Desinfiointi on menetelmä, jossa mikrobeja tuhotaan elottomasta materiaalista kemiallisilla menetelmillä tartunnan estämiseksi. Desinfioinnin kohteena ovatkin mm. laitteet ja koneet, kirurgiset välineet sekä talousvesi.

Joseph Lister, desinfioinnin keksijä.

Kolme tärkeintä lämpödesinfiointitapaa ovat pastörointi, keittäminen ja desinfiointilaitteen käyttö.

Kun mikrobeja tuhotaan ihmisen tai eläimen iholta, puhutaan antiseptiikasta.

Historia muokkaa

1800-luvulla oli vielä hyvin tavallista, että useat leikkauspotilaat kuolivat saamiinsa tulehduksiin leikkauksen jälkeen. Louis Pasteurin bakteereja koskevaan työhön nojautuen englantilainen kirurgi Joseph Lister epäili, että tulehdusten syynä olivat ilmassa leijuneet bakteerit. 1860-luvulla hän alkoi käsitellä sekä leikkaussalin että instrumenttinsa fenolin vesiliuoksella, eli lysolilla ennen operaatiota. Tämän seurauksena potilaiden kuolleisuus laski yli puoleen ja osoitti Listerin teorian olleen oikea. Listeriä pidetään tästä syystä desinfioinnin keksijänä.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Salkinoja-Salonen, Mirja (toim.): Mikrobiologian perusteita. Helsingin yliopisto, 2002. ISBN 951-45-9502-5.
  • Saksala, Pia ja Somerharju, Liisa: Sosiaali- ja terveysalan fysiikka & kemia. Bookwell Oy, 2013. ISBN 978-951-37-5677-2
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.