Wikipedia

Franz Liszt

unkarilainen säveltäjä ja pianovirtuoosi

Franz (Ferenc) Liszt [ˈlist] (22. lokakuuta 1811 Doborján, Sopron, Unkarin kuningaskunta – 31. heinäkuuta 1886 Bayreuth, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta) oli unkarilainen säveltäjä ja pianovirtuoosi. Hän on 1800-luvun taidemusiikin keskeisimpiä hahmoja.

Franz Liszt
Franz Hanfstaenglin valokuva Lisztistä vuodelta 1858.
Franz Hanfstaenglin valokuva Lisztistä vuodelta 1858.
Henkilötiedot
Syntynyt22. lokakuuta 1811
Doborján, Sopron, Unkarin kuningaskunta
Kuollut31. heinäkuuta 1886 (74 vuotta)
Bayreuth, Baijerin kuningaskunta, Saksan keisarikunta
Muusikko
Tyylilajit sinfonia, länsimainen taidemusiikki ja unkarilainen kansanmusiikkiView and modify data on Wikidata
Soittimet piano ja urutView and modify data on Wikidata
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Liszt kehitti merkittävästi pianonsoiton tekniikkaa ja vaikutti esiintymiskäytäntöihin. Säveltäjänä hän oli uudistuksellinen, ja hän loi sävelrunon teostyypin sekä teoksiin syklisen rakenteen. Lisztin tunnetuimpia sävellyksiä ovat h-molli-sonaatti, kaksi pianokonserttoa, kansanmusiikkiin perustuvat unkarilaiset rapsodiat, pianoteokset Années de pèlerinage (”Vaellusvuodet”) ja transsendentaaliset etydit, Faust- ja Dante-sinfoniat sekä lukuisat sävelrunot, joista tunnetuin lienee ”Les Préludes”. Liszt sovitti teoksia pianolle, kuten Beethovenin sinfoniat ja Schubertin liedejä, sekä sävelsi urku- ja kuoromusiikkia.

Lisztin hyvin laajasta sävellystuotannosta vain suhteellisen pientä osaa esitetään säännöllisesti konserteissa. Useissa Lisztin pianoteoksissa ilmenee hänen huippuun kehitetty soittotekniikkansa. Toisaalta hän sävelsi myös helpompia kappaleita, joiden esittäminen onnistuu muiltakin kuin ammattilaisilta. Tunnetuimmat Lisztin työt edustavat varsin selkeää romantiikkaa, joskin tietty omaleimaisuus on niissä aina läsnä. Osa Lisztin töistä liittyy myös unkarilaiseen nationalismiin.

Liszt oli pioneeri temaattiseksi muunnokseksi kutsutussa tekniikassa. Se oli teemaa kehittävä sävellystekniikka, joka perustui perinteisempään variaatiotekniikkaan sekä Wagnerin usein käyttämään johtoaiheeseen (Leitmotif). Liszt olikin ainoa aikalainen, jonka vaikutuksen Wagner myönsi omaan musiikkiinsa. Lisztin sävellystyyliä arvosteltiin jyrkästi hänen elinaikanaan – ongelmana pidettiin erityisesti Lisztin uudenlaista soinnutusta ja uudenlaisia sointukulkuja –, mutta 1900-luvulla se on hyväksytty laajalti.

Viimeisinä vuosinaan Liszt ei keskittynyt enää niinkään taituritekniikkaan vaan kokeellisiin harmonioihin. Jotkin Lisztin myöhemmät teokset, kuten Bagatelli ilman sävellajia, ennakoivat myöhempää atonaalisuutta. Lisztiä on pidetty myös impressionismin ennakoijana. Esimerkkinä tästä on Années de pèlerinagen kappale ”Les jeux d’eaux à la Villa d’Este”. Lisztin ainakin vuoteen 1885 asti työstämä tutkimus modernista harmoniasta ei kuitenkaan valmistunut koskaan ja sen käsikirjoituksetkin katosivat.

Lisztin uran pianistina on nähty antaneen mallin häntä seuranneille esiintyville taiteilijoille. Hänen sanotaan aloittaneen konsertit, joissa kuullaan vain pianomusiikkia: aiemmin konserteissa oli mukana aina myös lauluja tai kamarimusiikkia. Näin Liszt nosti pianon asemaa soitinten joukossa. Lisäksi Lisztin on väitetty olleen ensimmäinen soolopianisti, joka soitti koko laajan ohjelmansa ulkomuistista. Hänen tapansa asettaa flyygeli tietyssä kulmassa yleisöön kansi auki jäi pysyväksi. Lisztin kyky lukea musiikkia nuoteista ja soittaa monimutkaisetkin kappaleet lähes välittömästi oli hämmästyttävä. Hän soitti Edvard Griegin pianokonserton ensi näkemältä (prima vista) Griegin pikaisesti esiteltyä teoksen Lisztille heidän tavatessaan. Grieg oli kieltäytynyt soittamasta teostaan Lisztille pyynnöstä huolimatta, koska ei ollut harjoitellut sitä mielestään riittävästi. Lisztin kerrotaan sanoneen, että voi näyttää kuulijoille, ettei hänkään ole sitä harjoitellut. Soittaessaan Liszt esitti Griegille huomioita teoksesta.

Lisztiä on luonnehdittu Paganinin jälkeen ensimmäiseksi todelliseksi musiikin megatähdeksi, joka sai yleisöjoukot pauloihinsa ja erityisesti naiskuulijat haltioitumaan. Esitysten jälkeen kuulijat saattoivat kamppailla pianistin flyygelin kannelle jättämästä vesilasista tai keräillä tämän taiteilijalämpiöön jättämiä sikarintumppeja.[1]

Elämä ja ura muokkaa

 
Henri Lehmann, Franz Liszt, 1839.

Nuoruus muokkaa

Franz (Ferenc) Liszt oli hallintovirkamies Adam Lisztin ja Maria Annan ainoa poika. Heidän kotikaupunkinsa kuului tuolloin Unkariin, joka puolestaan kuului Itävallan keisarikuntaan. Nykyään Raidingina tunnettu kaupunki kuuluu Itävaltaan. Lisztin perhe kuului saksankieliseen vähemmistöön, ja Franz kävi myös saksankielisen koulun. Hän ei oppinut unkaria lainkaan nuoruudessaan vaan opiskeli sitä jonkin verran vasta aikuisena. Ranskasta tuli Lisztin pääasiallinen kieli aikuisiällä. Hänen kansalaisuutensa on näistä syistä herättänyt jonkin verran arvelua, mutta hän itse tunsi itsensä vahvasti unkarilaiseksi ja sisällytti unkarilaista musiikkia useisiin teoksiinsa.

Varhaislapsuudessa Liszt sairasteli paljon. Franz selvisi, ja pian hänen musikaalinen isä huomasi poikansa lahjakkuuden. Franz sai ensimmäisen pianotuntinsa isältään kuuden vuoden ikäisenä. Lahjakkuus ilmeni erityisesti pojan improvisointitaitona. Sokea huilisti paroni Braun ehdotti vuonna 1820, että 9-vuotias Franz pitäisi konsertin Ödenburgin kaupungissa. Idea toteutettiin ja Franz esitti Ferdinand Riesin Es-duuri-konserton niin taitavasti, että päätettiin järjestää heti toinenkin konsertti. Isä alkoi toimia Franzin managerina ja erosi virastaan. Hän oli päättänyt esitellä pojan Unkariin tuolloin kuuluneen Esterházyn alueen musiikkiyleisölle ihmelapsena. Liszt herätti hämmästystä taidoillaan. Nuorena alkanut pianistin ura teki kuitenkin hallaa Lisztin muulle opiskelulle, ja myöhemmin hän valitti kärsineensä tästä.

Opiskelu Wienissä ja Pariisissa muokkaa

Vuonna 1821 Lisztin perhe muutti Wieniin, koska vanhemmat halusivat tarjota lapselleen parasta mahdollista musiikinopetusta. Aikansa parhaana pianistina pidetty Carl Czerny antoi Franzille pianonsoiton oppitunteja ja 72-vuotias Antonio Salieri säveltämisessä. Vuonna 1823 perhe jatkoi matkaa Pariisiin, jossa Franzin oli tarkoitus opiskella musiikkia Pariisin konservatoriossa. Häntä ei kuitenkaan otettu oppilaitokseen, koska hän ei ollut ranskalainen. Pettymys oli aluksi suuri, mutta Liszt jatkoi opintoja akateemisen maailman ulkopuolella ja opiskeli säveltämistä Ferdinando Paerin ja Antonín Reichan johdolla. Suosituskirjeet Unkarista ja Wienistä avasivat ovet Ranskan yläluokan salonkeihin. Nuoresta virtuoosista puhuttiin paljon, ja hänestä tuli yhä tunnetumpi Ranskan ja Englannin halki tehtyjen konserttimatkojen myötä. Samoihin aikoihin Liszt kiinnostui ensimmäistä kertaa kovasti uskonnosta ja haaveili jopa papiksi ryhtymisestä. Isän vaikutuksesta hän luopui tästä haaveesta.

Isän kuoleman jälkeen muokkaa

Kesken Bolognan-konserttimatkan isä sairastui ja kuoli kolme päivää myöhemmin. Nyt 16-vuotias Liszt joutui tulemaan toimeen omin neuvoin. Hän palasi Pariisiin ja alkoi antaa pianotunteja. Näihin aikoihin hän rakastui ylhäiseen sukuun kuuluneeseen oppilaaseensa Caroline de Saint-Cricqiin. Tytön isä ei kuitenkaan sallinut liittoa Lisztin alhaisen syntyperän vuoksi. Tämä tapahtuma jätti Lisztin murheelliseksi, ja hän alkoi haaveilla uudelleen papin urasta. Liszt lopetti pianotuntien antamisen ja katosi kuukausiksi. Hän kuitenkin toipui kriisistään ja alkoi nyt tarmokkaasti opiskella kohentaakseen sivistystään. Hän luki omatoimisesti kaikenlaisia kirjoja, joita onnistui saamaan.

Liszt tapaa muita säveltäjiä muokkaa

Vuonna 1831 Liszt kuuli Niccolò Paganinin soittoa, kun tämä esiintyi Pariisissa. Liszt oli syvästi vaikuttunut Paganin taidoista ja hänen hahmostaan. Lisztin mielessä syntyi ajatus, että hän voisi saavuttaa pianolla samanlaisen taituruuden kuin Paganini viululla. Lisäksi hän arveli voivansa komeana salonkileijonana tulla yhtä vetoavaksi hahmoksi — pianon Paganiniksi. Liszt alkoi harjoitella entistä uutterammin, usein kymmenen tuntia päivässä.

Ranskan salonkikulttuuriin Liszt suhtautui ristiriitaisin tuntein. Vaikka hän viihtyi salongeissa hyvin, salonkielämän pinnallisuus herätti hänessä myös halveksuntaa ja inhoa. Liszt tapasi monia aikansa muista suurista säveltäjistä. Näihin kuuluivat Frederic Chopin, Hector Berlioz, Robert Schumann, Richard Wagner sekä Niccolò Paganini. Schumannin kotiin Liszt oli niin tervetullut, että kävi siellä usein kutsumattakin. Liszt omaksui monesta tunnetun säveltäjän tapaamisesta musiikkiinsa jotain. Paganinin vaikutuksesta syntyi halu soittaa pianoa virtuoosimaisen sulavasti, Chopin toi runollisempia sävyjä soittoon ja sävellyksiin, ja Berlioz taas orkesterimusiikin nerona oli Lisztin suuri esikuva. Wagnerin ystävä hän oli tämän elämän loppuun asti, ja tämä meni naimisiin Lisztin tyttären Cosiman kanssa. Säveltäjien lisäksi Liszt tapasi kuuluisia kirjailijoita kuten Heinrich Heinen, H. C. Andersenin ja Charles Baudelairen, joka omisti runonsa ”Le thyrse” Lisztille.

Rakkaussuhteet muokkaa

Vuonna 1833 Liszt tapasi Marie Catherine Sophie de Flavignyn (Marie d’Agoult). He saivat kaksi tytärtä ja yhden pojan. Aviottomasta suhteesta ei tullut kuitenkaan kovin onnellista, ja he erosivat myöhemmin. Yhtenä syynä suhteen epäonnistumiseen oli Lisztin halu kiertää Eurooppaa esiintyvänä pianistina.

Vuonna 1847 Liszt tapasi ruhtinatar Karoline zu Sayn-Wittgensteinin. Hänen kanssaan Lisztillä oli kuolemaansa asti kestänyt rakkaussuhde. Avioliittohanke kuitenkin kariutui, sillä prinsessa oli ollut aikaisemmin naimisissa ja hänen entinen miehensä oli vielä elossa. Siksi katolinen kirkko ei hyväksynyt avioliittoa. Lisztille avioliiton epäonnistuminen oli kova isku. Prinsessa oli kirjailija, joka tunnettiin äärimmilleen venytetystä tyylistään. Eräs hänen teoksistaan julkaistiin 16-osaisena, jonka jokaisessa osassa oli 1600 sivua. Liszt omaksui vaikutteita tästä tyylistä kirjoittaessaan myöhemmin Chopinin elämäkerran ja mustalaismusiikkia käsitelleen teoksen.

Loppuelämä muokkaa

 
Félix Nadarin kuva Lisztistä vuodelta 1884.

Liszt lopetti julkiset pianoesiintymisensä vuonna 1848 ja asettui Saksan Weimariin aina vuoteen 1861 asti. Tänä aikana hän toimi paikallisen hoviorkesterin kapellimestarina ja antoi pianotunteja pianisteille, kuten myöhemmin suureen maineeseen nousseelle Hans von Bülowille, joka avioitui Lisztin tyttären kanssa. Tuona aikana Liszt sävelsi myös keskeiset teoksensa orkesterille ja kuorolle.

1857 säveltäjä liittyi fransiskaanien veljeskuntaan ja otti vuonna 1865 vastaan alemman katolisen pappisvihkimyksen. Mene ja tunnusta syntisi pianolle, kerrotaan itsensä paavin kannustaneen Lisztiä, olkoonkin että katolisen kirkon päämiehellä oli ajoittain vaikeuksia ymmärtää tämän sävelkieltä.[1]

Vuonna 1861 Liszt vetäytyi Roomaan. Hän liittyi fransiskaaneihin vuonna 1865 ja työskenteli yhä enemmän musiikinopettajana. Ystävyyssuhde Wagneriin joutui koetukselle, kun Lisztin tytär Cosima jätti häntä kaltoin kohdelleen pianisti-Bülowin ja meni naimisiin Wagnerin kanssa. Hartaana katolilaisena Lisztillä ei ollut aina helppoa vallankumouksellisen Wagnerin ystävänä, mutta hän jatkoi säveltäjän musiikin puolustamista ja kävi säännöllisesti Bayreuthin festivaaleilla, joilla esitettiin Wagnerin oopperoita. Wagnerin vaikutuksesta etenkin Lisztin myöhemmät pianosävellykset eivät enää rakentuneet soittajan virtuositeetin varaan, vaan ne olivat tyyliltään yksinkertaisempia.

Loppukautena Liszt laati suuria uskonnollisia kuoroteoksia, joihin kuuluvat esimerkiksi Missa Solemnis (1855), Legende von der heiligen Elisabeth (1862) sekä Kristus-Oratorio (1866). Vuodesta 1876 alkaen Liszt opetti joka vuosi muutaman kuukauden ajan Budapestin konservatoriossa, jonka johtajana hän toimi.

Franz Liszt kuoli Bayreuthissa heinäkuun 31. päivänä vuonna 1886 keuhkokuumeeseen, jonka hän oli saanut Bayreuthin festivaaleilla. Liszt haudattiin Bayreuthin hautausmaalle.

Lisztin musiikki muokkaa

Musiikkinäytteet
Esittäjä Martha Goldstein vuoden 1851 Erard-pianolla.
Vuonna 1838 kirjoitettu Totentanz.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Pianoteokset muokkaa

Lisztin kenties arvostetuin teos on pianosonaatti h-mollissa. Muita hyvin tunnettuja töitä ovat esimerkiksi unkarilaiset rapsodiat sekä transsendentaaliset etydit, joista jälkimmäiset ovat soittoteknisesti erityisen vaativia. Niissä Liszt kehittää muun muassa oktaavitekniikkaa, jossa kädet soittavat oktaaveja vuorotellen peukaloiden soittaessa kromaattisia kulkuja. Moniosainen Années de pèlerinagef on niin ikään Lisztin laajimpia ja tunnetuimpia töitä. Hän sävelsi myös merkittäviä urkumusiikkiteoksia, kuten Preludi ja fuuga teemasta B-A-C-H sekä Fantasia ja fuuga koraalista Ad nos, ad salutarem undam.

Lisztin arvostetuimpia töitä hänen elinaikanaan olivat aikaisempien säveltäjien teosten sovitukset pianolle. Tunnetuimpia sovituksista ovat Beethovenin sinfoniat ja Schubertin liedit. Beethovenin sinfonioista ovat tehneet sovituksia pianolle muutkin, mutta Lisztin versiot ovat säilyneet selvästi suosituimpina. Ne ovat kuitenkin vaikeita esitettäviä. Beethoven itse on sovittanut osan seitsemättä sinfoniaansa pianolle. Sovitusta tutkimalla voi havaita, että Beethoven ei itse ollut tässä työssä yhtä tunnollinen kuin Liszt, joka pyrki sisällyttämään sovituksiin mahdollisimman paljon orkesteriteoksen ominaisuuksia. Orkesteriteosten sovittajana Lisztistä tuli esikuva monille myöhemmille säveltäjä-pianisteille.

Sinfoninen runo muokkaa

Pääartikkeli: Sinfoninen runo

Lisztiä pidetään yleisesti sävelrunon eli sinfonisen runon keksijänä. Lisztin orkesteriteoksien myötä sinfoninen runo vakiintui omaksi musiikkilajikseen. Sävelrunot ovat yksiosaisia tai yhtenäisiä orkesteriteoksia, jotka perustuvat usein johonkin ohjelmalliseen aiheeseen. Lisztin oma inspiraatio tuli klassisesta kirjallisuudesta. Tunnetuimpina esimerkkeinä Lamartinen innoittama teos Les Préludes sekä Victor Hugon samannimiseen runoon perustuva Ce qu'on entend sur la montagne. Hänen muut sävelrunonsa perustuivat mm. lordi Byronin sekä Goethen ja Danten töihin. Sävelrunot heijastavat ajatusta ”tulevaisuuden musiikista”. Tässä ideaalissa musiikkitaide ja kirjallisuus liittyvät yhteen muodostaen synteesin. Vaikka sinfoniset runot ovat arvostettuja, ne olivat aikoinaan kiistanalaisia joidenkin kriitikoiden suosiessa ”absoluuttista musiikkia”. Lisztin orkesteriteosten ohjelmallisuuden voidaan arvella saaneen vaikutteita ainakin Berliozilta.

Muut orkesteriteokset muokkaa

Edellä mainittujen sävelrunojen ohella Lisztin orkesteriteoksista tunnetuimpia ovat kaksi pianokonserttoa sekä Faust- ja Dante-sinfoniat. Useiden pianoteosten tapaan nämä orkesteriteokset olivat rakenteeltaan vapaamuotoisia ja syklisiä. Faust-sinfonia on kahdesta tunnetumpi. Se koostuu kolmesta hyvin pitkästä, lähes puoli tuntia kestävästä osasta, ja viimeisen osan lopussa on myös kuoro-osuus. Sinfonian ensimmäinen osa kuvaa Faustin hahmoa, toinen hänen rakastettuaan ja kolmas paholaista.

Lisztin pianokonsertot muokkaa

 
Liszt pianon ääressä.

Lisztin kaksi omaperäistä pianokonserttoa uudistivat konserton rakennetta. Aikalaisissa herätti myös ihmetystä ensimmäisen piano­konserton triangeli, jonka käyttö taidemusiikissa oli tällöin uutta. Konsertot kestävät noin 20 minuuttia ja ovat poikkeuksellisen lyhyitä. Niissä on neljä osaa, joiden välillä ei juuri ole taukoja.

Ensimmäisessä konsertossa on muutamia teemoja jotka toistuvat kaikissa osissa. Teemat asetetaan välillä hyvin erilaisiin konteksteihin. Toisen osan alussa oleva rauhallinen teema tulee neljännen osan alussa uudestaan marssina.

Toinen konsertto keskittyy enemmän yhden pääteeman ympärille. Teema toistuu usein. Suuren vaihtelevuuden takia konserttojen rakenne on varsin fragmentaarinen. Tunnelmat ja dynamiikan asteet vaihtelevat alati. Pianon osuus on molemmissa konsertoissa varsin hallitseva ja orkesteria käytetään hillitysti. Usein vain yksi tai muutama soitin soittaa tovin ajan pianon kanssa. Varsinaisia kadensseja ei ole. Vuonna 1961 taltioitu Svjatoslav Richterin (piano), Kirill Kondrašinin (kapellimestari) ja Lontoon sinfoniaorkesterin levytys pianokonsertoista on erityisen hyvin tunnettu. Ilmestyessään se erottui aiemmista teoksen äänityksistä, koska siinä oli otettu teoksen dynamiikka tarkasti huomioon.kenen mukaan?

Kristus-oratorio muokkaa

Vuosina 1862-1866 valmistunut Kristus-oratorio on Antti Häyrysen mukaan ”1800-luvun hengellisen musiikin vaietuimpia mestariteoksia.” Siinä säveltäjä käsittelee Jeesuksen elämänkaarta pikemminkin jättimäisen sinfonisen runoelman muodossa kuin totunnaisempana aarioiden ja kuorojen kavalkadina. Teoksen ensimmäinen osa on viisiosainen jouluoratorio. Toisen osan aihe on Vapahtajan ilmestyminen maailmalle loppiaisena; kolmas osa käsittelee Kristuksen kärsimystä ja ylösnousemusta.[1]

Leslie Howardin kokonaislevytys muokkaa

Vain yksi pianisti, australialainen Leslie Howard, on levyttänyt Lisztin koko pianotuotannon. Hanke kesti 15 vuotta, ja lopputuloksena julkaistiin 95 CD-levyä. Guinnessin ennätyskirjan mukaan se on musiikin historian suurin äänitysprojekti. Howard sai Gramophone-lehdeltä Grand Prix du Disque -palkinnon sekä kunnianosoituksen Unkarin valtiolta. Hankkeeseen sisältyi monia teoksia, joita ei ollut aikaisemmin äänitetty, sekä käsikirjoituksiin perustuneita julkaisemattomia teoksia, joita ei ollut soitettu Lisztin ajan jälkeen.

Teoksia muokkaa

Pianolle muokkaa

  • h-molli-sonaatti pianolle
  • Transsendentaaliset etydit
  • Années de pèlerinage
  • Unkarilaiset rapsodiat
  • Mefisto-valssit
  • Paganini-etydit
  • Liebestraum (Liebesträume, Lemmenunelmia) No. 1,2 ja 3

Pianolle ja orkesterille muokkaa

  • Pianokonsertot 1 ja 2 (kolmas pianokonsertto on keskeneräinen, siitäkin on olemassa levytyksiä)
  • Kuolemantanssi pianolle ja orkesterille
  • Unkarilainen fantasia pianolle ja orkesterille

Orkesterille muokkaa

  • Alkusoitot (Les Préludes) orkesterille
  • Faust-sinfonia
  • Dante-sinfonia

Uruille muokkaa

  • Preludi ja fuuga nimestä BACH
  • Fantasia ja fuuga koraalista Ad nos, ad salutarem undam
  • Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen

Kuoroteoksia muokkaa

  • Christus-Oratorio
  • Missa Solemnis
  • Legende von der heiligen Elisabeth

Ooppera muokkaa

  • Don Sanche

Lisztin laajaan tuotantoon kuuluu listassa mainittujen teoslajien lisäksi myös lauluja. Yllä on lueteteltu vain pieni osa kunkin teoslajin töistä.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Burger, Ernst: Franz Liszt: Eine Lebenschronik in Bildern und Dokumenten. München: List, 1986. ISBN 3-417-77160-3.
  • Saffle, Michael: Franz Liszt: A Research and Information Guide. Third edition. New York: Routledge, 2009. ISBN 978-0-415-99839-0.
  • Walker, Alan: Franz Liszt, The Virtuoso Years (1811–1847). Revised edition. Cornell University Press, 1987.
  • Walker, Alan: Franz Liszt, The Final Years (1861–1886). Cornell University Press, 1997.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c Antti Häyrynen: Lemmenunelmia ja Jumalan etsintää. Kirkko soikoon, 2011, nro ei numeroa, s. ei sivunumeroa.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Franz_Liszt&oldid=22293359”