Fritz Theodor Albert ”Frederick” Delius [ˈdiːliəs] CH (29. tammikuuta 1862 Bradford, Yorkshire, Yhdistynyt kuningaskunta10. kesäkuuta 1934 Grez-sur-Loing, Ranska) oli englantilainen säveltäjä.

Delius vaimoineen vuonna 1929.

Elämänvaiheet muokkaa

Delius syntyi Pohjois-Englannin Bradfordissa. Hänen vanhempansa olivat Bielefeldistä muuttaneita saksalaisia. Frederick (perheen kesken Fritz) oli vanhempiensa Julius ja Elise Pauline Deliusin neljästätoista lapsesta neljäs. Frederick oli jo lapsena kiinnostunut musiikista, mutta hänen isänsä ei kannattanut poikansa muusikonuraa.

Delius lähti alun perin töihin appelsiiniviljelmälle Floridaan. Yhdysvalloissa ollessaan hän tapasi Thomas Wardin, josta tuli hänen kontrapunktin ja sävellyksen opettajansa. Yhdysvalloissa jonkin aikaa oleskeltuaan Delius päätyi Leipzigiin opiskelemaan musiikkia konservatoriossa. Hän tutustui Edvard Griegiin, joka rohkaisi Deliusta tämän muusikonuralla.

Delius tutustui 1890-luvun lopussa taidemaalari Jelka Roseniin. Pari avioitui vuonna 1903 ja muutti Ranskaan Grez-sur-Loingin kylään lähelle Fontainebleauta. Delius vietti Ranskassa lähes koko loppuelämänsä. Hän oli nuorena saanut syfiliksen, joka vaikutti hänen terveyteensä vielä vanhemmalla iälläkin: säveltäjä tuli lopulta sokeaksi ja alkoi myös halvaantua ja joutui pyörätuoliin. Hän sävelsi vielä joitakin teoksia sanelemalla niitä avustajalleen säveltäjä Eric Fenbylle.

Frederick Delius kuoli kotonaan Ranskassa, ja hänet haudattiin Surreyyn Englantiin; vaimo kuoli vuotta myöhemmin, ja hänetkin haudattiin Surreyyn.[1]

Delius sävelsi muun muassa oopperoita, konserttoja ja useita orkesterimusiikkiteoksia. Tuotantoon kuuluu myös runsaasti vokaalimusiikkia.

Teoksia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Frederick Delius - Biography archive.org. Arkistoitu 7.3.2016. Viitattu 15.8.2022.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Huismann, Mary Christison: Frederick Delius. A Research and Information Guide. Second edition. London: Routledge, 2009. ISBN 978-0-415-99364-7. (englanniksi)
  • Lee-Browne, Martin & Guinery, Paul: Delius and His Music. Woodbridge: Boydell Press, 2014. ISBN 978-1-84383-959-0. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Delius International Music Score Library Project (englanniksi)
Tämä säveltäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.