Ensimmäinen Mithridateen sota
Ensimmäinen Mithridateen sota käytiin vuosina 89–85 eaa. Rooman tasavallan ja Pontoksen kuningaskunnan välillä. Se alkoi, kun Pontoksen kuningas Mithridates VI alkoi laajentaa valtakuntaansa Mustanmeren rannikoille ja Vähään-Aasiaan. Tästä alkoi Pontoksen ja muiden Vähän-Aasian kuningaskuntien välillä vuosia kestänyt valtataistelu, johon roomalaisetkin sekaantuivat. Lopulta Pontoksen ja Rooman välit yltyivät täysimittaiseksi sodaksi vuonna 89 eaa. Mithridateen joukot kukistivat nopeasti roomalaisten ja heidän liittolaistensa armeijat ja valtasivat Vähän-Aasian melkein kokonaan muutamia kaupunkeja lukuun ottamatta. Tämän jälkeen Mithridates hyökkäsi Kreikkaan Ateenassa olleen roomalaisvastaisen faktion avunpyynnöstä. Rooman konsuli Lucius Cornelius Sulla valloitti kuitenkin Ateenan ja voitti Mithridateen armeijan Khaironeiassa ja Orkhomenoksessa. Mithridates joutui perääntymään takaisin Vähään-Aasiaan, jossa Gaius Flavius Fimbrian komentama armeija löi hänet uudestaan. Viimein kesällä 85 eaa. Sulla solmi rauhansopimuksen Mithridateen kanssa Dardanoksessa. Sopimuksen mukaan Mithridates joutui luopumaan Vähän-Aasian valloituksistaan sekä maksamaan 20 000 talenttia korvauksia. Rooman ja Pontoksen konflikti jatkui toisessa Mithridateen sodassa vuosina 83–82 eaa.
| Ensimmäinen Mithridateen sota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Mithridateen sotia | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
Nikomedes IV, | |||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
200 000 jalkaväkeä, |
Rooma: | ||||||||
|
Luvut ovat liioiteltuja | |||||||||
Taustaa muokkaa
- Pääartikkeli: Mithridates VI#Hallituskausi
Mithridateen valloitukset muokkaa
Vähän-Aasian itäosassa ja Mustanmeren rannalla sijainnut Pontoksen kuningaskunta oli perustettu 200-luvun eaa. alussa. Pontoksen kuninkaat olivat jo kauan haaveilleet valtakuntansa laajentamisesta koko Vähän-Aasian niemimaalle. Vasta vuonna 120 eaa. valtaan noussut Mithridates VI Suuri laajensi kuningaskuntaansa ympäri Mustanmeren rantoja. Vuoteen 107 eaa. mennessä Mithridateen kuningaskunta ulottui nykyisen Krimin alueella sijainneen Bosporin kuningaskunnan alueelle, kun Bosporin entinen kuningas Pairisades V testamenttasi kuningaskuntansa Pontokselle kiitokseksi skyyttejä vastaan käydystä sodasta.[2]
Vähän-Armenian ja Kolkhiksen valloituksen jälkeen Mithridates käänsi katseensa länteen, missä sijaitsivat Galatia, Paflagonia, Bithynian kuningaskunta ja roomalainen Asian provinssi. Vallanperimyskiistojen kourissa kamppailevat Galatia ja Paflagonia eivät pystyneet juurikaan puolustautumaan Pontosta vastaan, joten Mithridates valloitti pian Galatian ja jakoi Paflagonian Bithynian kuninkaan Nikomedes III:n kanssa. Tämän jälkeen vuonna 102 eaa. Nikomedes hyökkäsi Kappadokiaan miehittäen sen. Mithridates ei kuitenkaan hyväksynyt tätä ja hyökkäsi Kappadokiaan ajaen Nikomedeen joukot pois. Tästä seurasi vuosia kestänyt vallanperimystaistelu Nikomedeen ja Mithridateen välillä. Lopulta vuonna 97 eaa. Rooman senaatti määräsi molemmat kuninkaat vetämään joukkonsa pois Kappadokiasta ja Paflagoniasta. Mithridates ja Nikomedes tottelivat ja roomalaiset nostivat Lucius Cornelius Sullan johdolla Ariobarzaneksen Kappadokian kuninkaaksi vuonna 95 eaa.[3]
Tämän jälkeen Mithridates solmi Armenian kuninkaan Tigranes I:n kanssa liittolaissopimuksen, jolloin Tigranes otti vaimokseen Mithridateen tyttären Kleopatran. Vuonna 94 eaa. Bithynian kuningas Nikomedes kuoli ja Mithridates pystyi liittämään Bithynian kuningaskuntaansa. Laillinen perijä Nikomedes IV karkotettiin ja Mithridates asetti Bithynian valtaan Nikomedeen velipuolen Sokrates Khrestoksen, joka oli kuitenkin pelkkä nukkehallitsija. Samaan aikaan Armenian Tigranes hyökkäsi Kappadokiaan ja valloitti sen. Rooman senaatti ei hyväksynyt tätä, ja se lähettikin vuonna 90 eaa. Manius Aquilliuksen Vähään-Aasiaan palauttamaan Nikomedeen ja Ariobarzaneksen valtaan.[4]
Konflikti Rooman kanssa muokkaa
Mithridates perääntyi Bithyniasta Rooman vaatimuksesta. Hän antoi jopa teloittaa oman nukkehallitsijansa Sokrateen. Tigranes perääntyi myös Kappadokiasta, kun Aquillius ja hänen kollegansa hyökkäsivät Asian provinssin joukoista kootun armeijan kanssa. Ajettuaan viholliset pois Bithyniasta ja Kappadokiasta roomalaiset alkoivat vaatia takaisin sodan aiheuttamia kuluja ja entisten lainojen takaisin maksua. Nikomedeksellä ja Ariobarzaneksellä ei kuitenkaan ollut varaa maksaa roomalaisten vaatimia summia. Roomalainen toimikunta määräsi nyt liittolaisensa hyökkäämään Pontoksen ja Armenian kimppuun saadakseen vaaditun summan kokoon. Ariobarzanes kieltäytyi, koska tiesi maansa olevan liian heikko. Nikomedes hyökkäsi vastahakoisesti Pontoksen kimppuun. Hänen joukkonsa tunkeutuivat aina Amastrikseen asti. Nikomedes antoi myös sulkea Bosporinsalmen pontoslaiselle kauppaliikenteelle.[5]
Roomalaisten vaatimukset liittolaisiaan kohtaa osoittautuivat kohtalokkaiksi. Roomalaiset luulivat, että Mithridates pelkäsi Rooman valtaa, olihan hän jo kahdenkymmenen vuoden ajan välttänyt konfliktia Rooman kanssa. Tämä oli kuitenkin viimeinen kerta, kun Mithridates perääntyi Rooman vaatimusten edessä. Mithridates lähetti neuvottelijansa Pelopidaan roomalaisen luokse valittamaan Nikomedeksen hyökkäyksestä. Mithridates lähetti poikansa Ariaratheen Kappadokiaan sen jälkeen, kun roomalaiset tyrmäsivät Mithridateen valitukset. Ariaratheen ajettua Ariobarzaneksen Kappadokiasta Pelopidas saapui taas roomalaisten luokse. Pelopidas luetteli roomalaisille kaikki Pontoksen alueet ja liittolaiset. Hän vihjasi myös, että Rooman omat alueet Asia, Akhaia ja Africa saattaisivat olla vaarassa. Aquillius ja hänen kumppaninsa tulkitsivat tämä sodanjulistukseksi. Ensimmäinen Mithridateen sota oli näin alkanut vuonna 89 eaa. ilman että Rooman kansa tai senaatti oli sen hyväksynyt.[5]
Joukot muokkaa
Aquillius kokosi armeijan bithynialaisista ja maanpaossa elävistä kappadokialaisista, paflagonialaisista ja galatialaisista. Asian provinssin maaherra Gaius Cassiuksella oli omia joukkoja. Quintus Oppiuksella, joka ehkä oli vuoden 98 eaa. preetori, oli myös armeija, joka koostui liittolaisista Lykaoniassa. Kunkin roomalaisten armeijan vahvuus kerrottiin olleen 40 000 miestä. Näistä vain pieni osa oli Rooman kansalaisia. Nikomedeellä oli puolestaan 50 000 sotilasta jalkaväkeä ja 6 000 ratsumiestä. Roomalaiset ja heidän liittolaisensa asettuivat puolustusasemiin Pontoksesta Asiaan ja Bithyniaan johtavien neljän tien suunnalle. Aquillius vartioi Bithynian vastaista rajaa, Nikomedes puolestaan oli joukkoineen itäisessä Paflagoniassa. Cassius vartioi Pontoksen ja Galatian välistä rajaa ja Oppius Kappadokian vastaista rajaa.[1]
Mithridates oli valmistautunut sotaan huolellisesti. Hänellä sanottiin olleen 200–300 000 jalkaväkeä ja 40 000 ratsuväkeä. Lisäksi hänen armeijaansa kuului 130 sirppiasein varustettua viikatevaunua. Mithridateen laivasto oli noin 300–400 laivaa. Tosin luvut ovat epäilemättä liioiteltuja.[6][1]
Sodan kulku muokkaa
Mithridateen Vähän-Aasian valloitus muokkaa
Nikomedes teki sodan ensimmäisen siirron: hän hyökkäsi Paflagonian läpi läntiseen Pontokseen. Mithridateen kenraalit Arkhelaos ja Neoptolemos kukistivat kuitenkin hyökkääjät. Viikatevaunut aiheuttivat paniikkia Nikomedeen jalkaväen keskuudessa. Nikomedeen leiri vallattiin, ja hän pakeni roomalaisten luokse. Voiton jälkeen Mithridates käyttäytyi jalomielisesti ja antoi vankien palata kotiinsa. Mithridateen oli helppo toimia näin, koska hän oli kerta heitolla kukistanut suurimman häntä vastaan lähetetyn armeijan. Mithridateen armeija jatkoi täältä matkaansa Bithyniaan, jossa Aquillius odotti 40 000 miehen kanssa. Seuranneessa taistelussa Mithridateen armeija oli jälleen voittoisa ja kerrotaan, että roomalaiset menettivät neljäsosan armeijastaan. Mithridates vapautti 300 vangiksi jäänyttä kreikkalaista. Aquillius puolestaan pakeni Pergamoniin, Asian provinssin pääkaupunkiin. Myös Cassiuksen armeija perääntyi Asian provinssiin, Fryygiassa sijaitsevaan Leontonkefalain linnoitukseen. Nikomedes saapui myös Cassiuksen luokse. Nikomedes ja Cassius yrittivät kouluttaa heikosti koulutettuja joukkojaan, mutta antoivat lopulta periksi ja perääntyivät vieläkin taaemmas. Cassius ei ilmeisesti luottanut armeijaansa kykyyn taistella. Hän perääntyi joukkoineen Aigeianmeren rannikolle ja matkusti tämän jälkeen Rodokselle. Myös roomalaisten laivasto perääntyi ja jätti Bosporinsalmen avonaiseksi Mithridateen laivastolle.[7]
Mithridates johti nyt itse armeijansa Bithyniaan ja valtasi sieltä käsin Fryygian, Myysian ja muut läheiset Roomalle kuuluneet alueet. Mithridates lähetti upseerinsa ottamaan vastaan Lyykian, Pamfylian ja Joonian antautumisen. Valloitus tapahtui melko nopeasti. Vain Kaariassa Mithridateen joukot kohtasivat jonkinlaista vastarintaa. Oppius oli perääntynyt Laodikeian kaupunkiin. Mithridates hyökkäsi kaupunkia vastaan, mutta lupasi sen asukkaille armahduksen, jos he luovuttaisivat Oppiuksen hänelle. Laodikealaiset suostuivat ja vangitsivat Oppiuksen. Mithridates piti Oppiusta jonkin aikaa mukanaan vankina, mutta päästi tämän pian vapaaksi. Aquillius yritti puolestaan paeta Lesboksen saarelle, mutta saaren asukkaat luovuttivat hänet Mithridateelle, joka antoi aluksi sitoa hänet aasiin ja antoi julkisesti pilkata häntä. Lopulta Aquillius vietiin Pergamoniin, jossa hänet teloitettiin kaatamalla sulatettua kultaa hänen kurkkuunsa.[8]
Vähän-Aasian hallinto muokkaa
Mithridateen Vähän-Aasian kampanja oli ollut täydellinen menestys. Syksyyn 89 eaa. mennessä kaikki neljä armeijaa, jotka olivat olleet häntä vastassa, olivat joko kukistuneet tai paenneet, ja koko Vähä-Aasia oli nyt Mithridateen hallussa muutamia roomalaisille uskollisia kaupunkeja lukuun ottamatta. Useat kaupungit ottivat kuitenkin Mithridateen mielihyvin vastaan. Hänen propagandansa oli purrut hyvin Vähän-Aasian kreikkalaisiin, erityisesti köyhempiin kansalaisiin, jotka eivät olleet tyytyväisiä roomalaishallintoon. Mithridates esiintyi uutena Aleksanteri Suurena ja Dionysos-jumalan seuraajana. Hän käytti tukikohtinaan samoja paikkoja, missä Aleksanterinkin kerrottiin olleen leiriytyneen ja pukeutui kertomusten mukaan Aleksanterin käyttämään viittaan.[9][10]
Erityisen suosittu hän oli niissä kaupungeissa, jotka olivat joutuneet maksamaan veroa Roomalla tai jotka olivat velkaantuneet roomalaisille. Kasvattaakseen suosiotaan Mithridates ilmoitti, ettei näillä alueilla tarvitsisi maksaa veroja seuraavan viiden vuoden ajan. Hän antoi myös anteeksi kaikki lainat, niin valtioiden kun yksityistenkin. Mithridates saattoi käyttäytyä näin anteliaasti, koska hänellä oli kaikki rikkaan Bithynian varat. Mithridates nimitti myös satraappeja hallinnoimaan valtaamiaan alueitaan.[10]
Häntä juhlittiin Aasian suojelijana ja uuden aikakauden alullepanijana. Mithridates otti myös itselleen hellenistisen lisänimen "Suuri" (megas) ja iranilaisen arvonimen "kuninkaiden kuningas" (basileus basileon). Parthian kuningas Mithridates II, jonka titteleihin kuninkaiden kuningas kuului, oli juuri sattumalta kuollut.[11]
Vuoden 88 eaa. alulla tapahtui kuitenkin Mithridateen hallituskauden tunnetuin hirmuteko. Mithridates kirjoitti salaisen kirjeen satraapeilleen ja muille alaisilleen, jossa hän määräsi Aasiassa asuneet roomalaiset ja italialaiset teloitettavaksi. Roomalaisten orjat luvattiin vapauttaa, jos he tappaisivat omistajansa tai ilmiantaisivat heidät. Monissa kreikkalaisissa kaupungeissa iloittiin tästä määräyksestä. Yhteensä roomalaisia ja italialaisia teloitettiin ehkä 80 000[12] (joidenkin lähteiden mukaan 150 000). Teloitukset olivat varmasti laskelmoitu vastaus Rooman sodanjulistukselle.[13]
Vastarintaakin esiintyi. Mithridates antoi kenraaleilleen tehtäväksi kukistaa häntä vielä vastustavat kaupungit. Magnesian lähellä käytiin taistelu, jossa Arkhelaios haavoittui. Kaariassa, Lykiassa ja Pamfyliassa oli vielä kaupunkeja jotka kannattivat Roomaa. Myös Kos pysyi Rooman puolella ja otti vastaan Mithridatesta pakenevia roomalaisia. Mithridates valtasi kuitenkin pian saaren ja sai samalla vangiksi egyptiläisen prinssin ja suuren rahasaaliin, johon ehkä kuului 800 talenttia, jonka juutalaiset olivat keränneet Jerusalemin temppeliä varten.[10]
Tärkeimpiä kaupunkeja, joka vielä vastusti Mithridatesta, oli Rodos. Mithridates yritti vallata kaupungin vuoden 88 eaa. lopulla, mutta epäonnistui. Myös Pataran kaupungin piiritys Lyykiassa epäonnistui. Epäonnistuneet piiritykset himmensivät jonkin verran Mithridateen mainetta.[14]
Rooman vastaus muokkaa
Noin vuoden 89 eaa. syksyllä Rooman saapui tieto Mithridateen hyökkäyksestä Vähään-Aasiaan. Rooman senaatti julisti sodan Mithridateelle. Rooman reaktio kuitenkin myöhästyi, koska liittolaissota oli vielä käynnissä Italiassa. Lopulta senaatti nimitti vuonna 88 eaa. konsuli Lucius Cornelius Sullan Mithridatesta vastaan suunnatun sotaretken komentoon. Sulla ei kuitenkaan vielä aikonut marssia Mithridatesta vastaan ennen kuin Rooman itaalisten liittolaisten kapina Italiassa olisi kokonaan tukahdettu. Lisäksi senaatti ei pitänyt Mithridatesta vakavasti otettavana vaihtoehtona ja keskittyi ennemmin liittolaissodan päättämiseen. Yksi viimeisimmistä vastarintapesäkkeistä oli Nolan kaupunki.[15] Gaius Marius kuitenkin taivutteli tribuuni Publius Sulpicius Rufuksen kanssa senaatin nimittämään itsensä komentoon syrjäyttäen Sullan, joka raivostui ja lähti marssimaan kohti Roomaa 30 000 miehen kanssa. Mariuksen kannattajat lyötiin taistelussa, ja hän itse joutui pakenemaan Afrikkaan. Sulla sai Rooman hallintaansa ja julisti Mariuksen valtionviholliseksi sekä alkoi puhdistamaan kaupunkia Mariuksen kannattajista.[16][17] [18] Nämä viivästyttivät Rooman vastausta Mithridateella, ja Sulla pääsi lähtemään Italiasta vasta vuonna 87 eaa., jolloin Mithridateen armeijat olivat jo hyökänneet Kreikkaan.[19]
Hyökkäys Kreikkaan muokkaa
Vähän-Aasian valloituksen jälkeen Mithridateen mielessä häämötti Kreikan ja Makedonian valtaus. Oli parempi hyökätä Eurooppaan ennen kuin roomalaiset saivat koottua uuden armeijan. Roomalainen maaherra Gaius Sentiuksella oli pari legioonaa Makedoniassa, mutta hänen huomionsa oli kääntynyt kapinoivia traakialaisia heimoja vastaan. Aigianmeri oli Mithridateen hallinnassa, ja hänellä oli suuri armeija. Mithridates tarvitsi ainoastaan sopivan tekosyyn hyökätä Kreikkaan. Sopivan syyn hän sai, kun Ateenan roomalaisvastainen faktio pyysi häneltä apua.[11]
Mithridates tuki roomalaisvastaista Aristonia, joka valitutti itsensä strategokseksi ja nimitti itse muut virkamiehet ja arkontit. Joitain Aristonia vastustaneita henkilöitä teloitettiin, ja Akatemian johtaja Filon Larissalainen pakeni Roomaan. Mithridateen kenraali Arkhelaios valtasi Deloksen saaren ja luovutti sen Ateenalle. Pian myös akhaialaiset, Sparta ja boiotialaiset (Thespiaita lukuun ottamatta) liittoutuivat Mithridateen kanssa. Gaius Sentiuksen legaatin Bruttius Suran johtamat roomalaiset ja heidän liittolaisensa tekivät kuitenkin kiivasta vastarintaa. Sullan armeija pääsi Kreikkaan vuoden 87 eaa. keväällä. Sulla aloitti Ateenan ja Pireuksen piirityksen. Mithridates lähetti Pireukseen lisää joukkoja, mutta piiritys jatkui. Mithridates päätti kukistaa roomalaiset maalla ja lähetti poikansa Arkathiaan johtaman armeijan Makedonian kautta Kreikkaan. Makedonian roomalainen varuskunta kukistui helposti, ja vuoden 86 eaa. keväällä pontoslainen armeija suuntasi sieltä matkansa Kreikkaan. Samalla Sulla sai Ateenan vallattua ja antoi teloittaa Aristonin. Sulla hyökkäsi myös Pireusta vastaan ja pakotti Arkehelaioksen jättämään kaupungin. Arkathias kuoli yllättäen, ja Arkhelaios otti tämän armeijan komentoonsa. Khaironeian ja Orkhomenoksen lähellä käydyissä taisteluissa pontoslaiset kärsivät tappion.[20]
Khaironeian tappion jälkeen mielialat Aasiassa alkoivat kääntyä Mithridatesta vastaan. Mithridates oli jo aikaisemmin epäillyt galatialaisten uskollisuutta ja antanut tuoda 60 galatialaista ylimystä panttivangiksi Pergamoniin. Mithridates päätti teloittaa galatialaiset, mutta kolme heistä pääsi pakenemaan. Mithridates oli myös alkanut epäillä Khioksen kaupungin asukkaiden lojaalisuutta. Hän määräsi Khioksen ylimysten lapset otettavaksi panttivangeiksi ja pakotti asukkaat maksamaan 2000 talentin sakon. Khioslaiset keräsivät vaaditun summan muun muassa temppeliensä aarteista. Mithridates väitti heidän maksaneen liian vähän ja pakkosiirsi koko kaupungin väestön Mustanmeren alueelle. Tämä oli selvä esimerkki, mitä tapahtuisi kaikille, jotka vastustaisivat Mithridatesta. Efesoslaiset nousivat tämän jälkeen kapinaan Mithridatesta vastaan. Muita joonialaisia kaupunkeja seurasi Efesoksen perässä. Mithridates lähetti armeijan kukistamaan kapinalliset. Mithridates julisti kaikki hänelle vielä uskolliset kaupungit vapaiksi ja antoi anteeksi näiden kaupunkien velat. Lesboksessa ja Smyrnassa paljastui salaliittoja, joiden jäsenet Mithridates määräsi kidutettavaksi ja lopulta teloitettavaksi. Myös Pergamonista paljastui 80 henkilöä käsittänyt salaliitto. Loppujen lopuksi 1600 roomalaismielistä sai surmansa Mithridateen puhdistuksissa.[21]
Joskus vuoden 86 eaa. lopulla tai vuoden 85 eaa. alussa Kos ja Knidos luopuivat myös Mithridateesta, kun Lucullus saapui paikalle laivaston kanssa. Rodoslaisten ja Luculluksen laivastot uhkasivat Mithridateen Aigeianmeren herruutta. Yhdessä he ajoivat Mithridateen kannattajat Kolofonista ja Khiokselta. Roomalainen sotapäällikkö Gaius Flavius Fimbrian[22] johtama armeija valtasi ja ryösti Nikomedeian ja Kyzikoksen. Fimbria kukisti myös Mithridateen joukot perusteellisesti useaan otteeseen. Mithridates itse joutui pakenemaan Pergamonista Pitanen kaupunkiin Aioliksessa. Lucullus oli laivastonsa kanssa kaupungin edustalla, mutta ei halunnut auttaa Sullan vastustajaa. Mithridates pääsi näin pakenemaan meritse. Fimbria marssi tämän jälkeen ympäri Vähää-Aasiaa ja antoi tuhota niiden kaupunkien alueita, jotka eivät antautuneet hänelle.[23]
Dardanoksen sopimus muokkaa
Mithridates oli täpärän pelastautumisensa jälkeen valmis rauhaan. Mithridates lähetti Arkhelaioksen Sullan luokse neuvottelemaan. Sulla ja Mithridates tapasivat lopulta Dardanoksessa vuonna 85 eaa. Rauhansopimuksen mukaan Mithridates maksoi 2000 talenttia korvauksia. Hän joutui myös luopumaan osasta Paflagoniasta. Bithynian ja Kappadokian kuninkaat saivat kuningaskuntansa takaisin. Mithridates sai pitää Pontoksen ja Mustanmeren valtakuntansa. Rauhanehdot olivat Mithridateelle suotuisat, koska Sullalla oli suurempia ongelmia lännessä. Hänen vastustajansa Marius oli päässyt valtaan Roomassa. Fimbrian maaseutua ryöstelleet joukot antautuivat, kun Sullan armeija lähestyi heitä. Fimbria teki itsemurhan joukkojensa jätettyä hänet. Sulla palkitsi Mithridatesta vastustaneita kaupunkeja, kuten Rodosta ja Khiosta, sekä julisti nämä "Rooman kansa ystäviksi". Muut kaupungit maksaa korvauksia, ja Sulla asetti niihin varuskuntia. Mithridateen vapauttamat orjat määrättiin palaamaan omistajiensa luokse. Kaupungit, jotka vastustivat Sullaa, rankaistiin ankarasti. Kaupungin muureja purettiin ja asukkaita myytiin orjuuteen. Sulla määräsi myös 20 000 talentin pakkoveron maksettavaksi.[24]
Roomassa monet eivät pitäneet rauhansopimuksen ehtoja tarpeeksi ankarina. Toisaalta oli käynyt selväksi, ettei Mithridateen armeijasta ollut vastusta Rooman legioonille. Jopa Fimbrian kuriton armeija oli kukistanut Mithridateen armeijan. Sulla jätti Aasiaan Lucius Licinius Murenan ja kaksi legioonaa. Parin vuoden sisällä Murena väitti, että Mithridates suunnitteli uutta sotaa. Ensimmäisen Mithridateen sodan jälkeen Mithridateen valtakunnassa puhkesi useita kapinoita. Mithridates aloitti tämän takia sotilaiden värväämisen. Murena uskoi Mithridateen aikovan aloittaa uuden sodan Roomaa vastaan ja hyökkäsi Pontoksen kimppuun. Toisessa Mithridateen sodassa Mithridates kukisti aluksi Murenan joukota, mutta Sulla - joka oli noussut Rooman yksinvaltijaksi - määräsi Mithridateen lopettamaan sotatoimet. Mithridates oli kukistanut Murenan joukot ja palauttanut maineensa. Vuosian 83–80 eaa. Mithridates kukisti kapinoita Mustanmeren alueella.[25][26]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- John Anthony Crook et. al.: The Cambridge Ancient History IX, The last age of the Roman Republic. Cambridge University Press, 1994. ISBN 0521256038. (englanniksi)
- Pekka Tuomisto: Rooman diktaattorit. Karisto, 2003. ISBN 951-23-4442-4.
- Arthur Keaveney: Sulla, the last republican. Routledge, 2005. ISBN 0-415-33660-0. (englanniksi)
- François Chamoux: Hellenistic Civilization. Blackwell Publishing, 2003. ISBN 0-631-22241-3. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d Cambridge Ancient History s. 145
- ↑ Tuomisto s. 104–105
- ↑ Tuomisto s. 106–107
- ↑ Cambridge Ancient History s. 143
- ↑ a b Cambridge Ancient History s. 144
- ↑ Tuomisto s. 108; Chamoux s. 145
- ↑ Cambridge Ancient History s. 146
- ↑ Cambridge Ancient History s. 146–147
- ↑ Tuomisto s. 109
- ↑ a b c Cambridge Ancient History s. 147
- ↑ a b Cambridge Ancient History s. 149
- ↑ Antiikin käsikirja s. 348
- ↑ Cambridge Ancient History s. 148
- ↑ Cambridge Ancient History s. 150
- ↑ Keaveney s. 48
- ↑ Antiikin käsikirja s. 547
- ↑ Keaveney s. 51–62
- ↑ Jan Ingar Thon ja Niels-Peter Granzow Busch: Nerokas taktikko uudisti Rooman armeijan. Tieteen kuvalehti: Historia, 2008, nro 8, s. 21. Oslo: Bonnier Publications International AS. ISSN 0806-5209.
- ↑ Keaveney s. 63
- ↑ Cambridge Ancient History s. 150–157
- ↑ Cambridge Ancient History s. 158–160
- ↑ Sullan poliittiset viholliset lähettivät Lucius Valerius Flaccuksen johtaman armeijan Traakiaan. Fimbria syrjäytti kuitenkin Flaccuksen ja otti tämän joukot johtoonsa.
- ↑ Cambridge Ancient History s. 160
- ↑ Cambridge Ancient History s. 161–162
- ↑ Cambridge Ancient History s. 163
- ↑ Lendering, The Second Mithridatic War (83–82) (Arkistoitu – Internet Archive)