Wikipedia

Denis Diderot

ranskalainen filosofi, taidearvostelija ja Encyclopédie-tietosanakirjan toimittaja

Denis Diderot (5. lokakuuta 1713 Langres – 31. heinäkuuta 1784 Pariisi) oli ranskalainen valistuksen ajan filosofi, taidearvostelija ja kirjailija, joka on tunnettu erityisesti toimittamastaan tietosanakirjasta, vuosina 1751–1772 ilmestyneestä teoksesta Encyclopédie.[1]

Denis Diderot
Louis-Michel van Loo: Denis Diderot (1767).
Louis-Michel van Loo: Denis Diderot (1767).
Henkilötiedot
Syntynyt5. lokakuuta 1713
Langres
Kuollut31. heinäkuuta 1784 (70 vuotta)
Pariisi
Koulutus ja ura
Koulukunta Ensyklopedistit ja materialismi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.denis-diderot.com

Elämä muokkaa

Nuoruus muokkaa

Diderot syntyi Langresissa, Champagnessa, ja hän herätti jo lapsuudessaan huomiota sivistyneisyytensä ansiosta. Hän kävi jesuiittakoulua, mutta 15-vuotiaana hän muutti pois kotiseudultaan päästäkseen irti sen konservatiivisuudesta.[1] Diderot omaksui tällöin ateistisen näkemyksen ja säilytti sen elämänsä loppuun, vaikka kaikista hänen teoksistaan sitä ei juuri havaitse. Kun Diderot’ta syytettiin ateistiksi, hän totesi, että häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut jumalan olemassaolo. Voltairelle kirjoittamassaan vastauksessa hän totesi: ”On tärkeää, ettei sekoita myrkkykatkoa persiljaan; mutta ei lainkaan uskooko vai ei Jumalaan.”[2]

Diderot saavutti vuonna 1732 Pariisissa maisterin arvon ja jatkoi senkin jälkeen perehtymistä eri asioihin lukemalla, kuuntelemalla luentoja ja keskustelemalla älymystön kanssa. Elantonsa hän hankki tilapäistöillä, kuten lehtikirjoituksilla, yksityisopetuksella ja käännöksillä.[1]

Ura muokkaa

Brittiläisen tietokirjailijan Ephraim Chambersin teos Cyclopaedia ranskannettiin 1740-luvulla. Siihen jääneitä virheitä alkoi korjata filosofian professori Jean Paul de Gua de Malves, joka kuitenkin pian alkoi valmistella kokonaan uutta teosta. Toimituskuntaan pyydettiin useita oppineita tieteilijöitä ja taiteilijoita. Toimittajaksi valittiin Diderot. [3] Teoksen ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1751 ja viimeinen eli 28. osa 1772.[1] Neutraalin tiedon lisäksi teokseen oli kuitenkin myös piilotettu huomattava määrä kritiikkiä yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Tuohon aikaan julkaisut sensuroitiin tarkasti. Kirjoittajien oli piilotettava kritiikkinsä neutraaleihin hakusanoihin niin, että lukijaa opastettiin siirtymään hakusanoista toiseen, ja samalla selvisi kritisoitu asia ja kritiikin kohde. Menetelmä itsessään oli selitetty hakusanassa Encyclopédie. Kritiikin piilottamista tehtiin niinkin, että artikkeli oli teeskennellyn naiivi tai liioitteleva. Niinpä lapsen kuolemasta todettiin, että aidon kristityn on iloittava lapsensa kuolemasta, koska kuolema suo lapselle ikuisen autuuden[3]. Samalla tavoin Diderot arvosteli tietosanakirja-artikkeleissaan kärkkäästi lääkärikuntaa ja syytti näiden saattavan potilaat suoranaiseen hengenvaaraan.

Filosofiansa Diderot kiteytti kahteen periaatteeseen: ennakkoluulojen systemaattiseen hylkäämiseen (“Ensimmäinen askel filosofiaan on epäilys”) ja kokemuksen ottamiseen ainoaksi kriteeriksi. [1]

Vaikka filosofia oli Diderot’n sydäntä lähinnä, hän kirjoitti uransa aikana myös monia kaunokirjallisia teoksia. Kaunokirjallisuudessakin hän pyrki irrottautumaan perinteistä. Hän kritisoi niissä yksilönvapauden rajoittamista, vähensi kerronnan osuutta tekstistä sekä antoi romaanihenkilöilleen elävyyttä ja psykologista syvyyttä. [1] Hän laati myös luonnontieteellisiä tutkimuksia, taideteoreettisia tekstejä ja tietosanakirja-artikkeleita mitä erilaisimmista aiheista.

Diderot oli hyvin kiinnostunut ihmismielen ominaisuuksista ja totesi, että "suuri tunneherkkyys synnyttää keskinkertaisia näyttelijöitä, keskinkertainen tunneherkkyys synnyttää joukoittain huonoja näyttelijöitä, tunneherkkyyden täydellinen puuttuminen luo loistavan näyttelijän. Nerokkaat näyttelijät eivät koskaan myönnä tätä".

Denis Diderot’ta pidetään myös suurena taidearvostelijana. Hän kirjoitti taidearvosteluja vuodesta 1759 alkaen ja arvosteli Pariisin salonkia, vuosittain järjestettyä taidenäyttelyä Correspondance littéraire -lehteen. Hänen maineensa arvostelijana muistetaan taiteen, taiteilijoiden ja maalaustekniikan analyysin sekä maku- ja tyylitajun takia. Vuonna 1796 julkaistua kirjoitusta "Essai sur la peinture" (Essee maalaustaiteesta) ihailivat niin J. W. von Goethe kuin myöhemmin 1800-luvun runoilija ja arvostelija Charles Baudelaire.

Diderot teki 1770-luvun alussa yli vuoden kestäneen matkan Haagiin ja Pietariin. Matkan tuloksia olivat perinteistä poikenneet mestariteokset Réfutation d'Helvétius (1774) ja Eléments de physiologie (1773–1774). Lisäksi hän teki korjattuja uusintapainoksia aikaisemmin julkaistuihin teoksiinsa. [1]

Kuolemansa jälkeen Diderot’sta tuli suoranainen valistuksen marttyyri, koska hän monien muiden tapaan taisteli sensuuria ja suvaitsemattomuutta vastaan. Politiikassa valistusfilosofit pyrkivät saamaan aikaan lainmuutoksia.

Diderot’n kuoleman jälkeen perikunta myi hänen kirjastonsa Katariina Suurelle osaksi Venäjän kansalliskirjastoa.

Teokset muokkaa

 
Tietosanakirja Encyclopédie, 1751-1772.
  • Essai sur le mérite et la vertu, kirjoittanut Shaftesbury Diderot’n ranskalaisesta käännöksestä (1745)
  • Pensées philosophiques, essee (1746)
  • La promenade du sceptique (1747)
  • Les bijoux indiscrets, romaani (1748)
  • Lettre sur les aveugles à l'usage de ceux qui voient (1749)
  • Encyclopédie, (1751–1772)
  • Lettre sur les sourds et muets (1751)
  • Pensées sur l'interprétation de la nature, esee (1751)
  • Le fils naturel (1757)
  • Entretien sur le fils naturel (1757)
  • Salons, taidekritiikkiä (1759–1781)
  • La Religieuse, romaani (1760)
  • Le neveu de Rameau, dialogi (1761 ?, suom. Rameaun veljenpoika)
  • Lettre sur le commerce des livres (1763)
  • Mystification ou l’histoire des portraits (1768)
  • Entretien entre D’Alembert et Diderot (1769)
  • Le rêve de D’Alembert, dialogi (1769)
  • Suite de l’entretien entre D'Alembert et Diderot (1769)
  • Paradoxe sur le comédien (1769?, suom. Näyttelijän paradoksi, 1987)
  • Apologie de l’abbé Galiani (1770)
  • Principes philosophiques sur la matière et le mouvement, essee (1770)
  • Entretien d’un père avec ses enfants (1771)
  • Jacques le fataliste et son maître, romaani (1771–1778, suom. Jaakko Fatalisti ja hänen isäntänsä, 1992)
  • Supplément au voyage de Bougainville (1772)
  • Histoire philosophique et politique des deux Indes, yhdessä Raynalin (1772–1781) kanssa
  • Voyage en Hollande (1773)
  • Eléments de physiologie (1773–1774)
  • Réfutation d'Helvétius (1774)
  • Observations sur le Nakaz (1774)
  • Essai sur les règnes de Claude et de Néron (1778)
  • Lettre apologétique de l'abbé Raynal à Monsieur Grimm (1781)
  • Aux insurgents d'Amériquev (1782)
  • Salons

Lainauksia muokkaa

»Kerran käki ja satakieli riitelivät laulunsa lahjasta. Edellinen kehui lauluaan yksinkertaiseksi ja sääntöjenmukaiseksi. Jälkimmäinen sanoi käestä, ettei se uskaltanut laulaa muuta kuin mitä se oli oppinut äidiltään: 'Minä en tiedä mistään opettajasta, minä pidän sääntöjä pilkkanani (je me joue des regles). Minua ihaillaan varsinkin sen vuoksi, että niitä rikon. Minun onnellisia hairahduksiani ei voi verratakaan käen ikävään menetelmällisyyteen'. Aasi, jota pyydettiin ratkaisemaan riitaa, sanoi: 'Voi olla, että laulunne on hyvin kaunis, mutta minä en sitä ymmärrä; se tuntuu minusta omituiselta, sekavalta ja katkonaiselta. Mahdollisesti olette oppineempi kuin käki, mutta tämä kilpailijanne on menetelmällisempi, ja minä kannatan menetelmää.»
(Denis Diderot)

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g Otavan suuri Ensyklopedia, 2. osa (Cid–Harvey), s. 865–866, art. Diderot, Denis. Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3.
  2. ↑ Positive Atheism's Big List of Denis Diderot Quotations Positive Atheism Magazine. Arkistoitu 9.12.2006. Viitattu 21. huhtikuuta 2007. (englanniksi), lainattu teoksesta Herrick, Jim: Against the Faith: Some Deists, Skeptics and Atheists. Skeptic's Bookshelf. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1985. ISBN 978-0-87975-288-0.
  3. ↑ a b Stig Boberg & Göran Malmqvist: Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 12. Valistuksen aika., s. 205–206, 210. Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-06903-9.

Kirjallisuutta muokkaa

Suomennetut teokset muokkaa

  • Rameaun veljenpoika. (Le neuveu de Rameau, 1761.) Suomentanut ja johdannon kirjoittanut Kauko Kare. 3. painos (1. painos 1970). Hämeenlinna: Karisto, 1994. ISBN 951-23-3400-3.
  • Jaakko fatalisti ja hänen isäntänsä. (Jacques le fataliste et son maître, 1771–1778.) Suomentanut Jukka Mannerkorpi. 2. painos (1. painos 1992). Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32804-0.
  • Tämä ei ole tarina. Suomentanut Jan Blomstedt. Helsinki: Ntamo, 2015. ISBN 978-952-215-577-1.

Muuta kirjallisuutta muokkaa

  • Ikonen, Teemu: Imitaation rajoilla: Täydentävä kirjoitus Denis Diderot’n tuotannossa. Väitöskirja: Yleinen kirjallisuustiede, Helsingin yliopisto. Helsinki: T. Ikonen, 2000. ISBN 952-91-1854-6.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Denis Diderot.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Denis_Diderot&oldid=21559914”