FoxTrax oli kiekko, jonka sisälle oli asennettu mikrosiru, joka mahdollisti kiekon liikkeen tarkemman ja helpomman seuraamisen.[1] Kiekon oli valmistanut NHL:n televisiolähetyksiä varten Fox Broadcasting Company. Ensisijaisesti sitä käytettiin korostamaan kiekon sijaintia ja liikerataa laukauksissa televisiolähetysten aikana.

Vuonna 1994 Fox voitti tarjouskilpailun NHL-pelien lähettämisestä Yhdysvalloissa. Yleinen palaute katsojien keskuudessa oli, että kiekkoa oli liian hankala seurata jäällä. FoxTrax valmistettiin tämän ongelman ratkaisemiseksi. FoxTrax-kiekkoa käytettiin ensimmäisen kerran vuoden 1996 NHL:n tähdistöottelussa. Viimeisen kerran sitä käytettiin vuoden 1998 Stanley Cup -finaalien ensimmäisessä pelissä. Foxin oli tarkoitus lähettää televisiossa myös pelit 5 ja 7, mutta sarja loppui neljässä pelissä. Elokuussa 1998 lähetysoikeudet myytiin ABC:lle ja FoxTraxia ei enää käytetty.

Valmistaminen ja käyttö muokkaa

FoxTrax-kiekon valmistamiseksi normaali NHL-kiekko leikattiin kahtia ja pieni mikrosiru asennettiin patterin kanssa kiekon sisälle. Mikrosiru sisälsi liiketunnistimia ja infrapunalähettimiä, jotka oli asennettu kiekon kummallekin puolelle tasaiselle sivulle. Tämän jälkeen kiekko liimattiin takaisin kasaan ja kiekko oli valmis käytettäväksi. Tämä toimenpide lisäsi kiekon alkuperäiseen massaan alle yhden sadasosagramman. Kiekon sisälle asennettu patteri ei antanut mikrosirulle virtaa kuin noin kymmeneksi minuutiksi, joten jokaista peliä varten piti valmistaa vähintään 50 FoxTrax-kiekkoa. Kiekon sisällä oleva mikrosiru aktivoitui kun kiekkoa lyötiin mailalla.

Foxin NHL-lähetyksen aikana kiekko lähetti infrapunapulssia kaukalon laidalla sijaitseviin liikkeentunnistimiin. Nämä tunnistimet oli ohjelmoitu vastaanottamaan pulssia. Seuraavaksi hallissa sijaitseva infrapunakamerat tunnistivat nämä pulssit ja lähettivät niiden koordinaatit televisioautoon. Autossa oli tietokoneita, jotka laskivat kiekon liikeradan ja sijainnin ja näyttivät sen katsojille.

Tulos näistä toimenpiteistä TV-ruudussa oli sininen hehku kiekon ympärillä. Syötöt näkyivät ruudussa sinisenä hehkuna, jonka perässä oli ns. komeetan häntä, joka osoitti kiekon liikerataa. Kun kiekko kulki nopeampaa kuin 70 mailia tunnissa (n. 112 km/h), niin liikerataa osoitti punainen "komeetta".

Yleisön palaute muokkaa

FoxTrax sai yleisöltä hyvin ristiriitaista palautetta. Uudet katsojat nauttivat tästä kiekon seuraamisen uudesta helppoudesta. Fox Sportsin teettämän tutkimuksen mukaan seitsemän henkilöä kymmenestä piti uudesta kiekosta.

Todellisten jääkiekkofanien keskuudessa kiekkoa kuitenkin paheksuttiin. Monien mielestä videografiikat olivat vain haitaksi ja antoivat jääkiekosta videopelimäisen vaikutelman. Jotkut sanoivat, että ei pitäisi todellakaan olla kovin vaikeaa erottaa mustaa kiekkoa valkoiselta jäältä. "Hehkukiekko" saavutti kuudennen sijan kirjassa "Glow Pucks & 10-Cent Beer: The 101 Worst Ideas in Sports History". Kirjan on kirjoittanut Greg Wyshynski (Taylor Trade 2006).

FoxTrax-kiekon ideaa parodioitiin myöhemmin kanadalaisen oluen mainoksessa, missä amerikkalainen markkinoija yrittää myydä ideaa kokoushuoneelliselle kanadalaisia johtajia. Kun hänet heitetään huoneesta ulos, niin sininen "komeetta" seuraa hänen liikettään.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa