Delfo Cabrera (2. huhtikuuta 1919 Armstrong, Argentiina2. elokuuta 1981) oli argentiinalainen kestävyysjuoksija.

Mitalit
Cabrera saapuu maaliin Lontoon olympialaisissa 1948
Cabrera saapuu maaliin Lontoon olympialaisissa 1948
Maa:  Argentiina
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Lontoo 1948 maraton

Cabrera harrasti nuoruudessaan jalkapalloa, mutta Juan Carlos Zabalan voittaessa 1932 maratonin olympiakultaa hän aloitti yleisurheilun. Vuonna 1938 hän muutti Buenos Airesiin ja alkoi harjoitella Francisco Wallsin valmennuksessa. Samana vuonna hän voitti Argentiinan mestaruuden 5 000 metrin juoksussa. Hän voitti uransa aikana yhteensä kymmenen Argentiinan mestaruutta, mutta ei ainuttakaan maratonilla.

Toisen maailmansodan aikaan Cabrera palveli Argentiinan armeijassa ja tapasi Juan Perónin. He ystävystyivät ja Cabrera liittyi sodan jälkeen Perónin puolueeseen. Hän sai puolueessa toimimisestaan Peronist Medalin vuonna 1949.

Lontoon olympialaisissa belgialainen Étienne Gailly hallitsi maratonjuoksua ja saapui stadionille selvässä johdossa. Hän kuitenkin kaatui stadionilla uupumuksen takia kahdesti ja putosi pronssille. Cabrera ohitti hänet ja voitti 16 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Ison-Britannian Thomas Richardsiin ajalla 2.34.51,6[1]. Helsingin 1952 kesäolympialaisissa Cabrera sijoittui maratonilla kuudenneksi ajalla 2.26.42,4[2]. Hän voitti maratonin Pan-Amerikan kisoissa vuonna 1951 [3]. Etelä-Amerikan mestaruuden hän voitti 20 kilometrin maantiejuoksussa vuosina 1949 ja 1952 sekä 10 000 metrillä vuonna 1952 [4]. Hän lopetti urheilu-uransa vuoden 1954 Bostonin maratoniin, jolla sijoittui kuudenneksi. Urheilu-uransa jälkeen hän toimi liikunnanopettajana.

Cabrera kuoli auto-onnettomuudessa lähellä Buenos Airesia.

Lähteet muokkaa

  1. Mannerla, Einari & Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1952, s. 360. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
  2. Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1953, s. 364. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1952.
  3. Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 292. IAAF, 2005. (englanniksi)
  4. Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 313. IAAF, 2005. (englanniksi)