Elina Pohjanpää
Armi Elina Annikki Pohjanpää (8. huhtikuuta 1933 Helsinki – 13. tammikuuta 1996 Helsinki)[1] oli suomalainen näyttelijä. Hän oli 1950- ja 60-luvuilla suosituimpia suomalaisia filmitähtiä ja esiintyi muun muassa Fennada-Filmin ja Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa. Hän teki myös 40 vuotta kestäneen uran Helsingin kaupunginteatterissa.
| Elina Pohjanpää | |
|---|---|
 Elina Pohjanpää itsenäisyyspäivänä 1965. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Armi Elina Annikki Pohjanpää |
| Syntynyt | 8. huhtikuuta 1933 Helsinki, Suomi |
| Kuollut | 13. tammikuuta 1996 (62 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Pentti Siimes ( 1956; 1996) |
| Lapset | 3 |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1950–1996 |
| Merkittävät roolit |
Rakas varkaani Komisario Palmun erehdys |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| Svensk Filmdatabas | |
Pohjanpää sai jo teini-ikäisenä ensimmäisen filmiroolinsa elokuvasta Amor hoi! vuonna 1950.[1] Hänen ensimmäinen teatterikiinnityksensä oli Kotkan kaupunginteatterissa 1952. Pohjanpään näyttelijänura jatkui hänen kuolemaansa asti. Hän oli vuodesta 1956 naimisissa näyttelijä Pentti Siimeksen kanssa,[2] ja heidän kolmesta tyttärestään Tarja Siimes ja Paula Siimes ovat myös näyttelijöitä.[3]
Pohjanpää oli monipuolinen näyttelijä; hän oli paitsi naisellinen ja nokkela komedienne, myös taitava draamaroolien tulkitsija. Hänen elokuviaan ovat muun muassa komedia Rakas varkaani, väreissä kuvattu draamateos Juha, sotilasfarssi Tyttö lähtee kasarmiin ja rikoselokuva Komisario Palmun erehdys.
Pohjanpään ura ulottui myös musiikkiteatterin puolelle. Lisäksi hän oli tunnettu radioääni.[4]
Perhetausta muokkaa
Pohjanpään vanhemmat olivat kirjailija, hovioikeudenneuvos ja sotaylituomari Arvi Pohjanpää ja hammaslääkäri Lempi Vilhelmiina Ranttila.[2] Hänen setänsä oli runoilija Lauri Pohjanpää.[3]
Teatteriura muokkaa
Pohjanpää aloitti näyttelijänä Kotkan kaupunginteatterissa vuonna 1952.[2] Siellä hän tapasi uraa aloittelevan tulevan aviomiehensä Pentti Siimeksen.[4] He avioituivat vuonna 1956,[2] ja liitto kesti Pohjanpään kuolemaan saakka. Perheeseen syntyi kolme tytärtä: Tarja Johanna (1957), Hanna-Mari (1960) ja Paula Susanna (1963),[2] joista ensimmäinen ja jälkimmäinen ovat näyttelijöitä.
Näyteltyään noin vuoden verran Kotkassa Pohjanpää aloitti pitkän teatteriuran Helsingissä, jossa hän oli kiinnitettynä Kansanteatteri-Työväenteatterin (vuodesta 1965 Helsingin kaupunginteatteri) näyttelijäkuntaan kuolemaansa saakka.[2]
Pohjanpään huomattavimpia näyttämörooleja ovat nimiosat näytelmissä Teurastamojen pyhä Johanna ja Bernarda Alban talo.[4] Hän näytteli myös muun muassa Anton Tšehovin Lokissa Irina Arkadinaa sekä Violaa Loppiaisaatossa. Hänen viimeiseksi työkseen jäi Kissaleikki-näytelmän tarmokas Ezsi Orbán. Sen myötä hän ehti viettää uransa 40-vuotisjuhlia kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.[4]
Uransa aikana Elina Pohjanpää näytteli kaikkiaan 111 teatteriroolissa.
Elokuvaura muokkaa
Pohjanpään ensimmäinen elokuvarooli oli 17-vuotiaana Tauno Palon ja Birgit Kronströmin tähdittämässä Amor hoi! -komediassa vuonna 1950. Hänen ensimmäinen pääosansa oli Larin-Kyöstin runoelmaan perustuvassa draamaelokuvassa Kuisma ja Helinä. Lyyrillisessä elokuvassa Pohjanpää esitti Sankolan ottotytärtä Helinää vastanäyttelijänään kasakkapäällikköä Kuismaa näytellyt Kalervo Nissilä. Ilmari Unhon ohjaamaa elokuvaa ei pidetty kummoisenakaan, mutta Pohjanpään suoritus nuorena vasta-alkajana sai kiitosta.[1]
Sen jälkeen Pohjanpää näytteli päärooleja sekä draamaelokuvissa, kuten ensimmäisessä suomalaisessa värielokuvassa Juha, että komedioissa, muun muassa Rakas varkaani -elokuvassa.[4] Hänen tunnetuin roolinsa lienee neuvokas vuorineuvoksen tytär Irma Vanne suomi-filmin klassikossa Komisario Palmun erehdys. Pohjanpään elokuvaura hiljeni 1960-luvun näyttelijälakon myötä. Hän teki viimeisen pääosatehtävänsä avioliittokomediassa Olin nahjuksen vaimo vuonna 1961. Arvostelijat pitivät Pohjanpään suoritusta elokuvan parhaana.[3]
Pohjanpää näytteli kaikkiaan 28 elokuvassa. 1950- ja 1960-luvuilla hän teki monipuolisia päärooleja, myöhemmin lähinnä sivuosia äiteinä tai vaimoina. Pohjanpää oli Elokuva-Aitta -lehden äänestyksessä suosituin suomalaisen elokuvan naisnäyttelijä vuosina 1957–1960.[3]
Myöhempi ura muokkaa
Vuoden 1967 jälkeen Pohjanpään elokuvauralla seurasi yli kymmenen vuoden tauko. 1980-luvulla hän palasi vielä vuosiksi elokuviin. Teatterinäyttämöllä hän esiintyi jatkuvasti. Pohjanpää näytteli myös televisiossa, muun muassa sarjoissa Koivuharju (1977–1978) ja Rakastan, rakastan (1988).[3]
1990-luvun alussa Pohjanpää nähtiin everstinna Tossavaisena neljässä Vääpeli Körmy -elokuvassa, joissa eversti Tossavaista esitti hänen miehensä Pentti Siimes. Pohjanpää näytteli usein samoissa elokuvatuotannoissa puolisonsa kanssa.[3]
Kuolema muokkaa
Pohjanpää oli kärsinyt pitkään kielivaivoista, ja 1994 hänellä diagnosoitiin suusyöpä. Leikkauksesta huolimatta sairaus ei hellittänyt ja heikensi Pohjanpään nopeasti. Hän kuoli syöpään 62-vuotiaana tammikuussa 1996.[5][4]
Teatterirooleja muokkaa
Pohjanpään näyttämörooleja olivat muun muassa[6][3]:
|
|
|
Filmografia muokkaa
|
|
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Ikimuistoinen: Elina Pohjanpää Yle Vintti. Yleisradio Oy. Viitattu 7.3.2013.
- ↑ a b c d e f Kuka kukin on 1978 Runeberg-projekti. Otava. Viitattu 7.3.2013.
- ↑ a b c d e f g Rytkönen, Sisko: Elina Pohjanpää Elonet. 7.3.2014. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 3.3.2020.
- ↑ a b c d e f Kajava, Jukka: Elina Pohjanpää (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu . Viitattu 7.3.2013.
- ↑ Aunila, Seija: Pentti Siimes citypapin vieraana Yle Elävä Arkisto. 8.9.2009 (päivitetty 31.10.2016). Yleisradio Oy. Viitattu 7.3.2013.
- ↑ Esitysluettelo (PDF) HKT.