Musta torni

Stephen Kingin fantasiakirjasarja
(Ohjattu sivulta Eddie Dean)
Tämä artikkeli kertoo Stephen Kingin fantasiasarjasta. Tolkienin taruissa esiintyvästä tornista kertoo artikkeli Barad-dûr.

Musta torni on Stephen Kingin kahdeksanosainen fantasiasarja. Innoituksen sarjaan King sai Robert Browningin runosta Childe Roland to the Dark Tower Came. Kingin tarkoituksena oli yhdistää fantasiakirjat kuten Taru sormusten herrasta sekä Sergio Leonen ohjaamat spagettiwesternit.

Revolverimies Roland ja Musta torni. Kuvan on tehnyt Michael Whelan.

Juoni muokkaa

Gileadin revolverimies Roland Deschain seuraa Mustiin puettua miestä, jonka kiinni saatuaan tämä kertoo Rolandille Mustasta tornista. Roland lähtee pelastamaan tarunhohtoista Mustaa tornia, joka toimii maailmojen välisenä akselina. Ajalle on tapahtumassa jotain. Musta torni uhkaa tuhoutua, sillä Purppurakuningas on kerännyt Murtajia tuhoamaan Mustaa tornia pystyssä pitäviä Säteitä, jotta Tornin luhistumisen myötä Purppurakuninkaan ruumiillinen olemus vapautuisi ja maailmankaikkeus kohtaisi loppunsa. Roland ei kuitenkaan selviä yksin, vaan joutuu kulkemaan eri maailmoihin ja aikoihin johtavista ovista saadakseen liittolaisia, kasatakseen ka-tetin (joka tarkoittaa Rolandin maailman kielessä joukkoa, jolla on sama kohtalo/päämäärä, tässä tapauksessa Mustan tornin löytäminen) ja matkatakseen Säteen polkua pitkin Loppu-Maailmaan Mustan tornin luokse. Ka-tetiin liittyvät Jake Chambers (11-vuotias poika New Yorkista, vuodesta 1977), Eddie Dean (heroiiniriippuvainen New Yorkista, vuodesta 1987), Susannah Dean (”Varjojen Leidi”, New Yorkista vuodesta 1964) sekä Oi-mäyriäinen. Matkalla ilmenee kuitenkin paljon edesottamuksia, joihin lukeutuvat muun muassa kohtaamiset kieroutuneen Blaine-junan, alhaismiesten, demonien ja Mustiin puetun miehen eli Walter Padickin kanssa.

Henkilöhahmot muokkaa

  • Mordred Deschain (tunnetaan myös nimellä Dan-Tete): Mordred on puoliksi ihminen mutta puoliksi hirviö, sekä jumala että ihminen. Mordred syntyy sarjan viimeisessä kirjassa mutta tarina saa alkunsa jo ensimmäisessä kirjassa. Hänen tarkoituksensa oli tappaa Roland ja hallita Purppurakuninkaan rinnalla. Mordredin nimi tuli kuningas Arthurin legendasta, jossa Mordred oli kuningas Arthurin perijä, joka petti hänet. Arthurin legendaan viitataan Mustassa tornissa ja sen sivutarinoissa usein muutoinkin, esim. Roland Deschain on Arthur of Eldin (oman maailmansa muinainen kuningas ja revolverimiesten perustaja) jälkeläinen ja hänen aseidensa piiput on sulatettu Excalibur-miekasta.
 
Isä Callahan kirjassa Musta torni V: Callan sudet. Piirros: Bernie Wrightson.
  • Blaine Yksiraiteinen: Nimensä mukaisesti Blaine on äänivallin rikkova juna, jonka tietokone on viottunut ajan kuluessa ja joka rakastaa arvoituksia yli kaiken. Blainesta vihjataan Mustan tornin kolmannen kirjan, Joutomaan alussa, kun yksi sarjan päähenkilö Jake Chambers ostaa New Yorkissa vuonna 1977 Calvin Towerin omistamasta kirjakaupasta arvioituskirjan lisäksi Charlie-veturi -lastenkirjan, joka kertoo puhuvasta höyryveturista.
  • Isä Donald Frank Callahan: Hahmo esiintyi ensimmäisen kerran romaanissa Painajainen ('Salem's Lot) ja myöhemmin kirjasarjassa Musta torni. Callahan on iäkäs pappi, joka Painajaisessa päätyy taisteluun 'Salem's Lotin vampyyrejä vastaan. Mustan tornin viidennessä kirjassa Callan susissa hänestä tulee tärkeä apu revolverimies Roland Deschainin ja tämän ka-tetin matkalle kohti Mustaa tornia. Painajaisen ensimmäisessä minisarjasovituksessa Kauhujen kaupungissa vuodelta 1979 Isä Callahania näyttelee James Gallery. Vuoden 2004 uudessa sovituksessa Salem's Lotissa häntä esittää James Cromwell, ja vuoden 1995 radiokuunnelmassa hänen äänenään toimii Nigel Anthony.
  • John ”Jake” Chambers: on 11-vuotias poika, joka kuuluu Roland Deschainin ka-tetiin. Jake on ystävällinen ja yhä lapsenomainen, mutta myös ikäisekseen oma-aloitteinen ja älykäs. Monet Kingin luomat hahmot muistuttavat Jakea ulkonäöltään, rooliltaan ja luonteeltaan, esim. Talismaanin John Sawyer, Pedon sydämen Bobby Garfield ja Painajaisen Mark Petrie. Myös yksi Mustaa tornia kannattelevista Säteistä ilmestyi Rolandin ka-tetin uniin Jakea muistuttavan pojan hahmossa.
  • Edward Cantor "Eddie" Dean: esiintyi ensimmäistä kertaa toisessa kirjassa Kolme korttia pakasta, ja hänestä tuli jäsen Roland Deschainin ka-tetiin. Eddie on naimisissa toisen ka-tetin jäsenen Susannah Deanin kanssa (oikea sukunimi Holmes). Hän suhtautuu Jake Chambersiin veljellisen huolehtivasti ja tarinan kehittyessä alkaa pitämään Rolandia isähahmonaan.
  • Susannah Odetta Holmes Dean (myös nimillä Odetta Susannah Holmes ja Detta Susannah Walker) esiintyy ensimmäisen kerran Kolme korttia pakasta -kirjassa ja on yksi päähenkilöitä. Hän kuuluu Ka-tetiin yhdeksäntoista ja yhdeksänkymmentäyhdeksän. Susannah on menettänyt jalkansa onnettomuudessa. Susannahin oikea nimi oli Odetta Holmes, ja hän on rikas perijätär. Onnettomuuden seurauksena hänelle kehittyi toinen persoona, Detta Walker niminen, rääväsuinen nainen. Susannah rakastui Eddie Deaniin, ja Eddien rakkauden avulla Odetta Susannah Holmesista ja Detta Susannah Walkerista tulee lopulta yksi nainen, Susannah Odetta Holmes Dean.
 
Revolverimies Roland Revolverimiehen alku -sarjakuvassa.
  • Roland Deschain -hahmon esikuvana on Clint Eastwoodin spaghettiwesterneissä näyttelemä "Mies ilman nimeä". Roland on rappeutuvan maailmansa viimeinen revolverimies, joka on matkannut sukupolvien ajan kohti kohtaloansa Mustaa tornia. Hänen juurensa alkavat Gileadista, entisen maailman sykkivästä keskuksesta, jossa hänet kasvatti itse Arthur Eldistä periytyvä Steven Deschain. Tarinan aikana Roland tapaa useita uusia ystäviä ja seuraajia, mutta myös esteitä ja vaaroja.
  • John Farson (tunnetaan myös nimellä "Hyvä Mies") on Randall Flaggin lisäksi toinen Purppurakuninkaan, Musta torni -sarjan pääkonnan, palvelija.
 
Randall Flagg. Kuva on Marvelin The Stand: Captain Trips -sarjakuvan kansikuva, jonka ovat tehneet Mike Perkins ja Laura Martin.
  • Randall Flagg on paholaismainen hahmo, joka pyrkii luomaan ympärilleen kaaosta, missä ikinä kulkeekaan. Flagg on tunnetuin antagonisti Kingin tarinoissa ja monien fanien suosikkihahmo. Hän on Musta torni -kirjasarjan sankarin, Roland Deschainin, arkkivihollinen.
 
Kuva Purppurakuninkaasta Mustan tornin seitsemännessä osassa. Kuvan on tehnyt Michael Whelan.
  • Purppurakuningas (Crimson King) esiintyy Kingin Musta torni -sarjassa pääkonnana. Purppurakuningas esiintyy joskus Kingin kirjoissa nimillä Punainen Kuningas, Punakuningas tai Abbalah. Purppurakuningas on pahan ruumiillistuma, jota verrataan kirjoissa usein mm. kristinuskon Saatanaan.

Teokset muokkaa

Muussa mediassa muokkaa

 
John Farson sarjakuvissa.

Sarjakuvat muokkaa

Sarjakuvat kertovat koko tarinan kronologisessa järjestyksessä ja tarkemmin kaikki yksityiskohdat.

  • Musta torni 1: Revolverimiehen alku. (Stephen King’s Dark tower, 2007.) Ohjaava voima: Stephen King. Juoni: Robin Furth. Käsikirjoitus: Peter David. Taide: Jae Lee ja Richard Isanove. Suomennos: Jouko Ruokosenmäki perustuen osittain Kari Salmisen romaanikäännöksiin. Egmont, 2008. ISBN 978-952-469-885-6.
  • Musta torni 2: Pitkä kotimatka. (Stephen King’s Dark tower, 2008.) Juoni ja konsultointi: Robin Furth. Käsikirjoitus: Peter David. Taide: Jae Lee ja Richard Isanove. Suomennos: Kari Salminen. Tampere: Egmont, 2008. ISBN 978-952-469-886-3.
  • The Dark Tower: Treachery (2008)
  • The Dark Tower: The Fall of Gilead (2009)
  • The Dark Tower: The Battle of Jericho Hill (2009)
  • The Dark Tower: The Gunslinger - The Journey Begins (2010)
  • The Dark Tower: The Gunslinger - Little Sisters of Eluria (2010)
  • The Dark Tower: The Gunslinger - The Battle of Tull (2011)
  • The Dark Tower: The Gunslinger - Way Station (2011)
  • The Dark Tower: The Gunslinger - The Man in Black (2012)

Elokuva muokkaa

Ensimmäinen elokuvasovitus Musta torni ilmestyi 4. elokuuta 2017. Ohjaajana toimi tanskalaissyntyinen Nikolaj Arcel (Miehet jotka vihaavat naisia, Kuningatar ja henkilääkäri, Fasandræberne). Revolverimies Rolandin roolissa nähdään Idris Elba (Luther, Avengers: Age of Ultron, Viidakkokirja, Star Trek Beyond) ja Matthew McConaughey näyttelee Walter Padickia, mustiin puettua miestä. Elokuvasta tosin ei tullut kriitikoiden ylistämä eikä se myöskään menestynyt lipputulollisesti. Suunnitelmat jatko-osasta tuntuvat toistaiseksi kariutuneen.

Televisiosarja muokkaa

Elokuvalle oli myös suunniteltu esi-osana toimiva TV-sarja, mutta huono menestys muutti suunnitelmia. Sarja on nyt päätetty tehty täysin puhtaalta pöydältä Amazonin tuottamana. Nyt sarjaan on palkattu näyttelijöiksi Sam Strike esittämään Rolandia ja Jasper Pääkkönen esittämään Walteria.[1]

Linkittymiä muokkaa

Kingin tuotannossa yleistä on teosten linkittymiset toisiinsa joko paikkojen, henkilöiden, esineiden tai asioiden muodossa. Myös Musta torni -sarjassa esiintyy joitakin edellämainittuja, joita saattaa esiintyä kirjailijan muussakin tuotannossa enemmän tai vähemmän tärkeinä elementteinä. Lista muutamista Kingin teoksista linkittymineen:

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Isä Callahan, yksi kirjan sivuhahmoista, tavataan Callan sudet -kirjassa. Callahan mainitsee myös ohimennen ”alhaismiehet”, joita tavataan Musta torni -sarjassa.

Mustan tornin osissa Joutomaa ja Velho hahmo nimeltään Tik-Tak-Mies ja Tukikohdassa Roskismies sanovat kumpikin samalla tavalla: ”Minun elämäni sinulle!” (”My life for you!”). Tämä on myös vahva viittaus Talismaanin erimaailmoiden kaksoisolentoihin. Velhossa Rolandin ka-tet kulkee vaarallisten oheikoiden täyttämässä Topekassa, josta he löytävät sanomalehden, jossa kerrotaan Tukikohdassa esiintyneestä superflunssasta, ”Kapteeni Trippsistä”.

Tarinan antagonisti Randall Flagg on todellisuudessa Purppurakuninkaan oikea käsi, Walter O’Dimn. Hän esiintyy Musta tornin oheella konnanhahmona myös Lohikäärmeen silmissä. Flagg sanoo kirjan lopussa elämän olevan pyörä, joka saapuu samaan kohtaan lopussa, mikä viittaisi käsitteeseen Ka, joka tarkoittaa Musta torni -kielessä kohtaloa.

Kirjassa Jack Sawyer pystyy astumaan meidän maailmastamme ”Territoreiksi” kutsuttuun rinnakkaisuniversumiin, jota kansoittavat paralleeli-ihmiset, joilla on outoja yhtymäkohtia Jackin maailmassa elävien tuttujen kanssa. Mukana on myös eri ulottovuuksien välistä matkailua, mikä on toistuva teema Mustassa tornissa.

Kirjan konna, Morgan Sloat, käyttää maailmasta toiseen pääsyyn maagista avainta, joka toimii vastaavalla tavalla kuin "oheikon" kautta pääsy Todashiin.

Usva -tarinassa armeijan salaisessa tukikohdassa pyrittiin tutkimaan erilaisiin ulottovuuksiin pääsyä, ja tuloksena oli Musta tornissa "oheikkona" tunnetun portin aukeaminen ”todash”-ulottovuuteen, josta sakeassa usvassa piileskelevät oudot hirviöt ovat lähtöisin.

Rouva Toddin oikotie -kertomuksen hahmon, rouva Toddin, kerrotaan käyttäneen jonkinlaista mystistä porttia siirtyäkseen paikasta toiseen.

Jauntti -novellissa aiheena on teleporttaus, jonka muutamat hahmot Mustassa tornissa kykyenevät tekemään.

  • Se (It, 1986)

”Kilpikonna” mainitaan toistuvasti kyseisessä kirjassa yliolentona. Mustassa tornissa Kilpikonna on yksi kahdestatoista ”Säteen” vartijasta, jonka tarkoitus on pitää Musta torni pystyssä. Myös Säteet mainitaan ohimennen.

Yksi kirjan hahmoista, Stan Uris, mainitsee ohimennen laulavista ruusuista, jotka ovat tärkeässä osassa Mustassa tornissa. Musta torni -sarjassa Loppu-maailman Can’ Ka No Rey on suuri laulavien ruusujen niitty, jonka keskellä Musta torni kohoaa.

Mustan tornin samannimisessä seitsemännessä osassa kohdataan robotti nimeltään Änkyttäjä-Bill, joka on Se-kirjan yhden päähenkilön, William ”Bill” Denbroughin, lapsuuden ajan lempinimi.

Tarinan konna, kuninkaan velho nimeltään Flagg, tavataan usein Mustassa tornissa Roland Deschainin vihollisena ja Purppurakuninkaan palvelijana. Kirjassa Kolme korttia pakasta Roland muistelee nähneensä Gileadin lopun tienoilla ihmistä muistuttavan paholaisen, joka oli kutsunut itseään Flaggiksi, ja tätä ajoi takaa kaksi miestä nimeltään Thomas ja Dennis, jotka esiintyvät tärkeässä osassa Lohikäärmeen silmissä.

Velhossa yksi sivuhahmoissa Coosin Rhea mainitaan Lohikäärmeen silmissä Rhiannon -nimisenä noitana.

Susannan laulussa Roland kertoi, että hänen isoisänsä Alaric oli matkannut Garlaniin – joka mainitaan Lohikäärmeen silmissä – tappamaan lohikäärmeen, mutta oli myöhästynyt, koska viimeinen lohikäärme oli joutunut Delainin kuningas Rolandin tappamaksi. Lohikäärmeen silmissä Delainin kuningaskunta toimii tapahtumapaikkana ja tämän kuningas on yksi kirjan henkilöhahmoista.

Kirjan pääantagonisti ”Punakuningas” on sama henkilö kuin Mustan tornin antagonisti Purppurakuningas. Unettomassa yössä tavataan poika nimeltään Patrick Danville, joka on erittäin tärkeässä roolissa Mustan tornin viimeisessä kirjassa. Myös Roland Deschain, Musta torni ja ”Ka” (kohtalo) mainitaan ohimennen.

Siirryttyään taulun sisälle mystiseen maailmaan kirjan päähenkilö kuulee siellä elävän naisen mainitsevan käyneen autioituneessa Ludin kaupungissa, jossa revolverimies Roland mukanaan ka-tet kulkee sen halki Joutomaassa.

”Ka”, joka Mustassa tornissa merkitsee kohtaloa, mainitaan ohimennen.

Tak, kirjan antagonisti, on todennäköisesti yksi Mustassa tornissa mainitun ”todash”-väliulottovuuden vaarallisista olennoista. Tak puhuu myös can-toista (tarkoittamalla ”aavikon lapsia”), jotka Mustassa tornissa ovat alhaismiehiä, outoja ihmiseläin-hybridejä. Lisäksi kieli on täysin sama, jota Tak puhuu.

Viittaukset samat kuin edellämainitussa.

Kirjassa tulee toistuvasti esille luku 19, joka toimii maagisena lukuna Musta torni -sarjassa. Sama luku auttaa kirjan päähenkilöä selvittämään Sara Laughs -mökin salaisuuden.

Sara Laughs -mökki muistuttaa nimeltään Mustassa tornissa lyhyesti esiintyvää Cara Laughs -taloa.

Kirjan hahmo Ted Brautigan on äärettömän voimakas ”murtaja”, jota Purppurakuninkaan palvelijat, alhaismiehet jahtaavat, viedäkseen tämän muiden murtajien luo auttamaan Mustaa tornia kannattalevien Säteiden tuhoamisessa.

Nuori teinityttö nimeltään Carol muistelee tavanneensa häntä opettaneen miehen, Raymond Fieglerin, joka pyrki yllyttämään ihmisiä anarkiaan. Tämän henkilön arvellaan fanien keskuudessa olevan Mustassa tornissa tavattu Randall Flagg, sillä kyseinen hahmo pyrkii aiheuttamaan keinolla millä hyvänsä kaaosta ja anarkiaa ihmisten keskuudessa. Lisäksi Randall Flagg tunnetusti esiintyy tuhansilla tekaistuilla nimillä, pääasiassa nimillä, joiden alkukirjaimet ovat RF.

Talismaanin jatko-osassa esitetään ja ohimennen mainitaan paljon henkilöhahmoja, jotka ovat Musta torni -sarjassa enemmän tai vähemmän tärkeässä osassa, kuten Purppurakuningas, Elurian pikku sisaret -novellin Sophie sekä revolverimies Roland ja tämän ka-tet.

Kirja yksi sivuhahmoista osoittautuu erittäin voimakkaaksi ”murtajaksi”, jonka voimia Purppurakuningas tahtoo käyttää Mustan tornin tuhoamiseen.

Kuten Talismaanissa, myös tässä erimaailmojen kaksoisolennot tulevat vahvasti esille.

Elurian pikku sisaret -tarina on Musta torni -kertomus, joka sijoittuu ajallisesti ennen Revolverimies -kirjan alkua, kun revolverimies Roland vielä jahtaa mustiin puettua miestä.

Kaikki on rentoo -novellin päähenkilö Dinky Earnshaw tavataan Mustassa tornissa yhtenä ”murtajana” Ukkosenjylyn Angul Sientossa. Kaikki on rentoo -tarinassa Dinky värvättiin Pohjoiskeskuksen Positroniikan tytäryhtiön salamurhaohjelmaan. Positroniikka toimii pääantagonisti Purppurakuninkaan alaisuudessa.

Kirjassa viitataan ”Alhaismieheen”, jollaisia esiintyy Mustassa tornissa Purppurakuninkaan palvelijoina. Buick toimii porttina Mustassa tornissa mainittuun ”todash”-ulottovuuteen, jota kautta ilmestyy outoja ja arvaamattomia olentoja.

Yksi kirjan hahmoista nimeltään Sandy Dearborn. Sukunimi mainitaan kirjassa Velho William Dearbornin muodossa, kun nuori Roland Deschain käyttää sitä Mejisin paronikunnassa tekaistuna nimenä.

Kirjassa käväistään vaihtoehtoisessa todellisuudessa, joka kuvaa Musta torni -sarjan maailmankaikkeutta vuonna 2011. Kirjan pääjuoni selittää osaltaan, miten Mustan tornin universumi syntyi. Teoksessa mainitaan muun muassa Kilpikonna, Pohjoiskeskuksen Positroniikka sekä Takuro Spirit -automerkki.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa