Espanjan grande (Grande de España) on korkein aatelisarvo Espanjassa. Se on arvoasteikossa heti hallitsevan monarkin sekä Asturiasin ruhtinaan eli kruununperillisen poikien (infante) jälkeen. Nämä jälkeläiset saattoivat kutsua itseään Espanjan grandeiksi, mutta kuningas antoi tämän arvon myös muille tärkeille avustajilleen. Tämä aatelisarvo on verrattavissa pääreihin sekä Ranskassa että Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Historia muokkaa

Kaarle V perusti Espanjan granden arvon vuonna 1520, kun hänet kruunattiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi. Nämä uuden tittelin haltijat saivat erioikeuksia, joista tärkeimpinä pidettiin oikeutta käyttää hattua kuninkaan läsnä ollessa ja sitä, että kuningas kutsui heitä nimityksellä ”serkku”, kun muista aatelisista hän käytti nimitystä ”sukulainen”.

Vuonna 1550 kaikkiaan 25 aatelista sai kruunajaisten yhteydessä Espanjan granden tittelin. Myöhemmin näiden henkilöiden perheistä koostui granden tittelin saaneiden ensimmäinen luokka. Usein granden arvon saaneilla on ollut aiemmin herttuan, markiisin tai kreivin titteli. Jotkut kuitenkin saivat sen ilman aiempaa arvoa. Vasta 1800-luvulta lähtien kaikki herttuan arvon saaneet ovat automaattisesti saaneet itselleen myös Espanjan granden arvon.

Espanjan grandet on aiemmin jaettu kahteen, välillä jopa kolmeen luokkaan. Nykyään on käytössä vain ensimmäinen luokka, johon kaikki grandet kuuluvat. Grandet ovat aina pitäneet toisiaan keskenään saman arvoisina. Vaakunatunnuksissaan heillä on herttuallinen vaakuna.

Kaikkein vanhimpia Espanjan grande -sukuja ovat:

  • herttualliset suvut:
    • Medinaceli
    • Alba
    • del Infantado
    • Osuna
    • Alburquerque
    • Segorbe
    • Medina Sidonia
    • Najera
    • Escalona ja Villenan markiisi
    • Frias
  • markiisisuvut:
    • Aguilar de Campoo
    • Astorga
    • Priego
  • kreivilliset suvut:
    • Benavente
    • Cabra
    • Lemos.

Myös useat muut kuin espanjalaiset ovat saaneet Espanjan granden arvon: Louis de Rouvroy, Saint-Simonin herttua, Farinelli ja Wellingtonin herttua.lähde? 18. Alban herttuattarella Cayetana Fitz-James Stuartilla oli yhteensä peräti 20 eri Espanjan granden arvoa.

Nykyaika muokkaa

Nykyisin Espanjan grandeilla ei ole kuin kunniaan liittyviä etuoikeuksia, kun heiltä poistettiin vuonna 1984 viimeinenkin todellinen privilegio, joka oli oikeus käyttää matkustettaessa diplomaattipassia. Ehkä kaikkein selvin kunniaetuoikeus Espanjan grandeilla on nykyään tulla puhuteltaessa kutsutuiksi tittelillä Excelentísimos Señores (”loistokkaimmat herrat”).