Eino Ahonen
Eino Matti Ensio Ahonen (s. 21. toukokuuta 1941 Kiuruvesi)[1] on kuvataiteilija ja taidegraafikko, joka asuu Kiuruvedellä.[2] Hän on saanut mm. valtion taidepalkinnon 1960-luvulla ja edustanut Suomea Venetsian biennaalissa.
Opiskelu ja ura muokkaa
Eino Ahonen aloitti taideopintonsa Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1958–1960. Hänen taidettaan oli ensimmäistä kertaa näytteillä jo opintojen alkutaipaleella Turussa vuonna 1959. Opintojen päätyttyä Ahonen siirtyi Helsinkiin täydentääkseen osaamistaan Aukusti Tuhkan ateljeessa vuosina 1960–1962.[3]
Turun koulukunnan kautta Eino Ahonen sai kosketuksen surrealismiin, joka puhutteli häntä taiteilijana. Surrealismi ammentaa kuvamaailmansa alitajunnasta ja useasti taiteilija löysikin aiheensa lapsuuden mielikuvistaan.[3]
Surrealistinen ote näkyy Ahosen töissä unenomaisena, metafyysisenä ajattomuutena. Lisäksi taiteilijaa on luonnehdittu absurdistiksi, joka kantaa ottavasti ironisoi ihmiskunnan toimintaa. Hänen teoksensa käsittelevät usein valtaa ja sen väärinkäyttöä sodissa, politiikassa, uskonnossa sekä seksissä. Taiteilijan tuotantoa leimaa henkisen ilmapiirin ahdistuneisuus. Hän esittää usein groteskit hahmonsa autiossa ja ajattomassa tilassa, joka näyttäytyy kulissinomaisena. Teosten yhteiskuntakritiikki on silmiinpistävää, mutta samalla todellisuuspakoista. Aiheistaan huolimatta teosten tunnelma pysyy lämpimän humanistisena: syyllisiä ei nimetä, vaan Ahonen pyrkii pikemminkin asettumaan myötäkärsijäksi pienen ihmisen saappaisiin.[3]
Grafiikan menetelmistä Eino Ahonen suosi viivasyövytystä, jonka pehmeän ja tarkan piirron hän muokkasi omakseen. Hän teki itsensä tunnetuksi muutamassa vuodessa 1960- ja 1970-luvun vaihteessa ja hänestä tuli lyhyessä ajassa yksi grafiikkamme kärkinimistä.[3]
1980-luvun alussa Ahonen alkoi pikkuhiljaa luopua taidegrafiikan tekemisestä keskittyäkseen kollaaseihin ja piirustuksiin. Kollaaseissaan Ahonen käytti aikakauslehtien kuvamaailmaa, jonka avulla hän pyrki tuomaan esille mainoskuvien ideologiaa.[3]
Ahosen kuvataiteellinen kokonaistuotanto käsittää tuhansia grafiikan vedoksia, piirustuksia, maalauksia ja kollaaseja yli neljänkymmenen vuoden ajalta.[3]
Yksityiselämä muokkaa
Eino Ahonen syntyi maanviljelijäperheeseen. Sisarusparveen kuului neljä poikaa ja yksi tyttö. Ahosen isovanhemmat olivat ankaria herännäisiä ja tämä näkyi kodin uskonnollisessa ilmapiirissä. Ahosen lapsuuden kokemuksiin peilataan usein hänen myöhempää kiinnostustaan käsitellä uskontoa, aatteita ja valtaa taiteensa kautta.[3]
Eino Ahosen veli Erkki Ahonen (1932-2010) oli kirjailija.[4]
Helsingin opiskeluvuosien jälkeen Ahonen solmi avioliiton Pirkko Paavilaisen kanssa ja muutti takaisin kotiseudulleen Kiuruvedelle, Heinäkylän Perhonsiipeen. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Usko (1970) ja Irja (1972). Siellä hän on työskennellyt 1970-luvun taitteesta lähtien. Luonnonrauha on tarjonnut paitsi kodin perheelle, myös tilaa taiteilijan työskentelylle.[3]
Tunnustuksia ja apurahoja muokkaa
Aktiivisimman toimintansa aikoihin Ahonen sai tunnustuksena useita palkintoja, muiden muassa Valtion taidekilpailujen palkintoja (1963, 1965, 1967), Suomen Taideyhdistyksen palkinnon (1970) sekä Kuopion läänin taidepalkinnon (1971). Ahonen järjesti säännöllisesti yksityisnäyttelyitä ja tämän lisäksi hän osallistui moniin kansainvälisiin grafiikan näyttelyihin. Aktiivisen grafiikan tekemisen ohella Ahonen kirjoitti tekstejä, joita myös julkaistiin useissa lehdissä.[3][5]
Ahonen edusti Suomea Venetsian biennaalissa vuonna 1972.[6]
Vuonna 1982 Ahonen sai 15-vuotisen työskentelyapurahan.[3] Vuonna 2004 hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.[7]
Lähteet muokkaa
- ↑ Rantala, Risto & Pajala, Lasse (toim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2005, s. 32. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19577-8.
- ↑ Eino Ahonen Yläsavolaiset kuvataiteilijat. Lapinlahden taidemuseo / Eemil Halosen museo / Halosten museosäätiö. Arkistoitu 22.1.2015. Viitattu 27.7.2014.
- ↑ a b c d e f g h i j Eino Ahonen (1941– ) Jyväskylän taidemuseo. Viitattu 27.7.2014.
- ↑ Erkki Ahonen Pohjoissavolaisen kirjallisuuden bibliografia. Kuopion Kaupunginkirjasto. Arkistoitu 10.8.2014. Viitattu 27.7.2014.
- ↑ Ahonen, Eino s. 1941, Bibliografia Kansallisgalleria. Viitattu 27.7.2014.
- ↑ Ahonen, Eino s. 1941 Expografia Suomalaisen kuvataiteen Bibliografia. Kansallisgallerian kirjasto. Viitattu 27.7.2014.
- ↑ Kulttuuriministeri myönsi taiteilijaeläkettä 43:lle (Arkistoitu sivu) 28.2.2005. Valtioneuvosto. Arkistoitu 9.8.2014. Viitattu 12.8.2015.