Franz Brentano
Franz Clemens Honoratus Hermann Brentano (16. tammikuuta 1838 Marienberg am Rhein, lähellä Boppardia – 17. maaliskuuta 1917 Zürich) oli saksalainen filosofi, jonka ajattelulla on ollut merkittävää vaikutusta sekä filosofiassa että varsinkin psykologiassa.
Elämä muokkaa
Aatelissukua ollut Brentano opiskeli useissa Saksan yliopistoissa sekä filosofiaa että luonnontieteitä. Hänen tärkein opettajansa oli berliiniläinen loogikko Adolf Trendelenburg, joka ohjasi häntä Aristoteleen filosofian pariin. Vuonna 1862 Brentano väitteli filosofian tohtoriksi Tübingenin yliopistossa. Brentano syventyi myös teologiaan, ja vuonna 1864 hänet vihittiin katoliseksi papiksi. Hän alkoi kuitenkin epäillä kristillisiä oppeja ja luopui lopulta pappeudesta vuonna 1873. Brentanon kuuluisin teos Psychologie vom empirischen Standpunkt I herätti paljon huomiota, ja hänet nimitettiin filosofian professoriksi Wienin yliopistoon. Brentano avioitui Ida von Liebenin kanssa vuonna 1880, vaikka se oli Itävallassa kiellettyä entisiltä papeilta, ja menetti professuurinsa. Hän muutti vaimonsa kuoleman jälkeen pois Itävallasta ja asettui Firenzeen vuonna 1895. Firenzessä Brentano meni naimisiin Emilie Ruprechtin kanssa vuonna 1897. Brentanon näkö alkoi heikentyä, ja vuoteen 1910 mennessä hän sokeutui täysin. Kun Italia liittyi maailmansotaan, Brentano pasifistisena kolmen sotivan maan kansalaisena muutti Firenzestä puolueettomaan Sveitsiin.[1][2]
Vaikutus muokkaa
Psykologia kehittyi 1800-luvun lopulle saakka epäitsenäisenä osana filosofiaa. Brentanolla katsotaan olleen merkittävä rooli psykologian tieteenalan kehittymisessä: aikaisemmin psykologian katsottiin tutkivan ihmisen tietoisuutta. Hän toi tieteelliseen maailmaan ajatuksen ihmisen intentionaalisuudesta eli suuntautuneisuudesta ja loi siten mielenfilosofian oppisuunnan.[3] Brentanon oppilaspiiriä kutsutaan Brentanon koulukunnaksi. Siihen kuuluivat muiden muassa Alexius Meinong, Edmund Husserl ja Kazimierz Twardowski. Taloustieteilijä Lujo Brentano oli Franz Brentanon veli.
Brentanon opettama keskeinen periaate oli, että filosofian tutkimuksen täytyi olla yhtä tinkimättömän tieteellistä kuin luonnontieteidenkin. Varsinkin psykologian tutkimusmetodin tuli hänen mukaansa perustua havainnointiin, tosiasioihin ja induktioon aivan kuten luonnontieteissä.[2]
Teoksia muokkaa
- Psychologie vom empirischen Standpunkt ("Psykologia empiirisestä näkökulmasta", 1874)
- Von Ursprung sittlicher Erkenntnis ("Moraalisen tajun alkuperästä", 1889)
- Aristoteles und seine Weltanschauung ("Aristoteles ja hänen maailmankuvansa", 1911)
- Die Klassifikation von Geistesphänomenen ("Mielen ilmiöiden luokittelu", 1911)
- Philosophische Untersuchungen zu Raum, Zeit und Kontinuum ("Filosofisia tutkimuksia tilasta, ajasta ja ilmiöistä", 1976)
- Deskriptive Psychologie ("Deskriptiivinen psykologia", 1982)
Suomennoksia muokkaa
- Brentano, Franz: ”Moraalitiedon alkuperästä”, Etiikan lukemisto, s. 34–41. Alkuperäisteos: Vom Ursprung sittlicher Erkenntnis (1889). Suomentanut Seppo Sajama. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-156-2.
Kirjallisuutta muokkaa
- Fisette, Denis – Fréchette, Guillaume (toim.): Themes from Brentano. Amsterdam: Rodopi, 2013. ISBN 978-90-420-3742-7.
Lähteet muokkaa
- ↑ Brentano, Franz filosofia.fi.
- ↑ a b Franz Brentano (Stanford Encyclopedia of Philosophy) plato.stanford.edu.
- ↑ Mielen filosofia. Tieteen termipankki. Viitattu 28.6.2022.
Aiheesta muualla muokkaa
- Brandl, Johannes: Brentano's Theory of Judgement The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
- Corazzon, Raul: Franz Brentano's Immanent Realism Theory and History of Ontology (englanniksi)
- Huemer, Wolfgang: Franz Brentano The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)