Felice Beato

brittiläis-italialainen valokuvaaja

Felice Beato (1832 Venetsia29. tammikuuta 1909 Firenze), tunnettu myös nimellä Felix Beato, oli brittiläis-italialainen valokuvaaja. Lapsuutensa hän vietti Korfun saarella, joka oli tuolloin brittiläinen protektoraatti.[1] Hän oli ensimmäisiä Itä-Aasiassa valokuvanneita ja varhaisimpia sotavalokuvaajia. Hänen laatukuviaan, muotokuviaan sekä näkymiään ja panoraamojaan Aasian ja Välimeren alueen arkkitehtuurista ja maisemista pidetään merkittävinä.

Beato noin vuonna 1866.

Beaton matkat eri maissa soivat hänelle mahdollisuuden luoda voimakkaita ja kestäviä kuvia maista, ihmisistä ja tapahtumista, jotka olivat tuntemattomia ja kaukaisia suurimmalle osalle eurooppalaisista ja pohjoisamerikkalaisista. Nykyaikaan saakka hänen työnsä ovat muodostaneet keskeiset kuvat sepoykapinan ja toisen oopiumisodan kaltaisista tapahtumista. Hänen valokuvansa edustavat ensimmäisiä, myöhemmin valokuvajournalismiksi kutsuttuja töitä. Hänellä oli merkittävä vaikutus muihin valokuvaajiin, ja Beaton vaikutus Japanissa, jossa hän työskenteli ja opetti lukuisia muita valokuvaajia ja taiteilijoita, oli erityisen syvä ja kestävä.

Galleria muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Lacoste, Anne: Felice Beato: A Photographer on the Eastern Road, s. 2, 28. Getty Publications, 2010. ISBN 9781606060353. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa