Emory University on yksityinen yliopisto Yhdysvaltojen Georgian osavaltiossa, Atlantan esikaupunkialueella. Se kuuluu Carnegie-luokitusjärjestelmässä ylimpään R1-luokkaan eli tutkimusyliopistojen joukkoon. Vuonna 1995 Emory otettiin mukaan 60 tutkimusyliopistosta muodostuvaan järjestöön The Association of American Universities (AAU). U.S. News & World Report -lehden Yhdysvaltojen yliopistojen rankinglistauksessa se oli vuonna 2015 sijalla 20. Vuonna 2016 Times Higher Education sijoitti sen sijalle 17 ja koko maailman yliopistoista sijalle 86.[1]

Emory University
Henkilökunta 13 225
Opiskelijoita 14 513
Sijainti Druid Hills, Georgia
Yhdysvallat
Sivusto emory.edu
Woodruff Library, yliopiston pääkirjasto.

Historiaa muokkaa

Emory University on vuonna 1785 perustetun Georgian yliopiston jälkeen osavaltion toiseksi vanhin korkeakoulu. Se perustettiin vuonna 1836 nimellä Emory College pieneen Oxfordin kylään, joka sai nimensä siitä, että yliopiston metodistiuskoiset perustajat olivat itse opiskelleet englantilaisessa Oxfordin yliopistossa. Yliopisto taas nimettiin metodistipiispa John Emoryn mukaan. Vuonna 1915 oppilaitos muutti Atlantaan ja sai nimen Emory University. Oxfordissa toimii yhä yliopistoon kuuluva liberal arts college nimeltä Oxford College.

Opintoaloja ja yhteistyökuvioita muokkaa

Emory Universityllä on yhdeksän osastoa, yleissivistävän Oxford Collegen lisäksi muun muassa kauppatieteellinen, oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja teologinen tiedekunta. Emory, Georgia Tech ja Pekingin yliopisto ylläpitävät lääketieteellisen tekniikkaan erikoistunutta tiedekuntaa. Atlantassa sijaitsee myös yhdessä Nanjingin yliopiston kanssa ylläpidetty, Kiinan kulttuuriin erikoistunut Confucius Institute. Emory University tekee myös laajaa yhteistyötä korealaisen KAIST-yliopiston kanssa.

Lähteet muokkaa

  1. Emory U, The World University Rankings, Times Higher Education 2016. Viitattu 13.10.2016.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Emory University