Exo

kiinalais-eteläkorealainen yhtye
(Ohjattu sivulta EXO)

Exo (tyyliteltynä EXO, kor. 엑소) on kiinalais-eteläkorealainen yhdeksänhenkinen yhtye, jonka perusti SM Entertainment vuonna 2011 Soulissa. Yhtye debytoi 8. huhtikuuta 2012 Mama EP:llä. Yhtye jakaantui alun perin kahteen alaryhmään, jotka olivat Exo-K ja Exo-M. Vuonna 2012 yhtye alkoi kuitenkin esiintyä kokonaisena. Yhtye esittää kappaleita koreaksi, kiinaksi ja japaniksi.[1]

Exo
EXO kesäkuussa 2016. Vasemmalta oikealle, ylhäällä: Baekhyun, Chen, Lay, Sehun, Chanyeol, D.O. ja Kai Vasemmalta oikealle, alhaalla: Suho ja Xiumin
EXO kesäkuussa 2016.
Vasemmalta oikealle, ylhäällä: Baekhyun, Chen, Lay, Sehun, Chanyeol, D.O. ja Kai
Vasemmalta oikealle, alhaalla: Suho ja Xiumin
Tiedot
Toiminnassa 2012
Tyylilaji K-pop, R&B, Hip hop, EDM
Kotipaikka Etelä-Korea Etelä-Korea
Laulukieli korea, kiina, japani
Jäsenet

Xiumin 
Suho 
Lay 
Baekhyun 
Chen 
Chanyeol 
D.O. 
Kai 
Sehun 

Entiset jäsenet

Luhan
Kris
Tao

Levy-yhtiö

SM Entertainment
Avex Trax

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtye oli alun perin 12-jäseninen, mutta toukokuussa 2014 jäsen Kris Wu vaati levy-yhtiötä mitätöimään sopimuksensa ja erosi yhtyeestä[2]. Samana vuonna Luhan teki samoin ja erosi yhtyeestä[3]. Tao jätti yhtyeen 2015[4].

Ensimmäisen studioalbuminsa Xoxo (2013) julkaisun jälkeen Exosta tuli myydyin k-pop-artisti 12 vuoteen. Xoxo myi yli 1,5 miljoonaa kappaletta, ja singlestä "Growl" tuli suosittu.[5] Yhtyeen kuudennesta studioalbumista Don't Mess Up My Tempo (2018) tuli yhtyeen myydyin albumi, sillä se myi yli 1,9 miljoonaa kappaletta[6].

Historia muokkaa

Yhtyeen muodostus ja uran alku (2006–2012) muokkaa

 
Exo-K kuvattuna vuonna 2012.

Exo-K:n Suho oli ensimmäinen jäsen, josta tuli SM Entertainmentin harjoittelija. Suho koe-esiintyi levy-yhtiölle vuonna 2006. Seuraavana vuonna Kai koe-esiintyi yhtiölle ja sai paikan harjoittelijana.[7] Chanyeolista ja Sehunista tuli vuonna 2008 levy-yhtiön harjoittelijoita[8]. D.O. koe-esiintyi levy-yhtiölle 2010, ja sai harjoittelijapaikan lauluäänensä ansiosta[9]. Baekhyunista tuli vuonna 2011 levy-yhtiön harjoittelija, ja hän ehti olla vajaa vuoden harjoittelijana, ennen kuin Exo debytoi. Exo-M:n Kris koe-esiintyi SM Entertainmentille Kanadassa pidetyssä koe-esiintymisessä. Kris sai paikan, ja muutti sen jälkeen Etelä-Koreaan. Lay koe-esiintyi 2010 Kiinassa pidetyssä koe-esiintymisessä. Xiumin koe-esiintyi levy-yhtiölle samana vuonna kuin Lay ja sai harjoittelijapaikan. Luhanista tuli harjoittelija, kun hän oli Soulissa vierailemassa 2010. Levy-yhtiön kykyjenetsijät tarjosivat Luhanille paikkaa, ja tämä läpäisi koe-esiintymisen. Tao esiintyi kykykilpailussa 2010 ja sai paikan harjoittelijana sitä kautta. Chen oli viimeinen jäsen, joka sai harjoittelijapaikan. Chen koe-esiintyi vuonna 2011 SM Entertainmentille ja sai heti paikan. Yhtye esiintyi ensimmäisen kerran 29. joulukuuta 2011.[10]

Exo-K ja Exo-M debytoivat 8. huhtikuuta 2012 Mama EP:llä[11]. Yhtyeen alaryhmät esittivät samat kappaleet eri kielillä, Exo-K koreaksi ja Exo-M kiinaksi. Mama oli Gaonin albumilistan listaykkönen ja Billboardin maailmanlaajuisen albumilistan kahdeksas. Ennen debyyttiä Exo oli julkaissut singlet ”What is Love” ja ”History”. Yhtye voitti 2012 vuoden lopussa Mnet Asian Music Awardsissa ja Golden Disc Awardsissa Uuden tulokkaan -palkinnon.[12]

Läpimurto (2013–2014) muokkaa

Exo julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Xoxo 3. kesäkuuta 2013. Yhtye ei esiintynyt alaryhmissään, vaan kokonaisena ryhmänä Etelä-Koreassa.[13] Albumista julkaistiin pian uudelleenjulkaisu Growl. ”Growl” kappaleesta tuli suuri hitti ja se pääsi Billboardin K-pop Hot 100 -listalle listakolmanneksi. Xoxo myi yli miljoona kappaletta, ja se teki yhtyeestä nopeiden myydyimmän k-pop-artistin kahteentoista vuoteen. Yhtye julkaisi joulukuussa EP:n Miracles in December. Yhtyeen ensimmäinen tosi-tv-sarja Exo's Showtime alkoi 28. marraskuuta 2013. Exo voitti vuoden 2013 lopussa monta palkintoa. ”Growl” voitti Vuoden kappale -palkinnon.[14][15][16]

 
Exo vastaanottamassa palkintoa 2014.

Yhtye julkaisi Overdose EP:n 7. toukokuuta 2014. Exo esiintyi jälleen alaryhmissä EP:n julkaisun myötä. EP:tä ennakkotilattiin yli 660 000 kappaletta, tehden sitä ennakkotilatuimman albumin Korean historiassa. Overdose oli Billboardin maailmanlaajuisen albumilistan toinen, tehden Exosta parhaiten Bilboard-listoille koskaan sijoittuneen eteläkorealaisen poikayhtyeen siihen mennessä. Overdose oli Etelä-Korean myydyin julkaisu vuonna 2014, ja se voitti Vuoden Albumi -palkinnon. Exon ensimmäinen konsertti Exo from Exoplanet 1 – The Lost Planet myytiin loppuun 1,47 sekunnissa.[17][18]

Kokoonpanomuutokset muokkaa

Kris haastoi SM Entertainmentin oikeuteen 15. toukokuuta 2014, ja vaati levy-yhtiötä mitätöimään sopimuksensa[19]. Kris nimesi lähdön syyksi hänen terveytensä laiminlyömisen ja epätasa-arvoisen kohtelun[20]. Saman vuoden lokakuussa Luhan haastoi levy-yhtiön oikeuteen samoista syistä kuin Kris[21]. Luhan jätti yhtyeen 2014 vuoden lopussa[3].

Japaninkielinen debyytti (2015) muokkaa

Yhtye aloitti toisen konserttikiertueensa Exoplanet 2 – The Exo'luxion maaliskuussa 2015, johon osallistui viiden illan aikana 70 000 katsojaa[22]. Studioalbumi Exodus julkaistiin 30. maaliskuuta, ja sitä tilattiin vuorokauden sisällä yli 500 000 kappaletta[23]. Studioalbumin single ”Call Me Baby” levisi laittomasti internetiin ennen julkaisua, joten se julkaistiin aikaisemmin, kun olisi ollut tarkoitus[24]. "Call Me Baby" singlestä tuli aikansa katsotuin k-pop-musiikkivideo. Exodus oli Gaonin albumilistan listaykkönen neljä viikkoa, ja se myi yli miljoona kappaletta. Studioalbumi voitti Vuoden albumi -palkinnon. Albumista julkaistiin uudelleenjulkaisu Love Me Right kesäkuussa 2015.[25]

Exo teki japaninkielisen debyyttinsä 4. marraskuuta ”Love Me Right -Romantic Universe-” singlellä. Single myi 147 000 kappaletta heti julkaisun jälkeen.[26] Yhtye julkaisi singlen ”Lightsaber” yhteistyössä Star Wars: The Force Awakens -elokuvan kanssa. Exo julkaisi loppuvuodesta Sing for You EP:n. Puolet myyntivoitoista annettiin Unicefin Smile For U -kampanjalle.[27]

Tao haastoi levy-yhtiön oikeuteen ja vaati sopimuksensa mitätöintiä[28][29].

Maailmanlaajuisen suosion saavutus (2016–2017) muokkaa

 
Exo kuvattuna tammikuussa 2016.

Tao hävisi oikeudenkäynnin SM Entertainmentin kanssa tammikuussa 2016, ja hänet määrättiin maksamaan korvaukset levy-yhtiölle[30]. Exo julkaisi kolmannen studioalbuminsa Ex'act kesäkuussa 2016, ja se myi kaiken kaikkiaan 1,17 miljoonaa kappaletta. Elokuussa julkaistiin uudelleenjulkaisu Lotto. Studioalbumi oli jälleen Billboardin albumilistan listaykkönen ja Gaonin latauslistan ykkönen. Studioalbumi oli yhtyeen kolmas albumi, joka myi yli miljoona kappaletta.[31] Media kutsui yhtyettä saavutuksen ansiosta "tripla miljoonan myyjäksi"[32].

Krisin ja Luhanin oikeudenkäynnit ratkesivat 21. heinäkuuta 2016. He joutuivat jatkamaan sopimuksiaan vuoteen 2022 asti.[33] Exo aloitti 22. heinäkuuta kolmannen konserttikiertueensa Exoplanet 3 – The Exo'rdium. Liput konsertteihin loppuunmyynttiin kahdessatoista minuutissa, ja esityksiä oli yhteensä yli 100.[34] Lay ilmoitti, että ei osallistuisi yhtyeen seuraavaan albumiin, sillä haluaisi keskittyä näyttelyyn. Lay ei ole sen jälkeen osallistunut Exon tapahtumiin. Yhtye julkaisi toisen japaninkielisen singlensä ”Coming Over” 7. joulukuuta. For Life EP julkaistiin joulukuussa.[35][36]

Jäsenet Chen, Baekhyun ja Xiumin perustivat Exon ensimmäisen varsinaisen alaryhmän, Exo-Cbx:n 31. lokakuuta 2016. Alaryhmä julkaisi EP:n Hey Mama!, joka myi 293 897 kappaletta. Japaninkielinen Girls EP julkaistiin seuraavana vuonna ja se myi 60 000 kappaletta kuukauden sisällä.[37][38]

Yhtyeen neljäs studioalbumi The War julkaistiin 18. heinäkuuta 2017, ja sitä ennakkotilattiin yli 800 000 kappaletta. Exo pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan 29. heinäkuuta 2017, sillä se oli yhtye, joka oli voittanut eniten pääpalkintoja[39]. Syyskuussa The War studioalbumista julkaistiin uudelleenjulkaisu The Power of Music. Exo aloitti neljännen konserttikiertueensa Exo Planet 4 – The Elyxion 24. marraskuuta 2017. Joulukuussa yhtye lykkäsi Universe EP:n julkaisua Kim Jonghyunin kuoleman takia.[40]

Kansainvälinen toiminta (2018–2019) muokkaa

 
Exo, Ivanka Trump, Moon Jae-in ja Lee Chae Rin (CL) kuvattuna talviolympialaisissa helmikuussa 2018.

Single ”Power” oli ensimmäinen etelä-korealainen kappale, joka esitettiin Dubain Fountain -suihkulähteillä. Yhtye matkusti Dubaihin katsomaan ensiesitystä 16. tammikuuta 2018.[41] Exo julkaisi ensimmäinen japaninkielisen studioalbuminsa Countdown 31. tammikuuta. Exo esiintyi Pyeongchangin talviolympialaisten loppuseremoniassa. Baekhyun myös esitti Korean kansallislaulun 5. helmikuuta[42].

Yhtyeen kuudes studioalbumi Don't Mess Up My Tempo julkaistiin 2. marraskuuta 2018. Lay osallistui albumin singleihin. Studioalbumia ennakkotilattiin 1,1 miljoonaa kappaletta, tehden siitä yhtyeen ennakkotilatuimman albumin. Albumin julkaisun myötä Exosta tuli Korean ensimmäinen yhtye, joka oli myynyt yli 10 miljoonaa albumia. Studioalbumista julkaistiin uudelleenjulkaisu Love Shot. Kaiken kaikkiaan albumi myi 1,9 miljoona kappaletta, tehden siitä Exon myydyimmän albumin.[43][44]

Xiumin astui armeijan palvelukseen huhtikuussa ja D.O. heinäkuussa 2019.[45][46] Chanyeol ja Sehun muodostivat yhtyeen toisen varsinaisen alaryhmän, Exo-Sc:n. Exon viides konserttikiertue Exo Planet 5 – Exploration alkoi heinäkuussa 2019 ilman Xiuminia, Layta ja D.O:ta.[47]

Exon seitsemäs studioalbumi Obsession julkaistiin 27. marraskuuta 2019. D.O. ja Xiumin eivät osallistuneet albumiin armeijassa olonsa takia.[48]

Soolouriin keskittyminen (2020–) muokkaa

Yhtyeen levy-yhtiö SM Entertainment ilmoitti helmikuussa 2020, että yhtyeen jäsenet keskittyisivät enemmän soolouriinsa armeijan takia[49]. Suho julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Self-Portrait 30. maaliskuuta[50]. Suho astui armeijan palvelukseen 14. toukokuuta[51][52]. Baekhyun julkaisi minialbumin Delight 25. toukokuuta. Minialbumi myi yli miljoona kappaletta, tehden siitä toisen Etelä-Korealaisen soololaulajan albumin, joka myi niin hyvin.[53][54] Lay julkaisi kolmannen studioalbuminsa Lit kahdessa osassa kesä-heinäkuussa. Lit myi yli 2,5 miljoonaa kappaletta, tehden Laysta Kiinan myyneimmän artistin 2020.[55][56][57] Exo-Sc julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa 1 Billion Views 13. heinäkuuta[58]. Baekhyun ja Kai osallistuivat SuperM:n promootioihin, joka julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa Super One[59]. Chen astui palvelukseen 26. lokakuuta[60]. Kai julkaisi ensimmäisen minialbuminsa Kai (开) 30. marraskuuta[61]. Xiumin kotiutui armeijaista 6. joulukuuta[62].

D.O. kotiutui 25. tammikuuta 2021[63]. Baekhyun julkaisi ensimmäisen japaninkielisen minialbuminsa Baekhyun samassa kuussa[64]. Lay julkaisi neljännen albuminsa Producer 5. helmikuuta. Baekhyun julkaisi kolmannen EP:nsä Bambi maaliskuussa[65]. Chanyeol astui palvelukseen 29. maaliskuuta[66], ja Baekhyun taas 6. toukokuuta[67]. Ennen Chanyeolin ja Baekhyunin armeijaan menoa, kuusi aktiivista Exon jäsentä nauhoittivat salaa uuden albumin[68]. Exo julkaisi minialbumin Don’t Fight the Feeling 7. kesäkuuta[69]. D.O. julkaisi ensimmäisen minialbuminsa Empathy 26. heinäkuuta[70]. Kai julkaisi toisen minialbuminsa Peaches 30. marraskuuta[71].

Suho kotiutui armeijasta 13. helmikuuta 2022[72], ja julkaisi toisen minialbuminsa Grey Suit huhtikuussa[73]. Huhtikuun 8. päivä Lay ilmoitti jättäneensä SM Entertainmentin[74]. Chen kotiutui armeijasta 25. huhtikuuta[75]. Xiumin julkaisi ensimmäisen minialbuminsa Brand New 26. syyskuuta.[76] Chanyeol kotiutui armeijasta 28. syyskuuta.[77]

Suho paljasti 5. tammikuuta 2023, että Exo tekee paluun kokonaisena ryhmänä kevään jälkeen.[78][79] Baekhyun kotiutui armeijasta 5. helmikuuta.[80]

Baekhyun, Chen ja Xiumin irtisanoivat sopimuksen SM Entertainmentin kanssa 1. kesäkuuta 2023.[81]

Jäsenet muokkaa

Nykyiset (aktiiviset) muokkaa

Nykyiset (tauolla) muokkaa

Entiset muokkaa

Diskografia muokkaa

Studioalbumit muokkaa

  • Xoxo (2013), Uudelleenjulkaisu Growl (2013)
  • Exodus (2015), Uudelleenjulkaisu Love Me Right (2015)
  • Ex'act (2016), Uudelleenjulkaisu Lotto (2016)
  • The War (2017), Uudelleenjulkaisu The Power of Music (2017)
  • Countdown (2018)
  • Don't Mess Up My Tempo (2018), Uudelleenjulkaisu Love Shot (2018)
  • Obsession (2019)
  • EXIST (2023)

EP-levyt muokkaa

Konserttikiertueet muokkaa

Filmografia muokkaa

Tosi-tv-sarjat muokkaa

  • Exo's Showtime (2013)
  • Xoxo Exo (2014)
  • Exo 90:2014 (2014)
  • SurpLines Exo (2015)
  • Exo Channel (2015)
  • Exomentary Live (2016)
  • Exo Tourgram (2017)
  • Travel the World on Exo's Ladder 1. kausi (2018)
  • Exo Arcade (2018)
  • Travel the World on Exo's Ladder 2. kausi (2019)
  • Hearts For You (2019)

Draamasarjat muokkaa

  • Exo Next Door (2015)

Lähteet muokkaa

  1. EXO exo.smtown.com. Arkistoitu 31.7.2017. Viitattu 15.10.2019.
  2. SM 측 "엑소 전 멤버 크리스에 모든 법적 책임 물을 것" (전문) 네이트뉴스. Viitattu 29.12.2019. (koreaksi)
  3. a b Luhan is second to quit K-pop band, EXO AsiaOne. 13.10.2014. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  4. SM Entertainment's lawsuit against former EXO member Tao dismissed in China SBS PopAsia. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  5. EXO Just a Few Records Shy From Selling One Million Copies of "XOXO" K-Pop News - Korean Entertainment News | Kpopstarz.com. 14.10.2013. Viitattu 29.12.2019.
  6. 국내 대표 음악 차트 가온차트! gaonchart.co.kr. Viitattu 29.12.2019.
  7. 외계소년 EXO-K, 매력탐구대백과사전-수호, 카이, 디오편(인터뷰②) inews24. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  8. 엑소 세훈 "길거리에서 떡볶이 먹다가 SM 매니저에 캐스팅" 스타뉴스. 10.12.2015. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  9. EXO-K 사용설명서② 디오•카이•세훈 편 - 오마이스타 web.archive.org. 28.7.2013. Arkistoitu 28.7.2013. Viitattu 15.10.2019.
  10. '인생술집' 시우민x최강창민x마크, 훈남들의 으른+꿀잼 수다[종합] mosen.mt.co.kr. 16.3.2018. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  11. EXO-K make "History" with their debut of "MAMA" on 'Inkigayo'! allkpop. Viitattu 15.10.2019.
  12. 新歌飙升榜 rank.music.sina.com.cn. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 15.10.2019.
  13. BNTNews- EXO to release first complete album around the world today BNTNews UK. Arkistoitu 30.3.2019. Viitattu 15.10.2019.
  14. Exo reaches a sales record Korea JoongAng Daily. Viitattu 15.10.2019.
  15. EXO wins twice at Chinese music awards www.koreaherald.com. 8.12.2013. The Korea Herald. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
  16. EXO Wins Five Awards; Sets Record As The First Group To Win Three Daesangs At '2016 MelOn Music Awards' koreaportal. 21.11.2016. Viitattu 15.10.2019.
  17. 엑소, 오는 22일 첫 단독콘서트 실황 앨범 발매..신곡 수록 mosen.mt.co.kr. 17.12.2014. OSEN. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  18. 국내 대표 음악 차트 가온차트! gaonchart.co.kr. Viitattu 15.10.2019.
  19. 엑소 멤버 크리스, SM 상대 전속계약 무효 소송(종합) 연합뉴스. 15.5.2014. 서혜림. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  20. EXO、単独コンサートのチケットが1.47秒で完売に - MUSIC - 韓流・韓国芸能ニュースはKstyle Kstyle. Viitattu 15.10.2019.
  21. 루한 절친 “루한 소송? 건강악화•가족에 대한 그리움”…SM 공식입장과 달라 종합일간지 : 신문/웹/모바일 등 멀티 채널로 국내외 실시간 뉴스와 수준 높은 정보를 제공. 10.10.2014. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  22. EXO still on a high NST Online. 19.3.2015. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
  23. Ilin Mathew: EXO Reveals Release Date, Track List of Upcoming Album 'EXODUS' International Business Times, India Edition. 28.3.2015. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
  24. K-pop superband EXO releases title track ‘Call Me Baby’ – The Korea Times koreatimesus.com. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
  25. EXO's 'Exodus' Album Earns Biggest Sales Week Ever for a K-Pop Act Billboard. Viitattu 15.10.2019.
  26. EXO Breaks Records in Japan Becoming Best Selling K Pop Act www.koogle.tv. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
  27. BNTNews- EXO to Donate Partial Proceeds of Upcoming New Album to UNICEF BNTNews UK. Arkistoitu 30.3.2019. Viitattu 29.12.2019.
  28. 黃子韜父親要兒子與SM解約 因身心俱受傷_娛樂頻道_新浪網-北美 dailynews.sina.com. Viitattu 15.10.2019.
  29. 엑소 이탈 타오, 오늘(24일) SM 상대로 전속계약 소송 제기 tvdaily.co.kr. 24.8.2015. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 15.10.2019.
  30. SM Entertainment wins lawsuit against Tao; former EXO member responds International Business Times, India Edition. 6.1.2016. IBTimes. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
  31. EXO Prove Why They're a Boy Band Force With 'Monster' & 'Lucky One' Videos Fuse. Top of the K-Pops. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
  32. [Vyrl SMTOWN_EN : #EXO becomes the triple million seller. The 3rd album sells over 1 mil] share.vyrl.com. SMTOWN_EN. Arkistoitu 15.10.2019. Viitattu 15.10.2019.
  33. SM "크리스•루한과 소송 종결…2022년까지 전속계약 유지"(공식입장 전문) 네이트뉴스. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  34. 시우민•찬열•세훈, 엑소 첫 유닛될까…미발표곡 '같이해' 첫선 entertain.naver.com. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  35. 엑소, 19일 0시 겨울 스페셜 'For Life' 음원 공개 news.chosun.com. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  36. 一般社団法人 日本レコード協会 www.riaj.or.jp. Viitattu 15.10.2019.
  37. [Vyrl SMTOWN_EN : #EXO's first unit #EXO-CBX 1st mini album 'Hey Mama!' drops Oct 31, 0A] share.vyrl.com. SMTOWN_EN. Arkistoitu 15.10.2019. Viitattu 15.10.2019.
  38. [Oh! 재팬 엑소 첸백시, 열도 정복 시동…5월 日 정식 데뷔] mosen.mt.co.kr. 11.3.2017. OSEN. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  39. Most "daesang" ("grand prize") awards won at the Mnet Asian Music Awards Guinness World Records. Viitattu 15.10.2019. (englanniksi)
  40. EXO Delivers Up Winter Album 'Universe' Billboard. Viitattu 15.10.2019.
  41. [스타캐스트 파워 엑부심! EXO in 두바이! (feat. 분수쇼)] m.star.naver.com. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  42. Korean Singers, K-Pop Acts Get Drawn Into Pyeongchang 2018 Winter Olympics: EXO, CL to Perform At Closing Ceremony Billboard. Viitattu 15.10.2019.
  43. 엑소, 11월 2일 컴백 확정…화려한 귀환 예고 [공식입장] entertain.naver.com. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  44. EXO Earn First Top 40 Entry on Billboard 200 With 'Don't Mess Up My Tempo' Billboard. Viitattu 15.10.2019.
  45. 엑소 시우민, 5월 7일 현역 입대 '엑소 첫주자'(공식입장) 다음 연예. 20190409150936. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  46. [단독 엑소 디오(도경수), 7월 1일 육군 현역 자원입대] 다음 연예. 20190530103832. Viitattu 15.10.2019. (koreaksi)
  47. 엑소, 시우민·디오 없이 6명 콘서트..그리움을 열정으로 채운 시간 news.jtbc.joins.com. 21.7.2019. Viitattu 29.12.2019. (koreaksi)
  48. 엑소의 귀환, 정규 6집 ‘OBSESSION’ 11월 27일 발매(공식) entertain.naver.com. Viitattu 1.11.2019. (koreaksi)
  49. SM 측 “엑소 첸 결혼, 멤버들과 논의…멤버 변동 없다”(공식입장 전문) entertain.naver.com. Viitattu 18.2.2021. (koreaksi)
  50. 엑소 수호, 3월30일 데뷔 첫 솔로 앨범 ‘자화상’ 발매(공식) n.news.naver.com. Viitattu 18.2.2021. (koreaksi)
  51. [단독수호, 5월 14일 軍훈련소 입소..엑소 멤버 중 세 번째] n.news.naver.com. Viitattu 18.2.2021. (koreaksi)
  52. '아빠 된' 첸, 엑소 수호 입대 따라가 활짝 n.news.naver.com. Viitattu 18.2.2021. (koreaksi)
  53. 엑소 백현, 그룹 이어 솔로도 '밀리언셀러' 등극…서태지 이후 20년만 [공식입장] n.news.naver.com. Viitattu 18.2.2021. (koreaksi)
  54. 엑소 백현, 두 번째 솔로앨범 선주문량 73만장 돌파…자체 최고[공식입장] n.news.naver.com. Viitattu 18.2.2021. (koreaksi)
  55. Lay of Exo will drop fourth solo album on June 1 koreajoongangdaily.joins.com. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  56. Dinna Chan Vasquez, Dinna Chan Vasquez: Chinese artist Lay Zhang is the new global ambassador of cosmetics brand | Dinna Chan Vasquez BusinessMirror. 20.7.2020. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  57. How Lay Zhang Claimed The Throne of M-pop - rollingstoneindia.com. 19.8.2020. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  58. 엑소 세훈X찬열, 7월13일 첫 정규 앨범으로 컴백(공식) n.news.naver.com. Viitattu 18.2.2021. (koreaksi)
  59. P. Claire Dodson: "Jopping" Kings SuperM Just Announced Their Comeback Teen Vogue. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  60. EXO member Chen pens a handwritten letter addressing EXO Ls to announce military enlistment date PINKVILLA. Arkistoitu 24.11.2020. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  61. 엑소 카이, 솔로 데뷔…30일 ‘KAI’ 발매 [공식] entertain.naver.com. Viitattu 18.2.2021. (koreaksi)
  62. '엑소 첫 군필돌' 시우민 "기다려줘서 고마워..고생 끝 행복 시작" entertain.naver.com. Viitattu 18.2.2021. (koreaksi)
  63. EXO's D.O. discharged from military service koreatimes. 25.1.2021. Viitattu 18.2.2021. (englanniksi)
  64. Exo's Baekhyun to make his Japanese debut with self-titled EP Wednesday koreajoongangdaily.joins.com. Viitattu 1.3.2021. (englanniksi)
  65. EXO’s Baekhyun returns with third mini-album ‘Bambi’ NME. 31.3.2021. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)
  66. [공식 SM "엑소 찬열 3월 29일 현역 입대"] entertain.naver.com. Viitattu 1.3.2021. (koreaksi)
  67. EXO’s Baekhyun to enlist in the military on his birthday NME. 5.4.2021. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)
  68. The Korea Herald: [Today’s K-pop EXO to release album to mark 9th anniversary] www.koreaherald.com. 8.4.2021. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)
  69. 엑소, 스페셜 앨범 6월 7일 발매 [공식입장] entertain.naver.com. Viitattu 19.5.2021. (koreaksi)
  70. Hwang You-mee: [Today’s K-pop EXO's D.O. unveils solo debut album] The Korea Herald. 26.7.2021. Viitattu 5.8.2021. (englanniksi)
  71. 심선아: In new EP 'Peaches,' EXO's Kai shows his sweet side Yonhap News Agency. 30.11.2021. Viitattu 20.12.2021. (englanniksi)
  72. Choi Ji-yoon: 엑소 수호, 대체복무 끝…13일 소집해제 entertain.naver.com. Viitattu 4.4.2022. (koreaksi)
  73. EXO’s Suho exudes many emotions in the riveting MV teaser and concept images for new solo album ‘Grey Suit’ PinkVilla. 3.4.2022. Arkistoitu 4.4.2022. Viitattu 4.4.2022. (englanniksi)
  74. Carmen Chin: Exo's Lay Zhang leaves long-time agency SM Entertainment NME. 8.4.2022. Viitattu 8.4.2022. (englanniksi)
  75. EXO’s Chen to be discharged from military service today; SM Entertainment confirms his next appearance PINKVILLA. 25.4.2022. Viitattu 25.4.2022. (englanniksi)
  76. EXO’s Xiumin Talks About New Album “Brand New,” The Pressures Of Debuting Solo, Support From His Members, And More Soompi. 26.9.2022. Viitattu 2.10.2022. (englanniksi)
  77. 엑소 찬열, 오늘(28일) 육군 만기 전역..그룹 내 다섯번째 군필 멤버 언론사 뷰. Viitattu 2.10.2022.
  78. Kim Yu-rim: '군백기' 끝난 엑소, 완전체로 돌아온다 Naver. Viitattu 15.1.2023. (koreaksi)
  79. Arpita Adhya: EXO Comeback 2023 with full group will be 'bigger than ever' say fans HITC. 5.1.2023. Viitattu 15.1.2023. (englanniksi)
  80. EXO’s Baekhyun Shares Adorable Messages For Fans After Being Discharged From Military Soompi. 5.2.2023. Viitattu 6.2.2023. (englanniksi)
  81. Puah Ziwei: EXO's Baekhyun, Xiumin and Chen to terminate contracts with SM Entertainment NME. 1.6.2023. Viitattu 4.6.2023. (englanniksi)