Espanjan miesten lentopallomaajoukkue

Espanjan miesten lentopallomaajoukkue edustaa Espanjaa kansainvälisissä otteluissa. Sen sijoitus maailmanrankingissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana pudonnut pahasti ja tällä hetkellä se on 33:s (heinäkuussa 2017).[1][2] Arvokilpailuissa joukkueen paras saavutus on kultamitali EM-kilpailuissa 2007.

Historia muokkaa

Espanjan lentopalloilijat menestyivät 1970- ja 1980-luvuilla lähinnä Länsi-Euroopan mestaruuskilpailuissa. Vuonna 1976 maa sai ensimmäisen mitalinsa sijoituttuaan pronssille. Sama sijoitus toistui 1982, mutta vuoden 1984 kotikilpailuissaan Espanja voitti kultaa. Vielä 1986 joukkue sai pronssia ja 1987 hopeaa. Euroopan lentopallon, jota hallitsivat itäblokin maat, huipulta Espanja oli tuolloin kuitenkin vielä kaukana.

Kotiolympialaiset muokkaa

Vuoden 1992 kesäolympialaiset aloittivat uuden ajan Espanjan lentopallohistoriassa. Espanjan maajoukkueella oli ensimmäistä kertaa arvokilpailuissa parhaat pelaajat paikalla, sillä kaikki halusivat olla mukana kotiolympialaisissa. Arvokilpailuprojekti käynnistettiin Granadassa missä tapasivat Espanjan parhaat pelaajat. Tavoitteena oli saada Espanjan maajoukkue hinattua kohti maailman kirkkainta eliittiä. Projekti sai heti loistavan alun kun Espanja sijoittui kotikilpailuissa 8. sijalle. Tuolloin Espanjan maajoukkueessa pelasi nuori Rafael Pascual.

Uusi aikakausi muokkaa

Olympialaisten jälkeen Espanjan maajoukkueen konkaripelaajat jättivät paikkansa nuorille kokemattomille pelaajille. Tämä uusi aikakausi sai heti tulosta, kun Espanja selviytyi EM-kilpailuihin vuonna 1993, ja samana vuonna joukkue voitti kultaa Välimeren kilpailuissa. Seuraavana vuonna joukkue valloitti Spring Cupin voiton.

Paikka vuoden 1995 maailmanliigassa merkitsi sitä että Espanja oli noussut maailman lentopallokartalle. Maailmanliigassa Espanjan hakkuri Rafael Pascual valittiin parhaimmaksi pelaajaksi. Myöhemmin vuoden 1998 maailmanmestaruuskilpailuissa Espanjan nuori joukkue pelasi loistavasti ja sijoittui 8. sijalle. Joukkueen kapteeni Rafael Pascual valittiin turnauksen parhaimmaksi pelaajaksi. Vuoden 1999 maailmancupissa Pascual valittiin jälleen parhaimmaksi pelaajaksi. Espanja ei kuitenkaan selviytynyt Sydneyn olympialaisiin.

Vuonna 2002 Espanja osallistui Euraasian mestaruusturnaukseen, jonka se voitti komeasti. Voiton jälkeen Espanja toivoi paikkaa maailmanliigaan. Toiveet toteutuivat ja Espanja voitti maailmanliigan alkulohkossaan kahdeksan peliä häviten vain Italialle neljä kertaa. Espanja selviytyi maailmanliigan lopputurnaukseen, jossa se sijoittui lopulta historiansa parhaimmalle maailmanliiga-sijoitukselle olemalla viides. MM-kilpailuissa joukkue kuitenkin epäonnistui totaalisesti. Vuoden 2003 EM-kilpailuissa joukkue oli 8. sijalla

Vuonna 2004 joukkue ei pystynyt selviytymään Ateenan olympialaisiin isoista odotuksista huolimatta. EM-karsinnoista joukkue selviytyi kuitenkin jatkoon ja eteni lopputurnaukseen Italiaan. Italiassa pelatussa lopputurnauksessa Espanja sijoittui neljänneksi häviten välieräottelun äärettömän tiukasti Venäjälle. Espanja johti ratkaisu erääkin selvästi, mutta Venäjä voitti erän lopulta ja tie vei loppuotteluun. Espanjan Israel Rodríguez valittiin kilpailuiden parhaaksi hyökkääjäksi.

Huippukausi muokkaa

Vuosi 2007 oli Espanjalle yhtä juhlaa. Joukkue voitti Euroopan liigan loppuottelussa Portugalin, jonka jälkeen joukkue alkoi valmistua EM-lopputurnaukseen. Viimeiset kaksi viikkoa valmistumisessa joukkue harjoitteli yhdessä Suomen lentopallomaajoukkueen kanssa, Kuortaneen Urheiluopistolla. EM-kilpailut olivat Espanjan joukkueen juhlaa. Välierässä joukkue kohtasi harjoittelukumppaninsa Suomen. Välieräottelusta tuli tiukkaakin tiukempi ja Espanja eteni finaaliin 3–2 vaikka Suomella oli jo ottelupallo. Finaalissa Espanja haastoi suursuosikki Venäjän hurjaan taisteluun. Espanja teki maansa lentopallohistoriaa, kun se voitti Venäjän 15–13 ratkaisevassa viidennessä erässä.

Euroopan-mestaruus tiesi myös sitä että Espanja selvitti tiensä maailmancupiin, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999. Maailmancupissa Espanja oli lopulta viides, ja ei selviytynyt ainakaan vielä olympialaisiin Pekingiin. Espanjan Jose Luis Molto valittiin turnauksen parhaimmaksi torjujaksi, kun maanmies Angel Micuel Falasca valittiin parhaimmaksi syöttäjäksi.

Euroopan olympiakarsinnat muokkaa

Espanja jatkoi pelejään Euroopan olympiakarsinnoissa, Turkin Izmirissä. Joukkue kohtasi alkulohkossaan Italian, Puolan ja Hollannin. Joukkue voitti lohkonsa häviämällä vain pelin, jonka se pelasi kakkoskuusikollaan. Välierissä Espanja kohtasi tutun Suomen, ja otti voiton Suomesta 3–1. Kaksi ensimmäistä erää joukkueet taistelivat tasaisesti. Finaalissa Espanja vei kaksi ensimmäistä erää Serbiaa vastaan. Toisen erän se voitti selvästi, mutta tämän jälkeen joukkueen pelivire katosi ja se hävisi ottelun tiukasti 3–2 Serbialle.

Muuta muokkaa

Espanjan maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni Rafael Pascual on pelannut peräti 517 A-maaottelua. Lukema on tiettävästi kautta aikojen suurin A-maaotteluita pelannut pelaajan määrä kaikissa urheilulajeissa.lähde?

Espanjan maajoukkuetta valmensi vuoden 2007 Euroopan-mestaruuskilpailuissa italialainen Andrea Anastasi. Kilpailuiden jälkeen Anastasi teki saman tien sopimuksen surkeasti pelanneen Italian maajoukkueen kanssa.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa