David Ernest Duke (s. 1. heinäkuuta 1950) on yhdysvaltalainen poliittinen aktivisti. Duke on valkoinen nationalisti ja kuvailee itseään roturealistiksi. Hän kannattaa rotujen sekoittumisen estämistä ja valkoista ylivaltaa.[1][2]

David Duke
David Duke vuonna 2002
David Duke vuonna 2002
Henkilötiedot
Syntynyt1. heinäkuuta 1950 (ikä 73)
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Duke on entinen Louisianan edustajainhuoneen jäsen ja osallistunut presidentinvaalin esivaaliin sekä republikaanina että demokraattina.[3] Hän liittyi vuonna 1967 Ku Klux Klaniin ja oli 1974–1978 Knights of the Ku Klux Klan -järjestön suurvisiirin (Grand Wizard) arvoinen johtaja.[4]

Duke uskoo juutalaisten taloudelliseen ja poliittiseen ylivaltaan sekä mediavaltaan länsimaissa, eritoten Yhdysvalloissa. ADL on kuvaillut Dukea ”Amerikan ehkä tunnetuimmaksi rasistiksi ja antisemitistiksi”. Duke on tunnettu holokaustin kiistäjä.[3]

Duke esittää väitettä juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta, joka pyrkii tuhoamaan valkoisen rodun maahanmuuton ja sekoittumisen kautta.[5] Duke piti Donald Trumpia parhaana republikaanien vuoden 2016 esivaaliehdokkaista ja kehui erityisesti Trumpin suunnitelmaa karkottaa 11 miljoonaa paperitonta siirtolaista.[6] Trump vastasi, että hän ei halua eikä tarvitse Duken kannatusta.[7]

Lähteet muokkaa

  1. Hanson, Hilary: Ex-KKK Leader David Duke Says White Supremacists Will 'Fulfill' Trump's Promises Huffington Post. 12.8.2017. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  2. Turque, Bill: The Real David Duke Newsweek. 17.11.1991. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  3. a b David Duke (PDF) 2013. Anti-Defamation League. Arkistoitu 25.12.2014. Viitattu 11.7.2016. (englanniksi)
  4. Woolf, Nicky: David Duke: the former Ku Klux Klan leader at the centre of Scalise scandal The Guardian. 31.12.2014. Viitattu 6.7.2018. (englanniksi)
  5. White Supremacists Target Jews in New Alliance Southern Poverty Law Center. June 2004. Arkistoitu 19.10.2009. (englanniksi)
  6. Diamond, Jeremy: David Duke on Trump: He's 'the best of the lot' 25.8.2015. CNN. Viitattu 11.7.2016. (englanniksi)
  7. Dann, Carrie: Donald Trump: I Don't Want David Duke's Endorsement 26.8.2015. NBC News. Viitattu 11.7.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa