Fantômas (yhtye)

yhdysvaltalainen yhtye

Fantômas on vuonna 1998 Kaliforniassa perustettu avantgardemetallia soittava superyhtye. Yhtye on nimetty samannimisen dekkarikirjasarjan mukaan, joka ilmestyi Ranskassa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Fantômasin musiikkia ei voi täysin sijoittaa yhden genren alle, sillä yhtye yhdistelee musiikissaan esimerkiksi noisea, grindcorea, free jazzia, thrash metalia, progressiivista rockia ja elokuvamusiikkia.

Fantômas
Fantômas esiintymässä Ruisrockissa vuonna 2005.
Fantômas esiintymässä Ruisrockissa vuonna 2005.
Tiedot
Toiminnassa 1998–­
Tyylilaji avantgardemetalli
Kotipaikka Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Mike Pattonlaulu
Buzz Osbornekitara
Trevor Dunnbasso
Dave Lombardorummut

Levy-yhtiö

Ipecac Recordings,  1998–

Aiheesta muualla
Viralliset sivut

Historia muokkaa

Bändi muodostui, kun Mike Patton teki avantgardemetal-tyyppisiä lauluja juuri ennen kuin hänen edelliset yhtyeet, Faith No More ja Mr. Bungle, olivat eroamassa. Niinpä Patton alkoi perustaa uutta yhtyettä ja pyysi alun perin siihen kitaristiksi Buzz Osbornea (Melvins), basistiksi Trevor Dunnia (Mr. Bungle), ja rumpaliksi Igor Cavalera (Sepultura). Cavalera kuitenkin kieltäytyi tarjouksesta, ja ehdotti rumpaliksi Slayerissä soittavaa Dave Lombardoa, joka hyväksyi tarjouksen. Fantômas on tähän asti tehnyt neljä studio- ja yhden livealbumin. Albumit sisältävät todella kokeellista musiikkia. 15. toukokuuta 2006 Patton paljasti Billboard.comissa, että viides Fantômas albumi on suunnitteilla. Seuraavasta albumista Patton kertoo: "Seuraava levy tulee olemaan täysin elektronista musiikkia sisältävä, ja siinä ei tulla käyttämään akustisia soittimia ollenkaan. Aiomme siirtyä horrokseisempaan tyyliin. Minun täytyy ruveta suunnittelemaan uutta albumia. Kerrankin minulla on kunnolla aikaa."

Jäsenet muokkaa

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

 
Animali In Calore Surriscaldati Con Ipertermia Genitale/Cat in Red levyn kansi.
Julkaisupäivä Albumi Levy-yhtiö Kataloginumero
26. huhtikuuta 1999 Fantômas Ipecac Recordings IPC-001
9. heinäkuuta 2001 The Director’s Cut Ipecac Recordings IPC-017
1. huhtikuuta 2002 Millennium Monsterwork 2000 Ipecac Recordings IPC-019
27. tammikuuta 2004 Delìrium Còrdia Ipecac Recordings IPC-045
14. kesäkuuta 2005 Suspended Animation Ipecac Recordings IPC-065
elokuu 2005 Animali In Calore Surriscaldati Con Ipertermia Genitale/Cat in Red (yhteislevy 5" vinyyli / 3" CD Melt-Bananan kanssa) Unhip Records Unhip5
6. syyskuuta 2011 The Director's Cut Live: A New Year's Revolution (livealbumi) Ipecac

Katso myös muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa