Wikipedia

Esa-Pekka Salonen

suomalainen kapellimestari ja säveltäjä

Esa-Pekka Salonen (s. 30. kesäkuuta 1958 Helsinki) on suomalainen kapellimestari ja säveltäjä.[1] Hän toimii San Franciscon sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana vuodesta 2020. Kauden 2020–2021 loppuun saakka hän toimi myös Lontoossa toimivan Philharmonia-orkesterin ylikapellimestarina.[2] Ennen Lontoota hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina.

Esa-Pekka Salonen
Esa-Pekka Salonen vuonna 2014.
Esa-Pekka Salonen vuonna 2014.
Henkilötiedot
Syntynyt30. kesäkuuta 1958 (ikä 65)
Helsinki
Ammatti kapellimestari, säveltäjä
Muusikko
Tyylilajit oopperaView and modify data on Wikidata
Soittimet käyrätorviView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
www.esapekkasalonen.com

Koulutus muokkaa

Salonen valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1977. Musiikillisen koulutuksensa hän sai Sibelius-Akatemiassa, missä häntä opettivat käyrätorvensoitossa Holger Fransman, säveltämisessä Einojuhani Rautavaara ja orkesterinjohdossa Jorma Panula vuosina 1973–1980. Salonen suoritti sävellyksen jatko-opintoja Italiassa Sienassa 1979 Franco Donatonin sekä Milanossa 1980–1981 Niccolò Castiglionin johdolla.[1] Lukioaikanaan vuonna 1975 hän soitti käyrätorviosuuden Piirpauke-yhtyeen levyttämässä karjalaisessa kansansävelmässä Konevitsan kirkonkellot.[3]

Salonen kuului nuorten säveltäjien perustaman Korvat auki -yhdistyksen perustajajäseniin ja toimi yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana.[1][4]

Ura muokkaa

 
Salonen harjoittaa Helsingin kaupungin­orkesteria juhla­viikoilla 1997.

Salonen esiintyi kapellimestarina ensimmäisen kerran Radion sinfoniaorkesterin kanssa vuonna 1979. Vuosina 1979–1980 hän johti Ylioppilaskunnan Soittajia. Hän vieraili Kansallisoopperassa vuosina 1981–1982. Salosen kansainvälinen läpimurto kapellimestarina tapahtui vuonna 1983, kun häntä pyydettiin lyhyellä varoitusajalla johtamaan Lontoon Philharmonia-orkesteria, teoksena Gustav Mahlerin kolmas sinfonia. Hän oli myöhemmin orkesterin päävierailija vuosina 1985–1994.[1]

Vuosina 1985–1995 Salonen toimi Ruotsin radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina. Hän oli vuosina 1985–1989 myös Oslon filharmonisen orkesterin päävierailija. Vuonna 1992 hänet valittiin Los Angelesin filharmonikkojen ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi.[1] Hän siirtyi vuonna 2008 Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestariksi.[5]

Salonen toimi Jean Sibelius -kapellimestarikilpailun tuomariston puheenjohtajana vuosina 1995, 2000 ja 2005.lähde?

Musical America nimesi Salosen vuoden 2006 muusikoksi.[6] Vuonna 2009 hänelle ja viulisti Hilary Hahnille myönnettiin Grammy-palkinto parhaasta taidemusiikin solistin ja orkesterin yhteisesityksestä; levyllä Ruotsin radion sinfoniaorkesteri ja Hahn esittävät Arnold Schönbergin ja Jean Sibeliuksen viulukonsertot Deutsche Grammophonin taltioimina.[7]

New Yorkin filharmonikot on nimittänyt Salosen nimikkosäveltäjäkseen. Orkesteri esitti kaudella 2015–2016 Salosen teokset LA Variations ja Karawane. Lisäksi Salonen kuratoi orkesterin uuden musiikin biennaalin NY Phil Biennalin vuonna 2016.[8] Hän jatkoi edelleen Lontoon Philharmonia Orchestran ylikapellimestarina. Sopimus umpeutui elokuussa 2017.[9]

Elokuussa 2016 Salonen solmi viiden vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen Suomen Kansallisoopperan ja -baletin kanssa. Hän toimii sen taiteellisena partnerina johtaen esityksiä ja toimien taiteellisena neuvonantajana. He esittävät myös Salosen sävellyksiä.[10]

Salonen palkittiin Emma-gaalassa helmikuussa 2019 Emmalla vuoden vienti-Emmalla.[11]

Joulukuussa 2020 ilmoitettiin Salosen saavan kuningatar Elisabeth II:lta brittiläisen imperiumin ritarikomentajan kunniamerkin (Knight Commander of the Order of the British Empire, KBE). Salonen sai kunniamerkin musiikkiurastaan sekä Suomen ja Britannian välisen yhteistyön parantamisesta.[12]

Berliinin filharmonikot valitsivat Salosen nimikkosäveltäjäkseen konserttikaudelle 2022–2023. Orkesteri esittää kauden aikana hänen sävellyksiään kaikkiaan viidessä konsertissa.[13]

Ritarikunnat muokkaa

Yksityiselämä muokkaa

Salonen avioitui 1991 viulisti Elisabeth Jane Pricen kanssa. Heillä on kolme lasta.[1] Vuonna 2017 Jane Salonen jätti avioerohakemuksen Los Angelesissa Yhdysvalloissa. Perheellä on asunnot Los Angelesissa ja Lontoossa sekä kesäpaikka Sipoossa.[14]

Teoksia muokkaa

Orkesteriteoksia muokkaa

  • Alttosaksofonikonsertto ... auf den ersten Blick und ohne zu wissen... (1980)
  • Giro (1982)
  • Mimo II (1992) oboelle ja orkesterille
  • LA Variations (1996)
  • Gambit (1998)
  • Five Images After Sappho (1999) sopraanolle ja kamariyhtyeelle
  • Mania (2000) sellolle ja kamariyhtyeelle
  • Foreign Bodies (2001)
  • Insomnia (2002)
  • Stockholm Diary (2004) jousiorkesterille
  • Wing on Wing (2004) kahdelle soolosopraanolle ja orkesterille
  • Helix (2005)
  • Pianokonsertto (2007)
  • Viulukonsertto (2009) – Grawemeyer-palkinto 2011[15]
  • Nyx (2011)
  • Karawane (2014) sekakuorolle ja orkesterille
  • Sellokonsertto (2016)
  • Gemini (2018/2019)
  • Sinfonia concertante uruille ja orkesterille (2022)

Kamarimusiikkiteoksia muokkaa

  • Nachtlieder (1978) klarinetille ja pianolle
  • Goodbye (1979) viululle ja kitaralle
  • Prologue (1979) oboelle, viululle, sellolle ja lyömäsoittimille
  • Floof (1982) sopraanolle, klarinetille, lyömäsoittimille, pianolle/syntetisaattorille ja sellolle
  • Meeting (1982) klarinetille ja cembalolle
  • Mimo I (1982) puhallinkvintetille
  • Second Meeting (1992) oboelle ja pianolle
  • Memoria (2003) puhallinkvintetille
  • Catch and Release (2006) kamariyhtyeelle
  • Homunculus (2008) jousikvartetille

Sooloteoksia muokkaa

  • Yta I (1982) alttohuilulle
  • Yta II (1985) pianolle
  • Yta IIb (1987) cembalolle
  • Yta III (1986) sellolle
  • Dichotomie (2000) pianolle
  • Concert étude (2000) käyrätorvelle
  • Lachen verlernt (2002) viululle
  • Invenzione and Chorale (2004) pianolle
  • Kolme preludia (2005) pianolle
  • Pentatonic Étude (2008) alttoviululle
  • knock, breathe, shine (2010) sellolle

Kuoroteoksia muokkaa

  • Två sånger från Kalender Röd (2000) sekakuorolle
  • Dona nobis pacem (2011) lapsikuorolle
  • Iri da iri (2014) sekakuorolle

Muita teoksia muokkaa

  • Baalal (1982) nauhalle

Kirjallisuutta muokkaa

  • Salonen, Esa-Pekka – Otonkoski, Lauri: Kirja: puhetta musiikitta. Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6599-5.
  • Sirén, Vesa: Suomalaiset kapellimestarit, s. 650–724. Helsinki: Otava, 2010.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f Bonsdorff, Lena von: ”Salonen, Esa-Pekka (1958–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 643–644. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ San Franciscon sinfoniaorkesterin musiikilliseksi johtajaksi on valittu Esa-Pekka Salonen – Suomalaiskapellimestari luotsaa uutta orkesteriaan 2020-luvun puoliväliin saakka Yle Uutiset. Viitattu 6.12.2018.
  3. ↑ Konevitsan kirkonkellot Fono-äänitetietokanta. Viitattu 17.10.2014.
  4. ↑ Toivonen, Hannu: Esa-Pekka Salonen: ”Käyn yhä silloin tällöin baanalla.” Seura 15/2010.
  5. ↑ Miettinen, Anssi: Esa-Pekka Salonen odottaa jo kauttaan Lontoon Philharmonian johdossa Helsingin Sanomat. 8.2.2008. Viitattu 16.5.2014. [vanhentunut linkki]
    Esa-Pekka Salonen. (Arkistoitu – Internet Archive) Philharmonia Orchestra.
  6. ↑ The 2006 Honorees: Esa-Pekka Salonen, Musician of the year
  7. ↑ Esa-Pekka Salonen sai Grammy-palkinnon Helsingin Sanomat. 9.2.2009. Arkistoitu 11.2.2009. Viitattu 9.2.2009.
  8. ↑ Kippo, Johanna: Esa-Pekka Salonen New Yorkin filharmonikkojen säveltäjäksi Ylen uutiset. 22.1.2015. Viitattu 22.1.2015.
  9. ↑ Sirén, Vesa: Salonen New Yorkiin nimikkosäveltäjäksi. Helsingin Sanomat, 22.1.2015, s. B 3. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.1.2015.
  10. ↑ Esa-Pekka Salonen Oopperan ja Baletin taiteelliseksi partneriksi Ooppera & Baletti. Arkistoitu 18.9.2016. Viitattu 28.8.2016.
  11. ↑ 2018 Emma-palkitut Emmagaala.fi. Viitattu 3.10.2022.
  12. ↑ Kuningatar Elisabet myönsi kapellimestari Esa-Pekka Saloselle arvostetun kunniamerkin – oikeuttaa ritarin arvoon www.iltalehti.fi. Viitattu 21.12.2020.
  13. ↑ Koppinen, Mari: Esa-Pekka Salosesta Berliinin filharmonikkojen nimikkosäveltäjä. Helsingin Sanomat, 27.8.2022, s. B 5. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.8.2022.
  14. ↑ Pudas, Mari: Sokkiero! Vaimo hakee avioeroa Esa-Pekka Salosesta – 27 vuoden liitto ohi iltalehti.fi. 16.1.2018.
  15. ↑ Esa-Pekka Salosen viulukonsertolle Grawemeeyer-palkinto. Helsingin Sanomat 28.11.2011 s. C 1.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Esa-Pekka Salonen.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Esa-Pekka_Salonen&oldid=22309017”