EKOenergia-merkki on Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) ylläpitämä ympäristömerkki energialle.[1] Se on ainoa energian ympäristömerkki Suomessa ja toimii maailmanlaajuisesti. Merkki on voittoa tavoittelematon.

Kriteerit ja historia muokkaa

Merkki myönnetään uusiutuvista energianlähteistä tuotetulle energialle tietyin kriteerein. Kriteerien täyttymistä valvotaan vuosittaisella auditoinnilla.

Merkin tavoitteena on ohjata kuluttajia energiavalintoihin, joiden ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet, sekä lisätä tietoisuutta energiantuotannon ympäristöhaitoista. Se todentaa myös, että ostopäätös johtaa aina uuteen uusiutuvan energian tuotantoon.

EKOenergia-merkki on Suomen ainoa riippumattomasti valvottu energian sertifiointijärjestelmä. Se on myös ainoa koko maailmanlaajuinen ympäristömerkki energialle.

Merkki on ollut käytössä vuodesta 2013, mutta sen juuret ovat suomalaisessa 1998 perustetussa Norppaenergia-merkissä, jolloin sähkömarkkinoiden vapautumisen myötä kuluttajille avautui mahdollisuus kilpailuttaa energiayhtiöitä.[2] Nykyinen logo otettiin käyttöön siitä järjestetyn suunnittelukilpailun jälkeen 23. lokakuuta 2009.[3]

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

  • Euroopan kansalaisen palkinto 2020[4], jonka Euroopan parlamentti myönsi maaliskuussa 2021.
  • Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon ehdokkuus[5] vuonna 2019.
  • EU:n kestävän energian palkinto (EUSEW) 2018[6], finalisti nuorten energiajohtajien kategoriassa.
  • Saksan kestävän kehityksen neuvoston myöntämä Taten für Morgen -palkinto. EKOenergia oli yksi vuoden 2017 kestävän kehityksen hankkeista (Projekt Nachhaltigkeit). Tämä on arvostettu tunnustus hankkeille, jotka edistävät Kestävän kehityksen tavoitteita.

Tulokset muokkaa

Ilmastorahasto muokkaa

Jokaisesta EKOenergiana myydystä megawattitunnista maksetaan vähintään 10 eurosenttiä EKOenergian Ilmastorahastoon, josta rahoitetaan uusiutuvan energian hankkeita kehittyvissä maissa.

Hankkeiden toteuttajina toimivat kokeneet kansainväliset tai paikalliset kansalaisjärjestöt, ja ne toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisen väestön kanssa. Hankkeet vähentävät energiaköyhyyttä ja edistävät konkreettisesti muitakin kestävän kehityksen tavoitteita. Rahoitettavat hankkeet valitaan vuosittain läpinäkyvällä ja avoimella prosessilla, jossa myyjät ja kuluttajat ovat aktiivisesti mukana. Lopullisen päätöksen rahoituksesta tekee EKOenergian hallitus.

EKOenergia on rahoittanut vuodesta 2015 lähtien 99 hanketta yhteensä 2 915 945,70 eurolla. [7]

Valtuutetut myyjät Suomessa muokkaa

Suomessa Ekoenergiaa myyvät muun muassa Ekosähkö Oy, Helen, Lumme-energia, Nordic Green Energy, Porvoon Energia, Raaseporin Energia, Oomi, Vattenfall ja Väre. Jotkut yritykset myyvät Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa tuotettua energiaa.[8]

Lähteet muokkaa

  1. Ekoenergy (englanniksi)
  2. History, (Arkistoitu – Internet Archive) Ekoenergia (englanniksi)
  3. Suomen luonnonsuojeluliitolle uusi ympäristömerkki, Yle.fi, uutiset 23.10.2009
  4. Euroopan kansalaisen palkinto EKOenergian ympäristömerkille www.europarl.europa.eu. Viitattu 14.5.2023.
  5. EKOenergy – Suomi: | Pohjoismainen yhteistyö www.norden.org. Viitattu 14.5.2023.
  6. Vladimir Spasić: Public vote for EUSEW 2018 Citizens’ Award kicks off Balkan Green Energy News. 11.5.2018. Viitattu 14.5.2023. (englanniksi)
  7. Ilmastorahasto EKOenergy. Viitattu 19.5.2023.
  8. Buying ekoenergy, Ekoenergia (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa