Erwin von Witzleben
Job-Wilhelm Georg Erdmann ”Erwin” von Witzleben (4. joulukuuta 1881, Breslau – 8. elokuuta 1944 Berliini) oli saksalainen sotamarsalkka, armeijan komentaja toisessa maailmansodassa ja Adolf Hitleriä vastaan suunnatun heinäkuun 20. päivän salaliiton jäsen.
| Erwin von Witzleben | |
|---|---|
 Ervin von Witzleben vuonna 1940 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. joulukuuta 1881 Breslau, Saksa |
| Kuollut | 8. elokuuta 1944 (62 vuotta) Plötzenseen vankila, Berliini, Saksa |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
Saksan keisarikunta Weimarin tasavalta Natsi-Saksa |
| Palvelusvuodet | 1901–1945 |
| Taistelut ja sodat | |
| Sotilasarvo | Sotamarsalkka |
| Kunniamerkit | Rautaristin ritariristi |
Varhaiset vuodet muokkaa
Witzleben syntyi Breslaussa thüringenilaiseen sotilassukuun 1881. Kahdeksanvuotiaana hänet laitettiin Wahlstattin preussilaiseen kadettikouluun. Hän valmistui Lichterfelden kadettikoulusta. Vuonna 1901 Witzleben liittyi luutnantin arvoisena krenatöörirykmentti nro 7 König Wilhelm I:n, joka oli sijoitettu Liegnitziin. Vuonna 1910 hän yleni yliluutnantiksi.[1]
Erwin von Witzleben meni naimisiin Else Kleebergin kanssa ja pari sai kaksi lasta, tyttären ja pojan.[2]
Ensimmäinen maailmansota muokkaa
Ensimmäisen maailmansodan alussa Witzleben palveli prikaatin adjutantin tehtävissä 19. reservin jalkaväkirykmentissä. Lokakuussa 1914 hänet ylennettiin kapteeniksi ja siirrettiin komppanianpäälliköksi 6. reservin jalkaväkirykmenttiin. Samana vuonna hänet palkittiin muun muassa 1. ja 2. luokan rautaristeillä.[3] Myöhemmin hän nousi pataljoonan komentajaksi samaisessa rykmentissä. Witzlebenin yksikkö osallistui muun muassa Verdunin ja Passchendaelen taisteluihin. Hän haavoittui vakavasti ja toipumisen jälkeen hänet siirrettiin harjoittelemaan esikuntatehtäviä. Sodan lopussa hän toimi 121. divisioonan yleisesikuntaupseerina.
Sotien välinen aika muokkaa
Sodan jälkeen Witzleben sai jäädä Weimarin tasavallan typistettyihin asevoimiin Reichswehriin. Vuonna 1923 hän toimi majurina 4. divisioonan esikunnassa. Hänestä tuli jälleen pataljoonan komentaja 6. jalkaväkirykmenttiin ja hän säilyi tehtävässä seuraavana vuonna saadusta everstiluutnantin ylennyksestä huolimatta. Vuonna 1931 hänestä tuli eversti ja 8. jalkaväkirykmentin komentaja. Natsien vallannousun aikoihin hänet siirrettiin Hannoverin alueen jalkaväkikomentajaksi.
Wehrmachtissa Witzleben ylennettiin kenraalimajuriksi 1. helmikuuta 1934. Ylennystä seurasi siirto Potsdamiin 3. jalkaväkidivisioonan komentajaksi. Kenraali Werner von Fritsch joutui eroamaan natsijohtajien syytettyä häntä homoseksuaalisuudesta 4. helmikuuta 1938. Witzleben nimitettiin Fritschin tilalle Berliinin sotilaspiiri III:n komentajaksi. Tässä virassa hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Syyskuussa 1935 hänestä tuli III armeijakunnan komentaja ja vuonna 1936 hänestä tuli vihdoin jalkaväenkenraali.
Nouseva vastarinta muokkaa
Jo vuonna 1934 Witzleben oli asettunut vastakkain Saksan kansallissosialistista työväenpuoluetta kohtaan, kun hän yhdessä kolmen kenraalin Erich von Mansteinin, Wilhelm von Leebin ja Gerd von Rundstedtin kanssa vaati natsien suorittamien pitkien puukkojen yön puhdistusten aikana kuolleiden Weimarin ajan viimeisen pääministerin Kurt von Schleicherin ja tämän hallituksen puolustusministerin Ferdinand von Bredowin tapausten perusteellista tutkimista. Samoin hän arvosteli natseja von Fritschin erottamisesta. Vastahankaisuuden tähden myös Witzleben pakotettiin lähtemään varhaiselle eläkkeelle, joka jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.
Vuoteen 1938 mennessä Witzleben kuului yhdessä kenraalieversti Ludwig Beckin, kenraalien Erich Hoepner ja Carl-Heinrich von Stülpnagel sekä Abwehrin johtajan Wilhelm Canarisin kanssa natseja vastustavien upseereiden ja virkamiesten ryhmään. Ryhmä suunnitteli sotilasvallankaappausta Tšekkoslovakian sudeettikriisin aikoihin 1938, jolloin sodan puhkeaminen näytti jo mahdolliselta. Suunnitelmassa Witzlebenillä oli tärkeä rooli, mutta siitä luovuttiin, kun Adolf Hitler onnistui kirjoittamaan Münchenin sopimuksen yhdessä Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan ja Italian kanssa ja Tšekkoslovakian sudeettialueet liitettiin Saksaan.[1] Witzleben piti kuitenkin yhteyksiä yllä muihin vastarintahenkilöihin, kuten Beckiin, Hans Osteriin, Paul von Haseen, and Carl Goerdeleriin.
Witzleben oli mukana myös kenraalieversti Kurt von Hammerstein-Equordin suunnitelmissa 1939. Hammerstein-Equord suunnitteli vallankaappausta eräänlaisen suoran rynnäkön keinoin ja Witzlebenin tehtävänä olisi ollut vallata keskeiset kansallissosialistisen puolueen hallintoelimet. Myös tästä suunnitelmasta luovuttiin.
Marraskuussa 1938 Hitler nimitti hänet armeijaryhmä 2:n komentajaksi Frankfurtiin.
Toinen maailmansota muokkaa
- Pääartikkeli: Toinen maailmansota
Sodan syttyessä Witzleben sai komentoonsa länteen sijoitetun 1. armeijan, jonka tehtävänä oli vartioida Ranskan rajaa Maginot-linjan myötäisesti samalla kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939. Saman vuoden marraskuussa seurasi ylennys kenraalieverstiksi[3]. Kun Saksa hyökkäsi Ranskaan 10. toukokuuta 1940, Witzlebenin armeija kuului Armeijaryhmä C:hen. 14. kesäkuuta armeija mursi Maginot-linjan ja kolmen päivän etenemisen aikana pakotti useita ranskalaisdivisioonia antautumaan. Tämän vuoksi Witzleben palkittiin rautaristin ritariristillä 24. kesäkuuta 1940 ja 19. heinäkuuta sotamarsalkan arvolla.[4] Vuonna 1941 hän toimi lännessä olevien joukkojen pääkomentajana, mutta lähti 15. maaliskuuta seuraavana vuonna lomalle vedoten terveydellisiin syihin. On kuitenkin arveltu, että Witzleben saatettiin erottaa hänen arvosteltuaan natsihallintoa operaatio Barbarossan aloittamisen jälkeen.
Salaliitto muokkaa
Vuonna 1944 ”Kreisauerin piiri”, salaliittolaisryhmä joka tunnettiin myöhemmin nimellä heinäkuun 20. päivän salaliitto, valitsi Witzleben keskeiseksi tekijäksi suunnitelmiinsa. Kun kenraalieversti Beckistä suunniteltiin väliaikaishallituksen johtajaa ja kenraalieversti Höpneristä reserviarmeijan[5] johtajaa, Witzlebenin oli tarkoitus ottaa komentoonsa koko Wehrmacht.
Claus von Stauffenbergin tekemä pommi-isku Hitleriä vastaan epäonnistui 20. heinäkuuta 1944. Salaliittolaisia alettiin pidättää välittömästi ja Berliiniin Wehrmachtin johtoa haltuun ottamaan saapunut Witzleben pidätettiin vielä samana päivänä. Salaliiton jälkeen Hitlerille uskolliset upseerit perustivat Ehrenhof der Wehrmachtin (”armeijan kunniaoikeudenistuin”), joka erotti Witzlebenin armeijasta. Ehrenhof der Wehrmacht teki mahdolliseksi tuomita salaliittolaiset kansantuomioistuimessa sota-oikeuden sijasta.
8. elokuuta 1944 Witzleben kuului ensimmäiseen ryhmään syytettyjä, joita vastaan kansantuomioistuin kävi oikeudenkäyntiä. Toimeenpanevana tuomarina toimi Roland Freisler, joka tuomitsi Witzlebenin kuolemaan jo samana päivänä.[1] Witzleben osoitti Freislerille päätöspuheenvuoronsa:
”Voitte tietysti ojentaa meidät hirttäjälle. Kuitenkin kolmen kuukauden sisällä, kyllästynyt ja ahdistunut kansa saattaa teidät tuomiolle ja raahaa teitä pitkin katua!”
Erwin von Witzleben teloitettiin samana päivänä Plötzenseen vankilassa Berliinissä.[1] Hänet hirtettiin hitaasti lihakoukkuun ripustettuun vaijeriin. Hitler oli antanut käskyn kuvata teloitus filmille myöhempää katselua varten.[6]
Lähteet muokkaa
- Snyder, Louis L.: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d Deutsches Historiche Museum Berlin - Biographie: Erwin von Witzleben Luettu 6. tammikuuta 2007
- ↑ German Resistance Memorial Center Luettu 6. tammikuuta 2007
- ↑ a b Axis Biographical Research Luettu 6.1.2007
- ↑ Generale des Heeres Luettu 6.1.2007
- ↑ Das Ersatzheer
- ↑ Snyder s. 184-187
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Erwin von Witzleben Wikimedia Commonsissa
