara oli jäykistynyt ihmetyksestä kun hiekkamaan asukkaat olivat häntä vastassa hänen palatessaan kotiin.