DualShock

PlayStationin ohjain

DualShock (virallisesti tavaramerkiltään DUAL SHOCK, joskus myös Dual Shock) on Sonyn PlayStation-pelikonsoleja varten kehittämä peliohjainten tuoteperhe, jonka ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 1997 korvaamaan edeltäneet ohjainmallit. Uusi ohjainmalli on esitelty aina uuden PlayStation-konsolin julkaisun yhteydessä. PlayStation 5:n ohjain tunnetaan nimellä DualSense.

Edeltäjät muokkaa

Alkuperäinen PlayStation -ohjain muokkaa

Vuonna 1994 julkaistun PlayStationin alkuperäisessä ohjaimessa (mallinumero SCPH-1010) ei ollut lainkaan kahta analogisauvaa, jotka löytyvät ohjaimen kaikista myöhemmistä versioista.

Huhtikuussa 1996 alkuperäisestä ohjaimesta julkaistiin uudistettu malli (SCPH-1080), joka oli alkuperäistä 10 prosenttia suurempi kooltaan ja siinä oli pidempi johto, jossa oli häiriönpoistaja. Tämä ohjainmalli alkoi poistua markkinoilta vuoden 1997 lopulla, kun uusien PlayStation-konsolien mukana toimitettavaksi ohjaimeksi vaihtui uusi DualShock-ohjain.

Dual Analog Controller muokkaa

Ensimmäistä DualShock-ohjainta edelsi vuonna 1996 esitelty, mutta huomattavasti vähemmän promotoitu, Dual Analog Controller -ohjain, jossa oli myös kaksi analogista sauvaa. Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa myydyistä versioista tärinämoottorit oli jätetty pois, mutta Japanissa myydyissä ohjaimissa se oli mukana.

Versiot muokkaa

DualShock muokkaa

Alkuperäinen DualShock-ohjain esiteltiin Japanissa vuoden 1997 loppupuolella PlayStationin ohjaimeksi, ja julkaistiin marraskuussa 1997. Edeltäneeseen Dual Analog Controlleriin verrattuna kädensijoja oli lyhennetty 1,5 senttimetrillä. Ohjaimessa on kaksi tärinämoottoria, jotka sijaitsevat molemmissa kädensijoissa. Alkuperäisessä DualShockissa on seuraavat painikkeet: Start, Select, Analog, L1, L2, R1, R2, nuolinäppäimet,  ,  ,  ,   sekä kaksi analogista sauvaa, jotka toimivat myös painikkeina.

DualShock 2 muokkaa

PlayStation 2:n ilmestyessä vuonna 2000 ilmestyi uusi DualShock 2 -ohjain. Se säilyi hyvin samankaltaisena kuin alkuperäinen DualShock, mutta siinä on kaksi uutta värinätasoa, se on kevyempi ja kaikki sen näppäimet Selectiä, Startia, Analog-näppäintä sekä L3- ja R3-näppäimiä lukuun ottamatta ovat paineherkkiä. DualShock 2 on saatavilla lukuisissa väreissä: musta, hopea, vaaleanpunainen, punainen, valkoinen, läpinäkyvä harmaa, sininen ja vihreä. DualShock 2 toimii alkuperäisen PlayStationin ja PlayStation 2:n lisäksi PlayStation 3:lla, tosin vain kolmansien osapuolien lisäosien kautta.

DualShock 3 muokkaa

Vuonna 2006 julkaistun PlayStation 3:n alkuperäinen ohjain oli nimeltään Sixaxis, jossa ei ollut värinätoimintoa. Se oli kuitenkin ensimmäistä kertaa PlayStation-ohjainten historiassa langaton ja toimii ladattavalla akulla. Vuoden 2007 lopulla ilmestyi DualShock 3, joka on muuten samanlainen kuin Sixaxis, mutta tärinämoottoreiden vuoksi hieman raskaampi ja painaa 192 grammaa. Ohjain ei juurikaan muuttunut kahteen edeltäjäänsä verrattuna, lukuun ottamatta aiempien DualShockien analog-nappia, joka on poistettu. Ohjaimen keskellä on PlayStation-logoksi naamioitu painike, josta konsoli on mahdollista käynnistää ja sammuttaa. Akku on mahdollista ladata konsoliin kiinnitettävällä mini-USB-kaapelilla. DualShock 3:ssa on sisäinen liiketunnistin, jota voidaan hyödyntää pelatessa. DualShock 3 on saatavilla seuraavissa väreissä: musta, hopea, kulta, valkoinen, sininen, vaaleansininen, tummanpunainen, vaaleanpunainen, ”viidakon vihreä” (engl. jungle green), maastokuvioinen ja ”kosminen sininen” (läpinäkyvä sininen).

DualShock 4 muokkaa

Playstation 4:n ohjain julkaistiin PlayStation 4:n kanssa marraskuussa 2013. Ohjain painaa 210 grammaa. DualShock 4 oli siihen mennessä suurin uudistus ohjainsarjan historiassa.[1] Se lisäsi paljon uusia ominaisuuksia: kosketuslevyn, jakopainikkeen, kaiuttimen, pelin kuvaamisen ja livelähetykset sekä LED-valopalkin. START-painike on DualShock 4:ssä siirtynyt OPTIONS-painikkeeseen, kun taas kosketuslevyn painallus toimii SELECT-painikkeena. Ohjaimesta on kuitenkin myös karsittu ominaisuuksia, sillä ohjaimen suuntanapit ja pyöreät napit eivät välitä painalluksen syvyyttä.[2]

Ohjain on langaton ja sen lataaminen tapahtuu konsolin mukana toimitettavalla Micro-USB-kaapelilla.[1]

Ohjaimesta julkaistiin uusi malli syksyllä 2016, jonka eroavaisuudet alkuperäisestä ohjaimesta ovat valopalkki myös kosketuslevyn puolella sekä uudet analogisauvat. Uusi ohjainversio toimitettiin kaikkien PlayStation 4 Slim- ja Pro-konsolien mukana,[3] mutta se on myytävänä myös erikseen.

DualSense muokkaa

DualSense on marraskuussa 2020 julkaistun PlayStation 5 -pelikonsolin ohjain. Se korvaa aiempien PlayStation-pelikonsoleiden DualShock-ohjaimen.[4]

DualSense hyödyntää tuntoaistilla pidettävää haptista teknologiaa.[5] Ohjain sisältää mukautuvat liipaisimet sekä kosketuspalautteen, jotka reagoivat fyysisesti pelien tapahtumiin.[5][6] Muita ominaisuuksia ovat muun muassa USB-C-portti ja sisäänrakennettu mikrofoni.[5]

DualSense Edge muokkaa

Lokakuussa 2022 Sony ilmoitti julkaisevansa seuraavan vuoden tammikuussa premium-tasoisen DualSense Edge -ohjaimen.[7] Se on Sonyn vastine Microsoftin Xbox Elite -ohjaimelle, jonka ensimmäinen versio tuli markkinoille jo vuonna 2015.

PlayStation 5 -konsolissa olevan ohjelman avulla on mahdollista säätää esimerkiksi Edge-ohjaimen analogisauvojen ja liipaisinpainikkeiden herkkyyttä. Ohjelma mahdollistaa myös erilaisten ohjausprofiilien tallentamisen ohjainta varten. Ohjaimen takapuolelle on mahdollista kiinnittää lisäpainikkeet.[8] Suositushinta on 199 dollaria tai 239 euroa.[7]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b DualShock 4 IGN. 4.11.2016. Viitattu 3.9.2020. (englanniksi) 
  2. The PlayStation 4 controller: What’s new with the buttons and triggers (part 3, exclusive) VentureBeat. 23.10.2013. Viitattu 1.10.2017. (englanniksi)
  3. Peer into the soulful glow of the new Dualshock 4’s extra lightbar Polygon. 8.9.2016. Viitattu 9.2.2017.
  4. Frushtick, Russ: The PS5’s DualSense controller is a literal game changer Polygon. 6.11.2020. Viitattu 26.11.2021. (englanniksi)
  5. a b c Watts, Steve: PS5 Controller: The DualSense Brings Big Design Changes GameSpot. Arkistoitu . Viitattu 17.7.2020. (englanniksi)
  6. Sony: Langaton DualSense-ohjain / PlayStation playstation.com.
  7. a b DualSense Edge wireless controller for PS5 launches globally on January 26 PlayStation.Blog. 18.10.2022. Sony Interactive Entertainment. Viitattu 9.3.2023. (englanniksi)
  8. Testi – DualSense Edge on kyllä muuten upea, mutta yksi iso ongelma 250 euron PS5-ohjaimesta löytyy – hinnan lisäksi siis Muropaketti. 15.2.2023. Viitattu 9.3.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.