Daniel-André Tande

norjalainen mäkihyppääjä

Daniel-André Tande (s. 24. tammikuuta 1994) on norjalainen mäkihyppääjä, joka edustaa Kongsberg IF -seuraa.[1] Hän on joukkuekilpailun olympiavoittaja suurmäestä 2018 sekä maailmanmestari lentomäestä vuosilta 2016, 2018 ja 2020 ja lentomäen henkilökohtaisen kilpailun maailmanmestari vuodelta 2018.

Mitalit
Daniel-André Tande
Daniel-André Tande
Maa:  Norja
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pyeongchang 2018 joukkuemäki
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Lahti 2017 joukkuemäki
Lentomäen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Kulm 2016 joukkuekilpailu
Kultaa Kultaa Oberstdorf 2018 henkilökohtainen kilpailu
Kultaa Kultaa Oberstdorf 2018 joukkuekilpailu
Kultaa Kultaa Planica 2020 joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Vikersund 2022 joukkuekilpailu

Mäkihypyn maailmancupissa Tande kilpaili ensimmäisen kerran Tauplitzissa tammikuussa 2014 saavuttaen siellä käydyissä kilpailuissa sijoitukset 31 ja 15. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran Nižni Tagilissa joulukuussa 2014 oltuaan kahdeksas. Ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa ja samalla voittonsa hän saavutti Klingenthalissa marraskuussa 2015. Sen lisäksi hän on voittanut mäkiviikolla 2017 Garmisch-Partenkirchenissä ja Innsbruckissa, Willingenissä helmikuussa 2018, Oslossa maaliskuussa 2018, Wisłassa ja Kuusamossa marraskuussa 2019 sekä Oslossa maaliskuussa 2022. Toiseksi hän on sijoittunut Lahdessa ja Kuopiossa helmikuussa 2016, Kuusamossa marraskuussa 2016, Klingenthalissa ja Lillehammerissa joulukuussa 2016, Wisłassa tammikuussa 2017, Nižni Tagilissa joulukuussa 2017, Innsbruckissa mäkiviikolla 2018, Kulmin lentomäessä tammikuussa 2018, Titisee-Neustadtissa ja Willingenissä tammikuussa 2021 sekä Klingenthalissa joulukuussa 2021. Kolmas hän on ollut Almatyssa helmikuussa 2016, Titisee-Neustadtissa joulukuussa 2017, Vikersundissa ja Planicassa maaliskuussa 2018, Innsbruckissa tammikuussa 2020, Lahdessa helmikuussa 2020 sekä Willingenissä helmikuussa 2023. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli seitsemäs kaudella 2015–2016, kolmas kausilla 2016–2017 ja 2017–2018, yhdeksäs 2019–2020 sekä Keski-Euroopan mäkiviikolla kolmas 2016–2017.[1]

Maaliskuussa 2021 Tande kaatui pahasti Planican lentomäen karsintakilpailun koekierroksella. Hänet vietiin sairaalaan ja vaivutettiin pariksi päiväksi koomaan.[2]

Tande saavutti nuorten MM-kilpailuissa pronssia joukkuekilpailussa 2014. Lentomäen MM-kilpailuissa Kulmissa 2016 Tande oli voittamassa Norjalle joukkuekilpailun kultaa. Lahden MM-kilpailuissa 2017 hän sijoittui suurmäessä kymmenenneksi ja normaalimäessä 15:nneksi ja oli mukana voittamassa Norjalle joukkuemäen hopeaa. Oberstdorfissa 2018 hän voitti lentomäen henkilökohtaisen ja joukkuekilpailun maailmanmestaruuden. Pyeongchangin olympialaisissa hän oli suurmäessä neljäs, normaalimäessä kuudes ja oli voittamassa Norjalle joukkuekilpailun kultaa. Planicassa 2020 hän oli voittamassa Norjalle lentomäen joukkuekilpailun maailmanmestaruutta ja sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa 13:nneksi. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän oli normaalimäessä yhdeksäs ja suurmäessä kahdestoista. Vikersundin lentomäen MM-kilpailuissa 2022 Tande saavutti joukkuekilpailussa pronssia ja sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa 20:nneksi.[1]

Maailmancupin osakilpailuvoitot muokkaa

Päivä Kilpailupaikka Maa Mäki
22. marraskuuta 2015 Klingenthal Saksa HS 140
1. tammikuuta 2017 Garmisch-Partenkirchen Saksa HS 140
4. tammikuuta 2017 Innsbruck Itävalta HS 130
3. helmikuuta 2018 Willingen Saksa HS 145
11. maaliskuuta 2018 Oslo Norja HS 134
24. marraskuuta 2019 Wisła Puola HS 134
30. marraskuuta 2019 Ruka Suomi HS 142
6. maaliskuuta 2022 Oslo Norja HS 134

Lähteet muokkaa

  1. a b c Daniel-André Tande Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Kautto, Maija: NRK: Koomasta herätetty norjalaishyppääjä Tande pystyy jo juttelemaan perheensä kanssa 29.3.2021. Yle. Viitattu 30.3.2021.