Wikipedia

Fundamentalismi

alkuperäisyyteen perustuva uskonnollinen näkemys
Tämä artikkeli käsittelee uskonnollista fundamentalismia. Tiedon oikeutusteoriasta katso fundamentalismi (tietoteoria).

Fundamentalismi on konservatiivinen uskonnon muoto, jolle on ominaista tiukka nojautuminen pyhiin kirjoituksiin. Alkuperältään fundamentalismi on 1900-luvun alussa syntynyt pohjoisamerikkalainen kristillinen protestanttinen liike, joka korostaa Raamatun sanatarkkaa erehtymättömyyttä. 1900-luvun loppupuolelta alkaen fundamentalismin käsitteellä on viitattu myös muihin uskontoihin kuin kristinuskoon pohjaaviin liikkeisiin, kuten islamilaisiin, juutalaisiin, hindulaisiin ja buddhalaisiin.[1][2]

Käsite muokkaa

Fundamentalismin käsite vakiintui julkiseen puheeseen 1970-luvulla. Tuolloin käsitteellä viitattiin erityisesti väkivaltaiseen islamilaiseen terrorismiin mutta myös kristillistaustaisiin uusiin uskonnolisiin liikkeisiin ja lahkoihin. Ajan myötä käsitettä on käytetty myös sekulaareissa yhteyksissä.[3]

Käsitettä on pidetty asenteellisena ja todellisuutta yksinkertaistavana. Kritiikin mukaan käsitteellä on haluttu leimata uskonnollisia ryhmiä ja kokonaisia uskontoja. Toisaalta on korostettu, että termiä voidaan käyttää mielekkäästi vain sen alkuperäisessä kontekstissa eli viitattessa tietynlaiseen protestanttiseen suuntaukseen Yhdysvalloissa.[3]

Alun perin fundamentalismi oli luonteeltaan neutraali termi, jolla fundamenttien puolustajat itseään kutsuivat.[3] Yleisemmällä tasolla fundamentalistinen raamatuntulkinta tarkoittaa Raamatun erehtymättömänä pitämistä.[4]

Perusta muokkaa

Fundamentalismi perustuu sille lähtökohdalle, että jokin ajatusten lähde, usein kirja, on erehtymätön ja täydellinen. Protestanttifundamentalisteille tämä perusta on Raamattu ja islamilaisille fundamentalisteille Koraani ja hadithit. Nämä alkuperäiset lähteet riittävät fundamentalisteille ohjekirjoiksi.[5] Fundamentalistit löytävät menneisyydestä myös jonkinlaisen todellista uskontoa edustavan täydellisen sosiaalisen rakenteen. Radikaaliprotestanteille tällaista edustaa varhaiskirkollinen Arkadia-utopia ja muslimeille 600-luvun Mekka.[6]

Fundamentalismi on vastareaktio modernisaatiolle eli yhteiskunnan kehittymiselle ja nykyaikaistumiselle. Länsimaissa uskonto on uudella ajalla joutunut vähän kerrallaan perääntymään ja tekemään myönnytyksiä muutosten edellä: uskonto on siirtynyt julkisesta yksityiseksi, joutunut alistumaan maallisen hallinnon vallan alle, joutunut luopumaan väitteestä ”ainoan totuuden” omistamisesta ja alkanut hyväksyä muun muassa naispappeuden.[7] Islamilaisissa maissa katkeruus omasta takapajuisuudesta ja lännestä tulevat nykyaikaiset vaikutteet ovat luoneet pohjaa fundamentalismille.[8]

Fundamentalismi ei pyri säilyttämään alkuperäistä uskoa sellaisenaan, vaan uudistaa sitä varmistaakseen sen jatkuvuuden uhkien edessä. Fundamentalistien tavoitteena on palauttaa uskonnon alkuperäinen kiihko, joka aikoinaan synnytti uskovien yhteisöllisen identiteetin.[6] Fundamentalistit eivät torju nykyajan tekniikkaa, vaan he käyttävät usein edistyksellistä viestintätekniikkaa aatteensa levittämiseen.[9]

Fundamentalismi on nykyaikainen ilmiö. Sen syntymisen edellytys on se, että vanhasta uskonnosta on säilynyt riittävästi, jotta se voitaisiin nostaa takaisiin valta-asemaan. Fundamentalismin nousun edellytykset syntyivät 1800-luvulla. Raamattu alettiin nähdä tulkinnanvaraisena teoksena, jonka kirjoittajien tarkoituksia ryhdyttiin pohtimaan kuten myös sitä, oliko edes mahdollista tulkita Raamattua oikein. Vasta tekstin arvovaltaisen version käsitteen haastaminen ja laajalle levinnyt lukutaito mahdollistivat fundamentalismin syntymisen.[10]

Piirteitä muokkaa

Chicagon yliopiston tutkimuksessa vuosina 1988–1993 tunnistettiin yhdeksän ideologista ja organisatorista piirrettä, joista useimpia esiintyy kaikissa fundamentalistisissa ryhmissä:[11][12]

  1. Reagointi uskonnon marginalisoitumiseen.
  2. Valikoivuus omien perinteiden ja kirjoitusten suhteen.
  3. Moraalinen kahtiajako: todellisuus jaetaan selkeästi hyvään ja pahaan.
  4. Ehdottomuus ja erehtymättömyys: pyhiä kirjoituksia pidetään kirjaimellisesti tosina ja määräävinä; tulkinnat voivat tosin vaihdella.
  5. Millenarismi ja messiaanisuus: käsitys hyvän lopullisesta voitosta ja historian päättymisestä.
  6. Valikoitu jäsenyys: jäsenet käsittävät itsensä erityisen jumallisen kutsun saaneiksi tai valituksi joukoksi pelastettuja.
  7. Tiukat rajat: ulkopuolisista yhteisöistä erottautuminen, joskus jopa asumisjärjestelyjen kautta.
  8. Karismaattinen ja autoritaarinen johtajuus.
  9. Käyttäytymisvaatimukset: kieltoja, jotka koskevat etenkin pukeutumista, ravintoa, nautintoaineiden käyttöä, parinvalintaa sekä viihteen ja kirjallisuuden kulutusta; ryhmän tunnukset toimivat kulttuurisina merkitsijöinä ja ryhmäidentiteetin tunnuksina.

Fundamentalismia käytetään nykyisin termin alkuperäisen merkityksen lisäksi joskus myös pilkkanimenä viittaamassa epämieluisiin, yleensä konservatiivisiin uskonnollisiin ryhmiin. Sitä käytetään joskus kuvaamaan kaikenlaisia uskontonsa vakavasti ottavia ryhmiä, jotka erottuvat muista tai haluavat korostaa uskonnon asemaa politiikassa. Uskontojen sisällä liberaalit käyttävät termiä joskus kuvaamaan konservatiivien älyllistä kypsymättömyyttä.[13]

Toimintatavat muokkaa

Fundamentalismiin liittyy joskus voimakas pyrkimys erottautua ”vääräuskoisista”, minkä vuoksi fundamentalismi voi johtaa riitoihin ja väkivaltaan.[14] Väkivalta ei kuitenkaan ole fundamentalismin määrittävä piirre, sillä vain osa fundamentalisteista kannattaa väkivaltaa.[12]

Fundamentalismi on antropologi Pascal Boyerin mukaan halua säilyttää tietty hierarkian tyyppi, joka perustuu liittoutumisen psykologialle ja jota luopuruuden helppous ja kasvava todennäköisyys uhkaavat. Fundamentalistinen väkivalta on toimintaa, jonka tarkoitus on lannistaa mahdollisia luopioita osoittamalla luopuruuden kova hinta. Fundamentalismiin liittyy Boyerin mukaan neljä keskeistä piirrettä:[15]

  1. Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät valvomaan toistensa julkista käyttäytymistä.
  2. Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät rankaisemaan uskonnollisten normien rikkomista näyttävästi ja julkisesti.
  3. Fundamentalistinen väkivalta on pääosin suunnattu saman kulttuurisen yhteisön jäseniä, ei ulkopuolisia vastaan.
  4. Fundamentalistien pääasiallisena hyökkäyksen kohteena on yleensä oman uskonnollisen perinteen modernisoitunut ja paikallinen muoto.

Tutkijoiden Gabriel Almond, Emmanuel Sivan ja Scott Appleby (1995) mukaan fundamentalistit voivat olla vuorovaikutuksessa ulkopuolisen maailman kanssa neljällä tavalla:[12]

  1. Maailman valloittaminen: yhteiskunnan rakenteiden haltuunotto kumouksellisen toiminnan kautta, yleensä väkivaltaisesti (esimerkkinä kristillinen rekonstruktionismi).
  2. Maailman muuttaminen: vaikuttamista yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin (Billy Grahamin edustama evankelikalismi).
  3. Maailman luominen: vaihtoehtoisten sosiaalisten rakenteiden ja instituutioiden pystyttäminen ja oman kannatuspohjan laajentaminen.
  4. Maailman kieltäminen: oman erillisen sosiaalisen todellisuuden ylläpitäminen etenkin kasvatuksen, perhe-elämän ja rituaalien kautta (ortodoksijuutalaisuus).

Fundamentalistiset liikkeet houkuttelevat etenkin marginalisoituneita hyväosaisia miehiä: Yhdysvalloissa valtansa menettäneitä protestantteja ja islamilaisissa maissa muslimeja, joiden yhteiskunnallinen nousu on estetty.[16]

Fundamentalismi eri uskonnoissa muokkaa

Kristillinen fundamentalismi muokkaa

Pääartikkeli: Kristillinen fundamentalismi

Kristillisen fundamentalismin juuret ovat 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa nousseessa Raamatun arvovallan puolustuksessa historiallis-tieteellistä arvostelua vastaan sekä samanaikaisessa helluntailaisuuden nousussa. Fundamentalismin nousu liittyy erityisesti vuosina 1910–1915 nimellä Fundamentals (Perusteet, totuuden todistus) Los Angelesissa julkaistuihin koko kansalle tarkoitettuihin kirjasiin. Vuonna 1919 fundamentalismi järjestyi liikkeeksi, ja 6 000 ihmistä kerääntyi ensimmäiseen World’s Christian Fundamentals Associationin konferenssiin Philadelphiaan. Seuraavana vuonna baptistifundamentalistit perustivat Northern Baptist Conventionin ja presbyteerit oman yhteisönsä. Vuoden 1925 jälkeen fundamentalistiliike heikentyi.[17]

Toisen maailmansodan jälkeen muodostui evankelikalinen liike, joka elvytti ja yhdisti konservatiivista protestanttisuutta sekä säilytti joitain fundamentalismin käsityksiä laimennettuina.[17] Fundamentalismi aloitti uuden nousun 1970-luvulla. Uudet fundamentalistit olivat pienien kirkkokuntiin kuulumattomien seurakuntien pastoreita, lähinnä helluntailaisia, itsenäisiä baptisteja tai etelän baptisteja. Heidän kannatuspohjanaan ovat olleet suurehkot lähiöiden kirkot tai televisiotoiminta, josta he saavat varoja kuulumatta kirkkokuntiin. Jerry Falwell ja Pat Robertson ovat olleet 1980-luvun saarnaajista kuuluisimpia. Fundamentalistit keräävät varoja vaikuttaakseen suoraan Yhdysvaltain politiikkaan.[17] 1970-luvulla syntyneen Yhdysvaltain kristillisen oikeiston poliittisia tavoitteita ovat yleisten konservatiivisten tavoitteiden lisäksi abortin ja homoseksuaalisuuden kieltäminen, ehkäisymenetelmät sivuuttava ja esiaviollisesta seksistä pidättäytymiseen tähtäävä seksuaalikasvatus,[18] sukupuoliroolien ja perheen vanhempien aseman palauttaminen entisiksi, rukoilemisen ja kreationismin tuominen kouluihin ja evoluution opettamisen ohittaminen. He ovat myös asettaneet omia ehdokkaitaan republikaanisen puolueen esivaaleihin.[19]

Islamilainen fundamentalismi muokkaa

Pääartikkeli: Islamilainen fundamentalismi
 
Kaksi naista kävelee Talibanin tuhoaman Buddha-patsaan ohitse Afganistanissa.

Islamilaiset fundamentalistit näkevät riistiriidan muuttuneen maailman ja muuttumattomana säilyneiden islamilaisten lähteiden eli Koraanin ja sunnan välillä. Fundamentalistien mukaan kyse on siitä, että koska Koraani ja profeetta ovat aina oikeassa, täytyy nykymaailman olla väärässä. Sen vuoksi he vaativat modernin ajattelun kieltämistä ja paluuta islamin alkuaikojen kirkkaaseen puhdasoppisuuteen, nimenomaan sen yksilö- ja yhteiskuntamoraaliin. Uudenaikaisen tekniikan käyttöä he eivät kiellä.[20]

Fundamentalismi-termin käyttökelpoisuutta islamin yhteydessä on usein epäilty. Kaikki muslimit voitaisiin nähdä fundamentalisteina, sillä myös maltilliset islamilaiset piirit yleensä pitävät Koraania ainoan oikean Jumalan kirjaimellisena ja erehtymättömänä sanana. Uskontokriitikko Sam Harrisin mukaan fundamentalististen ja maltillisten muslimien ero on siinä, missä määrin he katsovat poliittisen ja sotilaallisen toiminnan olevan luontaista uskonsa harjoittamiselle.[21] Nimitystä on ehdotettu islamin yhteydessä korvattavaksi esimerkiksi termeillä ”traditionalismi”, ”islamismi”, ”revivalismi”, ”radikalismi”, ”militanttius” ja ”ekstremismi”.[22] Jihadismista kirjoittaneen Atte Kalevan mukaan traditionalistiset muslimit eivät kuitenkaan katso yhtä kauas menneisyyteen kuten fundamentalistit, eivätkä he näe ristiriitaa modernin elämäntavan ja islamin pyhien kirjoitusten välillä ja siksi pyri yhteiskunnalliseen muutokseen.[20]

Fundamentalismin käsitettä alettiin soveltaa islamiin vuoden 1979 Iranin vallankumouksen myötä. Islamilaiset fundamentalistit haluavat ihmisten noudattavan islamilaista lakia, šariaa, joka perustuu pyhiin kirjoituksiin. Suuntauksesta riippuu, mitä kirjoituksia islamilaiset fundamentalistit pitävät uskon perusteina: esimerkiksi Iranin ajatollah Khomeinin mukaan šiialaisten opetusten tunteminen yli tuhannen vuoden ajalta on Koraanin ymmärtämisen edellytys.[23]

Koraanifundamentalismilla tarkoitetaan nykyisin harvalukuisia liikkeitä, jotka hylkäävät sunnan ja perustavat uskonnon vain Koraaniin. Koraanifundamentalismia on, vastoin sanan mielleyhtymää, pidetty vapaamielisenä islamin suuntauksena, joka sai 1900-luvun alussa kannattajia etenkin länsimaistuneista muslimeista.[24]

Jotkin islamilaiset fundamentalistiliikkeet ovat poliittisia, kuten egyptiläinen Muslimiveljeskunta.[25]

Juutalainen fundamentalismi muokkaa

Israelissa esiintyy kolmenlaista juutalaista fundamentalismia: militantti uskonnollinen sionismi sekä aškenasinen ja sefardinen ääriortodoksisuus. Kaikki nämä suuntaukset korostavat pyhien juutalaisten kirjoitusten, kuten Tooran ja Talmudin uskonnollisten lakien ja moraalisten ohjeiden noudattamisen tarpeellisuutta.[1]

Hindulainen ja buddhalainen fundamentalismi muokkaa

Hindulaiseen ja buddhalaiseen fundamentalismiin liittyy käsitys kulttuurisesta ja kansallisesta puhtaudesta enemmän kuin opillinen puhtaus.[26] Uskonnollisen fundamentalismin kehittymistä hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa estää se, että ne ovat islamiin ja kristinuskoon verrattuna niin hajanaisia uskontoja, että yksikään suuntaus ei pysty julistautumaan alkuperäisen uskon edustajaksi.[27] Fundamentalistisille hindu- ja buddhalaisryhmille politiikka onkin usein tärkeämpää kuin uskonto.[2]

Esiintyvyys Länsi-Euroopassa muokkaa

WZB Berlin Social Science Center -tutkimuslaitoksen vuonna 2008 kuudessa Länsi-Euroopan maassa tekemän kyselytutkimuksen mukaan näiden maiden muslimeista 44 prosenttia ja kristityistä vajaa 4 prosenttia voidaan määritellä fundamentalisteiksi käsitteen yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan. Vastaaja määriteltiin fundamentalistiksi, kun hän oli samanaikaisesti sitä mieltä, että uskovien pitäisi palata uskonnon vanhoihin, ikuisiin ja muuttumattomiin sääntöihin; että nämä säännöt sallivat ainoastaan yhden tulkinnan, joka pätee kaikkiin uskoviin; ja että uskonnolliset säännöt ovat maallisten lakien yläpuolella.[28]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Bruce, Steve: Fundamentalism. Cambridge: Polity Press, 2000. ISBN 0-7456-2365-4. (englanniksi)
  • Harris, Harriet A.: Fundamentalismi. Teoksessa Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot, s. 409–414. (Encyclopedia of New Religions. New Religious Movements, Sects and Alternative Spiritualities, 2004.) Suomennos Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.
  • Linjakumpu, Aini: Fundamentalismi. Teoksessa Pesonen, Heikki & Sakaranaho, Tuula: Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia. Helsinki: Gaudeamus, 2020. ISBN 978-952-345-063-9.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Munson, Henry: Fundamentalism Encyclopædia Britannica. Viimeksi päivitetty 19.9.2023. Arkistoitu 19.1.2024. Viitattu 13.10.2023. (englanniksi)
  2. ↑ a b Harris 2006, s. 413.
  3. ↑ a b c Pesonen & Sakaranaho 2020, s. 108–109.
  4. ↑ Dunderberg, Ismo ym.: Lukion uskonto. Riitit, myytit ja Raamattu, s. 26. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14139-2.
  5. ↑ Bruce 2000, s. 13.
  6. ↑ a b Bruce 2000, s. 14.
  7. ↑ Bruce 2000, s. 35.
  8. ↑ Bruce 2000, s. 38–39.
  9. ↑ Bruce 2000, s. 15.
  10. ↑ Bruce 2000, s. 13–14.
  11. ↑ Harris 2006, s. 412–413.
  12. ↑ a b c Ketola, Kimmo: Mitä on fundamentalismi? (Esitelmä Suomen ekumeenisen neuvoston seminaarissa 5.3.2008, Internet Archive) Ekumenia.fi. Arkistoitu 22.4.2021. Viitattu 30.12.2013, arkistoitu 22.4.2022.
  13. ↑ Bruce 2000, s. 12.
  14. ↑ Harris 2006, s. 409.
  15. ↑ Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat. Kuinka uskonto selitetään, s. 334–335. (Et l’homme créa les dieux, 2001.) Suomentanut Tiina Arppe. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7.
  16. ↑ Bruce 2000, s. 14–15.
  17. ↑ a b c Wuthnow, Robert: The World of Fundamentalism The Christian Century. 1992. The Christian Century Foundation / Religion Online. Arkistoitu 24.4.2008. Viitattu 13.2.2011. (englanniksi)
  18. ↑ Kantor, L. M. ym.: Abstinence-only policies and programs: An overview. Sexuality Research & Social Policy, 9/2008, 5. vsk, nro 3, s. 6–17. National Sexuality Resource Center (San Francisco State University), University of California Press. ISSN 1553-6610. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 27.1.2024.
  19. ↑ Bruce 2000, s. 71–75.
  20. ↑ a b Kaleva, Atte: Jihad ja terrori, s. 21–25. Helsinki: Otava, 2018. ISBN 978-951-1-32380-8.
  21. ↑ Harris, Sam: Uskon loppu. Uskonto, terrori ja järjen tulevaisuus, s. 100. (The End of Faith. Religion, Terror, and the Future of Reason, 2004.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-99-1. .
  22. ↑ Bruce 2000, s. 12–13.
  23. ↑ Harris 2006, s. 410–411.
  24. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. Helsinki: Gaudeamus, 1999 (6. painos). ISBN 951-662-749-8.
  25. ↑ Harris 2006, s. 414.
  26. ↑ Harris 2006, s. 411.
  27. ↑ Bruce 2000, s. 95–96.
  28. ↑ Koopmans, Ruud: Fundamentalism and out-group hostility: Muslim immigrants and Christian natives in Western Europe (PDF) 9.12.2013. WZB Berlin Social Science Center. Arkistoitu 22.4.2022. Viitattu 29.5.2018. (englanniksi)

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fundamentalismi&oldid=22267598”