Fëanor

Fëanor on J. R. R. Tolkienin kirjoittaman Silmarillion -tarukokoelman yksi keskeisimmistä hahmoista. Hänen tarinansa kerrotaan Silmarillionin kolmannessa osassa Quenta Silmarillion.

Fëanor oli haltiakansa noldorin kuninkaan Finwën ja hänen vaimonsa Mirielin poika. Fëanorin alkuperäinen nimi oli Curufinwë, mutta hänen äitinsä alkoi kutsua häntä nimellä Fëanor, Tulenhenki, ja tällä nimellä hänet tunnetaan taruissa. Häntä pidetään noldorin mahtavimpana ja kaikista Ilúvatarin lapsista lahjakkaimpana. Hän oli toisaalta myös kiivasluontoinen ja ylpeä.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Fëanor oli kuluttanut äitinsä voimat raskauden aikana, ja hänen syntymänsä jälkeen Miriel alkoi kuihtua. Valarin johtaja Manwë lähetti Mirielin Lorienin puutarhoihin parantumaan, mutta Mirielin sielu erkani ruumiista ja meni Mandosin saleihin, haltioiden manalaan. Finwë meni myöhemmin naimisiin vanyarin haltiakansaan kuuluvan Indisin kanssa. Finwë ja Indis saivat kaksi poikaa, Fingolfinin ja Finarfinin. Fëanor ei koskaan mieltynyt äitipuoleensa eikä velipuoliinsa.

Fëanorista kasvoi lahjakas ja tulisieluinen mies. Vartuttuaan Fëanor meni naimisiin kuuluisan sepän Mahtanin tyttären Nerdanelin kanssa, ja oppi apeltaan sepäntaitoja. Fëanor ja Nerdanel saivat seitsemän poikaa, ja Fëanor vieraili usein poikiensa kanssa vala Aulën luona.

Fëanor paranteli Rúmilin luomia riimuja luomalla Tengwar-kirjaimiston. Hän keksi myös miten voidaan tuottaa suurempia ja kirkkaampia jalokiviä, kuin ne joita maan povesta löydettiin. Fëanor sai eräänä päivänä ajatuksen säilöä Puiden valon tuhoutumattomiin jalokiviin. Hän teki Silmarilit, kolme suurta jalokiveä. Mikään ei voinut niitä rikkoa, ja ne loistivat pimeimmässäkin luolassa omaa valoaan kuin tähdet.

Fëanor riitaantui sittemmin veljiensä kanssa, sillä hän epäili näiden yrittävän syrjäyttää hänet ja viedä noldorin johtajuuden Finwëltä ja itseltään. Fëanor uhkasi Fingolfinia noldorin kaupungissa Tirionissa, ja sen vuoksi hänet karkotettiin kaupungista. Fëanor muutti poikineen rakennuttamaansa linnoitukseen Formenosiin, ja myös Finwë muutti sinne heidän kanssaan.

Syypää eripuraan oli kuitenkin paha vala Melkor, joka oli levittänyt petollisia valheita. Kun Taniquetililla vietettiin sadonkorjuun juhlaa, hiipi Melkor salaa hämähäkkimäisen Ungoliantin kanssa valarin pyhien puiden luo ja tuhosi ne. Silloin Valinoriin laskeutui pimeys. Sen jälkeen Melkor tuhosi Formenosin ja tappoi Finwën sekä varasti linnan aarrekammiosta kaikki jalokivet, mukaan lukien Silmarilit.

Maailman valtiaat valar olivat aiemmin käskeneet Fëanorin Valinoriin kuultavaksi, eikä hän sen vuoksi ollut Formenosissa. Fëanor kirosi uutisen kuultuaan Melkorin sekä antoi hänelle uuden nimen, Morgoth, Maailman Musta Vihollinen. Vihassaan hän kirosi myös Manwën kutsun ja juoksi pois Tuomiopiiristä ja pakeni yöhön, sillä hän suri rakastamaansa isää.

Fëanor saapui Tirioniin ja kutsui noldorin suurelle torille Tunan huipulle. Hän vaati siellä itselleen noldorin kuninkuutta, kun hänen isänsä Finwë oli surmattu. Hän julisti, ettei noldorin enää tulisi palvella kateellisia valaria, jotka eivät kyenneet omassa valtakunnassaan suojelemaan haltioita. Hän kehotti heitä kaikkia palaamaan Keski-Maahan. Sen jälkeen Fëanor vannoi poikiensa kanssa kohtalokkaan valan. He lupasivat kostaa jokaiselle olennolle, joka ottaa yhdenkään Silmarilin eikä anna sitä heille.

Sitten Fëanor johti poikineen suurimman osan noldoria pois Amanista ja Keski-Maahan. Tirioniin päätti jäädä vain kymmenesosa noldorista. Fëanorin joukko liikkui nopeimmin ja pyysi laivoja haltiakansa teleriltä, mutta kun nämä eivät suostuneet, ottivat Fëanorin joukot laivat haltuunsa väkivalloin ja syyllistyivät telerin kaupungissa Alqualondëssa sukusurmaan. Sen jälkeen he lähtivät purjehtimaan kohti Keski-Maata.

Vala Mandos ilmestyi sen jälkeen heille ja langetti heille Noldorin Tuomion, jossa ennustetaan, että lähtijät joutuvat elämään Kuoleman Varjon alla ja Keski-Maahan lähteneet väsyvät lopulta maailmaan ja haipuvat sen heimon rinnalla, joka tulee heidän jälkeensä. Fëanor pysyi kuitenkin uhmakkaana ja ilmoitti, että he jatkaisivat matkaansa, mutta hänen veljensä Finarfin päätti kuitenkin palata takaisin tuntien katkeruutta Fëanorin huonetta kohtaan.

Kaikki matkalle lähteneet noldor eivät mahtuneet laivoihin. Silloin Fëanor päätti kaapata laivat ja purjehtia niillä oman joukkonsa kanssa Keski-Maahan ja jätti Fingolfinin väkensä kanssa Aramaniin. Fëanor laski maihin Drengistin vuonolla. Sen jälkeen hän käski polttaa laivat. Fingolfin ja hänen väkensä näkivät kaukaa tulen loimun ja tiesivät, että heidät oli petetty. Fingolfinin täytti katkeruus, mutta joukko ylitti jäärauman Fingolfinin ja hänen poikiensa sekä Finrodin ja Galadrielin johdolla. Raskaalla matkalla kuoli kuitenkin moni haltia.

Fëanorin polttamien laivojen roihun näkivät kuitenkin myös örkit ja Morgothin muut palvelijat Keski-Maassa. Örkit hyökkäsivät yllättäen Fëanorin leiriin. Mutta haltiat voittivat hyökkääjät ja lähtivät ajamaan niitä takaa. Fëanor intoutui seuraamaan vihollisia yhä pidemmälle, ja hän joutui muutaman ystävänsä kanssa erilleen pääjoukoistaan. Morgothin palvelijat huomasivat tämän ja kääntyivät hyökkäykseen. Joukkojen avuksi saapui myös Angbandista balrogeja. Balrogien johtaja Gothmog iski Fëanorin maahan, mutta samassa Fëanorin pojat saapuivat isänsä avuksi. He kantoivat hänet pois, mutta kesken matkaa Fëanor pyysi heitä pysähtymään, sillä hän tiesi hetkensä tulleen. Fëanor kirosi kolmasti Morgothin nimen ja vaati poikiaan pitämään heidän vannomansa valan. Sitten Fëanor kuoli, ja hänen henkensä oli niin voimakas, ettei jäljelle jäänyt kuin tuhkaa joka hajosi ilmaan.

Lähteet

Tolkien, J.R.R.: Silmarillion. WSOY 1980. ISBN 951-0-09103-0