Etunimi

Etunimi erottaa ihmisyksilön muista yhteisön — erityisesti suvun tai perheen — jäsenistä, joilla on sama sukunimi. Joissain kulttuureissa on käytössä pelkästään etunimi (esimerkiksi Islanti) tai etunimeä käytetään julkisessakin viestinnässä, vaikka sukunimetkin ovat olemassa (esimerkiksi Thaimaa).^lähde?

Etunimi voi olla sidonnainen sukupuoleen. Yhdellä ihmisellä voi olla useampikin kuin yksi etunimi, mutta yleisessä käytössä puhuttelu- eli kutsumanimenä on tavallisesti vain yksi etunimistä, useimmiten ensimmäinen, ja muut nimet merkitään virallisiin asiakirjoihin, hakuteoksiin ja matrikkeleihin. Suomessa nykyisin lapselle on annettava 1–4 nimeä, mutta vuonna 2019 kumotun nimilain aikana enimmäismääränä oli kolme etunimeä; Suomessa on silti vielä elossa henkilöitä, joilla on tätä edeltäneen lainsäädännön peruina enemmän kuin kolme etunimeä, esimerkiksi Johan Edvin Birger Gustav Hägglund.^lähde?

Jos kahdella ihmisellä on sama nimi, heidän sanotaan olevan keskenään kaimoja. Jos henkilöiden sekä etu- että sukunimet ovat samat, puhutaan täyskaimuudesta. Yleisnimillä vastaavaa ilmiötä kutsutaan homonymiaksi.^lähde?

Etunimi Suomessa

Pääartikkeli: Suomalaiset nimet

Kristillisissä maissa monet tavalliset etunimet on saatu Raamatusta ja monet niistä ovat heprealaista alkuperää. Suomalaisen almanakan etunimistä noin 40 prosenttia on kirkollista alkuperää (2008). Länsimaissa käytetään myös antiikin kreikkalaisilta ja roomalaisilta saatuja etunimiä (esimerkiksi Markus ja Laura), joista monet ovat samalla pyhimysten nimiä. Yleisiä ovat myös germaaneilta (esimerkiksi Eero ja Emma) ja kelteiltä periytyvät nimet sekä nimet, jotka tarkoittavat jotain asiaa (kuten Satu tai Vuokko). Kansallisromantiikka on toisinaan nostanut esiin myös kansojen vanhoja omia nimiä. Suomessa tällainen nimilähde on ollut Kalevala. Osa suomalaisista muinaisnimistä onkin 1800- ja 1900-luvulla tullut uudestaan käyttöön.^lähde?

Lapsi saa Suomessa nimen seuraavasti: Sairaala ilmoittaa tiedon elävänä syntyneestä lapsesta väestötietojärjestelmään. Jos lapsi syntyy jossakin muualla kuin sairaalassa, avustavan lääkärin, kätilön tai sairaanhoitajan on ilmoitettava syntymä. Muussa tapauksessa äidin tai lasta hoitavan henkilön on ilmoitettava syntymästä terveydenhuollon toimintayksikölle taikka terveydenhuollon ammattihenkilölle, joka ilmoittaa tiedon väestötietojärjestelmään. Syntymätodistusta ei Suomessa käytetä. Vanhemmat antavat lapselle yhdestä neljään etunimeä ja ilmoittavat rekisteröintitiedot Digi- ja väestötietovirastolle taikka evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakuntaansa. Ahvenanmaan maakunnassa rekisteriviranomaisena toimii Ahvenanmaan valtionvirasto. Lapselle on annettava etunimi kolmen kuukauden kuluessa hänen syntymästään.

Suomessa kaikki yleisimmät etunimet on merkitty almanakkaan jonkin vuoden päivän kohdalle, jolloin on tämännimisten henkilöiden nimipäivä.^lähde?

Puhuttelunimi eli kutsumanimi

Jos ihmisellä on ainakin kaksi etunimeä, hänen huoltajansa tai hän itse voi valita jonkin nimistä puhuttelunimekseen (kutsumanimekseen). Useimmat ihmiset käyttävät puhuttelunimenä ensimmäistä etunimeään, jotkut käyttävät toista, kolmatta tai neljättä taikka kahta tai kolmea nimeä yhdessä: Maria Kaisa Aula. Jotkut käyttävät nimikirjaimia puhuttelunimenomaisesti tai nimikirjaimia lisänä erotukseksi muista samannimisistä: K. J. Lång, J.-P. Roos, Risto E. J. Penttilä.^lähde?

Nykyisin muun muassa Suomessa useimmilla ihmisillä on vähintään kaksi etunimeä. Tästä huolimatta arkikäytössä useimmilla on vain yksi etunimi, kutsumanimi. Aikaisemmin kaksi- tai useampinimisyys on voinut olla luonteeltaan erilaista kuin nykyisin, sellaista, että samasta ihmisestä todella on yleisesti käytetty kahta tai useampaa etunimeä.

Etunimi ja sukupuoli

Useimmat etunimet ovat sidonnaisia sukupuoleen, ja ainakin Saksassa nimen pitää ilmaista selkeästi sukupuoli, mutta monissa maissa osa etunimistä voidaan antaa kummalle sukupuolelle tahansa. Esimerkiksi useissa afrikkalaisissa kulttuureissa on sukupuolineutraaleja nimiä. Erityisesti englanninkielisissä maissa on sekä miehen- että naisennimiin perustuvia lempinimiä, joita voidaan käyttää myös etuniminä (kuten Chris tai Alex). Esimerkiksi nimeä Alex voidaan käyttää sekä maskuliinisen Alexanderin että feminiinisen Alexandran lyhenteenä. Jotkin englanninkieliset nimet lausutaan samalla tavalla, mutta kirjoitusasu on erilainen sen mukaan, onko kyseessä mies- vai naispuolinen henkilö. Tällaisia nimiä ovat esimerkiksi Teri (feminiininen) ja Terry (maskuliininen) sekä lempinimet Nikki (feminiininen) ja Nicky (maskuliininen).^lähde?

Jotkin nimet ovat eri maissa eri sukupuolille kuuluvia. Tällaisia nimiä ovat esimerkiksi Nikita (Ranskassa feminiininen, Venäjällä maskuliininen), Kim (Suomessa maskuliininen, englanninkielisissä maissa feminiininen), Anne (useissa maissa feminiininen, Alankomaissa maskuliininen). Nimi Mika taas on Japanissa feminiininen ja Suomessa maskuliininen, mutta Ruotsissa unisex-nimi, sillä se käsitetään lyhenteeksi sekä miehennimestä Mikael että tämän sisarnimestä Mikaela.

Ajantasainen lainsäädäntö Suomessa

Suomen vuonna 2017 uudistetuun nimilain 1. luvun 2 pykälän mukaan etunimeksi voidaan hyväksyä nimi, joka on vakiintunut nimeksi annettavan sukupuolelle, on muodoltaan vakiintuneen etunimikäytännön mukainen, eikä ole ilmeseen sukunimityyppinen. Suomessa on kuitenkin joukko nimiä, jotka ovat sekä miehen- että naisennimiä. Esimerkiksi vuosina 2000–2006 Kaino-nimen sai 11 miestä ja 9 naista.

Etunimi ja ikäjärjestys

Joissakin kulttuureissa etunimi kertoo sisarusten ikäjärjestyksestä. Tällainen käytäntö on ainakin perinteisissä balilaisissa etunimissä. Perheen ensimmäinen lapsi on nimeltään Putu, toinen Made ja niin edelleen. Sukupuoli ilmaistaan erillisellä nimellä. Kun sarjan nimet loppuvat, aloitetaan alusta lisäämällä etunimeen Balik eli uudelleen. Tämän perusteella voidaan esimerkiksi päätellä, että kuuluisa indonesialainen kirjailija I Gusti Ngurah Putu Wijaya oli perheensä ensimmäinen poikalapsi. Antiikin Roomassa käytettiin toisinaan samaan tapaan järjestysnumeroita etuniminä (esimerkiksi Quintus, Sextus tai Septimus).^lähde?

Etunimet eri kulttuureissa

Pelkkä syntyminen ei ole kaikissa kulttuureissa tehnyt lapsesta yhteiskunnan jäsentä. Monissa kulttuureissa vasta nimen antaminen tekee lapsesta yhteisön jäsenen.

Hopi-intiaanien keskuudessa nimenantorituaali suoritetaan vanhempien ja lapsen kahdenkymmenen päivän eristämisen jälkeen. Jokaista klaania edustavat sukulaiset antavat lapselle ainakin yhden klaaniinsa liittyvän nimen. Päivän noustessa lapsi kannetaan auringonjumalan eteen ja tälle ilmoitetaan kaikki lapsen saamat nimet.^lähde?

Monessa kulttuurissa lapsen on uskottu saavan sielunsa vasta nimenannon yhteydessä. Tätä ennen lapsi on monien moraalisäännöstöjen mukaan voitu surmata.

Afrikan asantit eivät antaneet lapselle nimeä eivätkä esitelleet häntä julkisesti ennen kuin hän oli kahdeksan päivää vanha. Vasta silloin lapsesta tuli todellinen ihmisolento. Jos hän kuoli sitä ennen, hänen ruumiinsa heitettiin roskaläjään.

Eräät Siperian kansat uskoivat, että lapsi saa esi-isänsä sielun, kun hänelle annetaan kyseisen esi-isän nimi. Joskus lapsi on sairastunut nimenannon jälkeen. On katsottu, että lapsi on saanut sopimattoman sielun tai sielu ei ole kelpuuttanut lasta. Tällöin hänen nimeään on vaihdettu, toisin sanoen hänelle on ”annettu uusi sielu”. Nimeä on voitu vaihtaa niin monesti, että lapsi parantuu.^lähde?

Inkeriläisen kertomuksen mukaan tarvittiin erityisiä ”nimen lukijoita” ja jonkinlaista taikuutta tai arvontaa valittaessa lapselle nimeä:

Tuotiin nimen lukijat,

pantiin kirjat kannen päälle,

lehtyet leviteltihin:

nimi kirjasta kimahti.^lähde?

Muinaiset suomalaiset etunimet liittyivät esimerkiksi vuodenaikoihin, urheuteen, onnenodotuksiin, ammattiin tai talon nimeen. Naisten nimissä on usein pääte -kki. Vanhoja suomalaisia nimiä ovat esimerkiksi Toivo ja Tuulikki.

Muinaiset skandinaaviset ja germaaniset nimet ovat tavallisesti kaksiosaisia ja kertovat taisteluista ja vahvoista eläimistä, kuten karhusta tai kotkasta. Viikinkiaika levitti skandinaavista nimistöä myös muualle Eurooppaan.

Espanja

Espanjassa vanhan käytännön mukaan etunimet yleensä periytyvät vanhemmilta vanhimmalle pojalle ja vanhimmalle tyttärelle, joskin tämä käytäntö on nyky-Espanjassa muuttumassa. Myös paikallisten pyhimysten nimet ovat vanhastaan olleet yleisiä nimiä, kuten myös nimet Jesús, José ja María. Niitä voidaan yhdistellä: pojan nimeksi esimerkiksi José María ja tytön nimeksi María José. Pidempiä etunimiä lyhennetään usein: Francisco → Paco, María de los Dolores tai Dolores → Lola ja María del Pilar tai Pilar → Pili.^lähde?

Luontonimet

Kasvien ja etenkin kukkien nimet ovat yleisiä etuniminä varsinkin Kiinassa ja Japanissa. Suomessa kukkiin liittyviä etunimiä ovat esimerkiksi Kielo, Kukka, Lemmikki, Lilja, Ruusu ja Vanamo. Muita suomalaisia kasviaiheisia nimiä ovat esimerkiksi Hilla, Kaisla, Pihla, Raita, Ritva, Tuomi, Urpu, Varpu ja Virpi.

Luontoon, vuodenaikoihin ja päivänkiertoon liittyviä suomalaisia nimiä ovat esimerkiksi Lumi, Pilvi, Päivikki, Suvi, Talvikki, Tuulia, Vilja, Pyry ja Tuisku. Luontoon liittyvät myös jalokivet, jotka ovat vertauskuvia arvokkaalle ja kauniille. Suomessa tällaisia nimiä ovat Helmi ja Jade. Miesten luontonimiä ovat muun muassa Havu, Kivi, Myrsky ja Visa.

Muita nimityyppejä

Paikannimiin liittyvät suomessa esimerkiksi Inari, Saana ja Salla.

Suomessa nimilaki sallii vanhemman nimestä johdetun poika- tai tytärloppuisen nimen käytön: esimerkiksi Niilonpoika, Maununtytär.

Sisarnimi on naisennimi, joka on muunnettu naiselle miehennimestä tai toisinpäin: esimerkiksi Jarno, sisarnimi Jarna.

Käytössä hankaliksi koetaan nimet, joiden oikeinkirjoitus ei ole käyttäjille selvä. Suomalaisen nimikäytännön perusteella ei suositella sellaista kansainvälistä nimeä, jonka äänne- tai tavurakenne on suomen kielelle vieras.

Uskontojen perinteet

Raamattu kertoo nimen antamisesta Jeesukselle. Nimen antaminen tapahtui juutalaisin menoin:

»Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle”.»

Ympärileikkaus miehen nimenannon yhteydessä esiintyy seemiläisillä kansoilla, egyptiläisillä, useilla Afrikan kansoilla, Etelä-Amerikassa ja Polynesiassa. Juutalaisuudessa poikalapset ympärileikataan kahdeksan päivän kuluttua syntymästä. Pojalle annetaan tässä yhteydessä nimi.^lähde?

Kristityt eivät yleensä ole omaksuneet ympärileikkausta, vaan nimen antamisen jälkeen lapsi liitetään seurakuntaan kasteessa. Tavallisesti lapsen nimi ilmoitetaankin vasta kastetilaisuudessa, ristiäisissä. Kristillisen opin kannalta kaste ei kuitenkaan ole ensisijaisesti nimenantotilaisuus. On myös kristillisiä kirkkokuntia, joissa lapsikaste ei ole käytössä, esimerkiksi baptistit.^lähde?

Nimiäiset

Pääartikkeli: Nimiäiset

Uskonnottomat perheet voivat juhlia lapsen syntymää tai nimen antamista nimiäisillä. Nimenantotilaisuuteen voidaan esimerkiksi kutsua esimerkiksi ystäviä ja sukulaisia.^lähde?

Katso myös

• Yhdysnimi
• Erisnimi
• Luettelo etunimiluetteloista
• Luettelo suomalaisen nimipäiväkalenterin miesten nimistä
• Luettelo suomalaisen nimipäiväkalenterin naisten nimistä
• Luettelo suomalaisesta nimipäiväkalenterista poistetuista etunimistä
• Luettelo yleisimmistä etunimistä
• Viittomanimi
• Sukunimi
• Suomen muinaisnimet
• Slaavilaiset nimet

Lähteet

Kirjallisuutta

• Haavio, Martti: Väinämöinen: Suomalaisten runojen keskushahmo. Helsinki: WSOY, 1950.
• Kangas, Urpo: Suomen nimioikeus: Lyhyt oppimäärä. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1998. ISBN 952-14-0190-7.
• Kiviniemi, Eero: Rakkaan lapsen monet nimet: Suomalaisten etunimet ja nimenvalinta. Espoo: Weilin + Göös, 1982. ISBN 951-35-2797-2.
• Riihonen, Eeva: Mikä lapselle nimeksi?. Kuvitus: Markus Majaluoma. Helsinki: Tammi, 1992. ISBN 951-31-0073-1.

Kirjallisuutta

• Kangas, Urpo: Etunimet, sukunimet ja laki. Juridica, 35. Helsinki: Alma Talent, 2019. ISSN 1459-7535. ISBN 978-952-14-3551-5.
• Kiviniemi, Eero: Suomalaisten etunimet. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 978-951-746-873-2.
• Kiviniemi, Eero & Mustakallio, Sari: Nimet, aatteet, mielikuvat: Kolme näkökulmaa etunimiin. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1996. ISBN 951-45-7412-5.
• Kotilainen, Sofia: Suvun nimissä: nimenannon käytännöt Sisä-Suomessa 1700-luvun alusta 1950-luvulle. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-048-6.
• Lehtonen, Rea & Nummelin, Juri & Teerijoki, Elina: Aarnu, Evena, Vinjami: 1700 ehdotusta etunimeksi. Helsinki: Nemo, 2006. ISBN 952-5613-07-0.
• Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. 3. tarkistettu painos. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29400-4.
• Mikkonen, Pirjo (toim.): Sukunimi? Etunimi? Maahanmuuttajien nimijärjestelmistä. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2002. ISBN 951-9475-96-6.
• Nummelin, Juri & Teerijoki, Elina: Eemu, Ukri, Amelie: 2000 kaunista ja harvinaista etunimeä. Helsinki: Nemo, 2008. ISBN 978-952-5613-88-9.
• Saarelma, Minna: Nimi lapselle. Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-024-7.
• Saarikalle, Anne & Suomalainen, Johanna: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Helsinki: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7143-2.
• Syrjänen, Pirjo-Riitta (toim.): Kutsu vaikka kukkaseksi: Nimitiedon vuosikirja. Hämeenlinna: Karisto, 1999 (7. painos 2005). ISBN 951-23-3923-4.
• Vilkuna, Kustaa: Etunimet. Toimittanut Pirjo Mikkonen. 4. uudistettu laitos. Helsingissä: Otava, 2005 (5. painos 2007). ISBN 951-1-18892-5.
• Patrcick Hanks, Kate Hardcastle, Flavie Hodges: A Dictionary of First Names. Oxford University Press, 2006. ISBN 978-0198610601.

Aiheesta muualla

• Etu- ja sukunimilaki (946/2017). Finlex.
• Digi- ja väestötietoviraston nimipalvelu.
• Digi- ja väestotietovirasto.
• Suomalaiset etunimet. Etunimet.net.
• Suomalaiset etunimet ja nimipäivät. (Arkistoitu – Internet Archive) Etunimi.fi.
• Suomen etunimet. Rea Lehtonen.
• Etunimi-wiki. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ortodoksinen kalenteri ja nimipäivät. (Arkistoitu – Internet Archive) Ortodoksi.net.
• Nimikone. Nimikone.fi.
• Nimikone. Xestia.net.
• Puhuttelunimi ja viranomaiset.
• Katajala, Jussi: Viikinkien nimet.
• Sarilo, Mariia: Nimet kertovat tuhat tarinaa. Campus 1/1998.
• Vertanen, Jussi: Kaikki nimet eivät kelpaa.^{[vanhentunut linkki]} Vantaan Lauri 18.3.2003.
• Saarinen, Timo: Etunimet vaihtuvat ja pysyvät.^{[vanhentunut linkki]} Vantaan Lauri 24.5.2007.