Evangelista Torricelli

italialainen fyysikko ja matemaatikko
Tämä artikkeli käsittelee fyysikkoa. Hänen mukaansa on nimetty sukellusvene Evangelista Torricelli.

Evangelista Torricelli (15. lokakuuta 160825. lokakuuta 1647)[1] oli italialainen fyysikko ja matemaatikko, Galileo Galilein oppilas.[2] Hän tutki tilavuuksien ja käyrien kaarenpituuksien määrittämistä menetelmillä, jotka johtivat integraalilaskennan syntyyn.lähde?

Evangelista Torricelli
Torricelli keksi elohopeabarometrin. Kaiverrus Camille Flammarionin teoksessa (1923).

Torricelli opiskeli matematiikkaa Roomassa. Hänet kutsuttiin Galileon jälkeen 1643 matematiikan ja fysiikan professoriksi Firenzeen. Torricellin suurin tieteellinen ansio on se, että hän kokeiluillaan on kumonnut horror vacui -teorian ja keksinyt ilmapuntarin (1643). Hän on myös keksinyt lain, jonka mukaan nesteet purkaantuvat astian pohjaan tai laitaan tehdystä reiästä. Torricellin merkittäviä teoksia ovat muun muassa Trattato del motu (ennen v. 1641) ja Opera geometrica (1644).[3] Torricelli tutki myös sykloidia ja muun muassa julkaisi vuonna 1644 tuloksen sykloidin pinta-alasta. Gilles de Roberval oli laskenut pinta-alan jo vuonna 1634.[4]

Torricelli keksi vuonna 1643 kokeen, jossa saatiin aikaan tyhjiö. Hän täytti toisesta päästä umpinaisen pitkän lasiputken elohopealla ja työnsi sen alassuin elohopealla täytettyyn altaaseen. Tällöin osa putkessa olleesta elohopeasta siirtyi altaaseen siten, että sen pinta putkessa oli 76 cm korkeammalla kuin altaassa.[5] Putken yläosaan oli täten muodostunut tyhjiö, ja tällaista laitetta, ensimmäistä ilmapuntaria, voitiin käyttää myös ilmanpaineen mittaamiseen. Paineen yksikkö torr on nimetty hänen mukaansa.lähde?

Torricelli keksi myös Gabrielin torvena tunnetun kappaleen. Sen pinta-ala on ääretön mutta tilavuus on äärellinen. Aikanaan tätä pidettiin uskomattomana paradoksina, ja löytö herätti kiivaan keskustelun äärettömyyden olemuksesta.lähde?

Lisäksi Torricelli löysi Torricellin lain.[6]

Torricelli keksi elohopeabarometrin. Kaiverrus Camille Flammarionin teoksessa (1923)

Lähteet muokkaa

  1. Evangelista Torricelli
  2. Boyer, Carl B. & Merzbach, Uta C.: Tieteiden kuningatar – Matematiikan historia, osa II, s. 471. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1994. ISBN 951-884-158-6.
  3. Torricelli, Evangelista. Tietosanakirja osa 9. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1917
  4. Whitman, E. A.: Some historical notes on the cycloid. The American Mathematical Monthly, 1943, 50. vsk, nro 5, s. 309–315. (englanniksi)
  5. John Hudson: Suurin tiede – kemian historia, s. 74. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.
  6. Torricelli's theorem Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.11.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa