Eduard Bernstein
Eduard Bernstein (6. tammikuuta 1850 Berliini – 18. joulukuuta 1932 Berliini) oli saksalainen sosiaalidemokraattinen teoreetikko ja poliitikko. Hän oli Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) jäsen ja häntä pidetään usein revisionismin isänä.
| Eduard Bernstein | |
|---|---|
 Bernstein vuonna 1895 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. tammikuuta 1850 Berliini, Preussin kuningaskunta |
| Kuollut | 18. joulukuuta 1932 (82 vuotta) Berliini, Preussin vapaavaltio, Weimarin tasavalta |
| Ammatti | teoreetikko, poliitikko |
| Poliitikko | |
| Puolue | Saksan sosiaalidemokraattinen puolue (SPD) |
Elämä ja ura muokkaa
Bernstein syntyi Berliinin Schönebergin kaupunginosassa juutalaiseen perheeseen ja aloitti poliittisen toimintansa 1872 sosiaalidemokraattisen SDAP-puolueen (Sozialdemokratische Arbeiterpartei Deutschlands) riveissä. 1875 hän oli mukana perustamassa Saksan Sosiaalidemokraattista Puoluetta. Liittokansleri Otto von Bismarckin sosialistilakien myötä Bernstein joutui monien puoluetovereidensa tavoin jättämään Saksan, ja hän asui maanpaossa muun muassa Sveitsin Zürichissä, sekä sen jälkeen Lontoossa, jossa hän tutustui Friedrich Engelsiin ja englantilaisiin reformistisiin sosialisteihin Fabian Societyssa. Lopulta Bernstein sai luvan palata Saksaan vuonna 1901, minkä jälkeen hän jatkoi lehtiartikkelien kirjoittamista ja hänet valittiin myös Saksan valtiopäiville.
Bernstein kannatti revisionismia eli oppia, jonka mukaan sosiaalista vallankumousta ei tarvittu sosialismin saavuttamiseksi. Revisionismi-kiistan myötä syntyi Bernsteinin kuuluisin lausahdus: ”päämäärä ei tarkoita minulle mitään, liike on minulle kaikki kaikessa” (”das Endziel ist mir nichts, die Bewegung ist mir alles”). Bernsteinin merkittävin tunnetuin teos on revisionismin pääteesit yhteen koonnut Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (1899, suom. Sosialismin edellytykset ja sosiaalidemokratian tehtävät). Kirjassa kritisoidaan Saksan sosiaalidemokraattien keskustamarxilaista linjaa, jonka keskeisin teesi oli kapitalismin luhistumis- ja keskittymisteoria. Bernstein käyttää empiriisiä argumentteja, ja huomauttaa esimerkiksi, ettei Karl Marxin ennustama teollisuuden ja omistuksen keskittyminen ollut toteutunut niin kuin on ennustettu. Omistuksen keskittymisen sijaan oli itse asiassa tapahtunut diffuusiota. Samoin Bernstein kritisoi teoksessaan Marxin työnarvon teoriaa. Bernstein myös uskoi varallisuuden jakautuvan tulevaisuudessa tasaisemmin ja työluokan aseman parantuvan. Bernstein oli liberaali sosialisti, joka uskoi että sosialismin tulee rakentaa kamppailunsa liberalismin universaaleille vapausoikeuksille. Sosialismin tehtävä oli vapauden alan laajentaminen yhteiskunnissa.
Kun Bismarckin asettama etsintäkuulutus Bernsteinia kohtaan purettiin 1901, Bernstein palasi Saksaan. Hän toimi SPD:n parlamentaarikkona Saksan valtiopäivillä sekä toimittajana eri työväenliikkeen lehdissä. Parlamentissa Bernstein vastusti militarismia ja suurvaltojen imperialistista vastakkainasettelua sekä kannatti etenkin vapaakauppaa ja kansainvälisen oikeuden kehittämistä. Ensimmäisen maailmansodan alussa Bernstein äänesti useimpien saksalaisten sosiaalidemokraattien tavoin hallituksen ehdottamien sotamäärärahojen puolesta, mutta ensimmäisen sotavuoden jälkeen Bernsteinista tuli keisarillisen Saksan sotapolitiikan äänekäs kriitikko, samaan aikaan kun sosiaalidemokraattien enemmistö pysyi uskollisena sotapolitiikalle. Bernstein julkaisi keväällä 1915 yhdessä Karl Kautskyn ja Hugo Haasen kanssa ”Das Gebot der Stunde” -manifestin, joka kritisoi Saksaa aluevalloituksien tavoittelusta. Tästä alkoi saksalaisen sosiaalidemokratian kahtiajako, joka johti lopulta itsenäisen sosiaalidemokraattisen puolueen irroittautumiseen SPD:stä.
Bernstein oli ensimmäisiä sosialisteja, joka puhui seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta asettuessaan Oscar Wilden puolelle oikeudenkäynnissä 1890-luvulla.
Vaikutus Suomessa muokkaa
Bernsteiniä on pidetty merkittävänä myös suomalaiselle sosiaalidemokraattiselle ajattelulle.[1] Suomessa Bernstein muistetaan erityisesti presidentti Mauno Koiviston takia, joka luonnehti itseään ”bernsteinlaiseksi sosialistiksi”.[2] Samoilla sanoilla on itseään kuvaillut myös Erkki Tuomioja.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Vuolanne, Antti. 2011. Sosiaalinen tasaus ja tehokas talous. Sosialidemokraattinen talouspolitiikka markkinataloudessa. Sivut 20 – 26: Revisionismi, realismi ja reformismi. Kolmas tie: Kapitalismin sisällöllinen uudistaminen. Kalevi Sorsa –säätiön julkaisuja 2/2011. ISBN 978-952-5689-30-3. Bookwell Oy. Jyväskylä. Teoksen verkkoversio http://www.anttivuolanne.fi/layout/sivutiedostot/Kirja.pdf.
- ↑ Koivisto valitaan presidentiksi: Koiviston vaalitentti 1982 Yle Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 28.12.2012.
- ↑ Erkki Tuomioja pohtii kirjassaan ihmiskunnan selviytymisen ehdoja Kansan Uutiset. 15.8.2021. Viitattu 19.8.2021.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eduard Bernstein Wikimedia Commonsissa
- Työväenliikkeen kirjasto: Bernstein, Eduard (suomeksi, ruotsiksi, englanniksi)