Dan John Rune Waern (s. 17. tammikuuta 1933 Sköldinge) on ruotsalainen keskimatkojen juoksija. Hän edusti urallaan ruotsalaisia yleisurheiluseuroja Flens IF, Gefle IF ja Örgryte IS. Parhaita saavutuksia hänen urallaan olivat 1 000 metrin maailmanennätykset vuosina 1958–1959, jolloin hän paransi kahdesti matkan ME:tä. Vuoden 1958 Tukholmassa pidetyissä EM-kisoissa saavutettu 1 500 metrin hopea ja kaksi vuotta myöhemmin Rooman vuoden 1960 kesäolympialaisten 1 500 metrin neljäs sija olivat Waernin kansainväliset huippusaavutukset.

Mitalit
Dan Waern
Dan Waern
Maa:  Ruotsi
Miesten yleisurheilu
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Tukholma 1958 1 500 m

Dan Waern rikkoi kesällä 1956 Gunder Häggin ja Lennart Strandin 1 500 metrin Ruotsin ennätyksen 3.43,0 ajallaan 3.42,0. Saman vuoden lopulla pidetyissä Melbournen kesäolympialaisissa Waernin juoksu päättyi alkueriin. Kesällä 1956 Waern oli ottanut nimiinsä myös 800 metrin Ruotsin ennätyksen.

Seuraavana kesänä heinäkuussa 1957 Dan Waern pääsi mailin juoksun neljän minuutin alittajien joukkoon.[1] Samana kesänä hän otti uudelleen nimiinsä 1 500 metrin Ruotsin ennätyksen ajalla 3.40,8 ME-juoksussa Turussa, jossa hänen edellään olivat ME:n nimiinsä päiväksi ottaneet Olavit Salsola ja Salonen sekä kymmenyksen heille hävinnyt kolmas Olavi eli Olavi Vuorisalo. Waern oli siis kuusi kymmenystä uudesta ME:stä jääneenä neljäs.[2] Kesän 1957 aikana hän otti nimiinsä uudelleen myös 800 metrin Ruotsin ennätyksen parantaen sitä vielä syksyllä aikaan 1.48,1.

Kesällä 1958 järjestettiin yleisurheilun EM-kisat Tukholmassa. Siellä Waern saavutti hopeaa 1 500 metrillä Britannian Brian Hewsonin voittaessa Euroopan mestaruuden. 19. syyskuuta 1958 Waern juoksi Turussa 1 000 metrin maailmanennätyksen 2.18,1 ja 21. elokuuta 1959 hän paransi maailmanennätystään aikaan 2.17,8[3]. Aika säilyi Ruotsin ennätyksenä vuoteen 2016, jolloin sen rikkoi Johan Rogestedt[4]. Vuonna 1959 Waern paransi Ruotsin ennätyksiä niin 800 kuin 1 500 metrillä ajoin 1.47,8 ja 3.40,7.

Olympiavuosi 1960 ja Rooman kesäkisat toivat neljännen sijan 1 500 metrillä uusin Ruotsin ennätys numeroin 3.40,0. Samassa kisassa Australian Herb Elliott oli soolojuoksuna tehnyt uuden ME:n lukuihin 3.35,6. Samana syksynä Waern läheni kyseistä ME-aikaa kilpaillessaan Herb Elliotin kanssa Ruotsissa parantaen Ruotsin ennätyksen lukuihin 3.38,6, jotka kestivät aina 1970-luvulle 11 vuoden ajan ennen kuin Ulf Högberg vuonna 1971 rikkoi Waernin ennätyksen. Viimeisen kerran hän paransi Ruotsin ennätystä 800 metrillä kesällä 1961 aikaan 1.47,5. Aika säilyikin sitten maan ennätyksenä aina vuoteen 1968, jolloin Anders Gärderud vei Waernin kyseisen matkan Ruotsin ennätyksen.[5]

Dan Waerniä pidettiin vuosina 1958–1961 erittäin kestävänä tulosten tekijänä. 1950-luvulla käytiin kesän aikana useita yleisurheilumaaotteluita, ja niissä Waern oli merkittävän pistepotin kerääjänä Ruotsille. Suomi–Ruotsi-maaotteluissa hän oli varteenotettava kilpakumppani ”Olavi-triolle” Salonen–Salsola–Vuorisalo.[6] Vuonna 1961 IAAF julisti Dan Waernin ammattilaiseksi kuten aiemman ruotsalaisen suuruuden Gunder Häggkin kohdalla oli tapahtunut vajaa 20 vuotta aiemmin.[7]

Waernin kotiseutua oli Göteborgin lähellä sijaitseva Bollebygd.[8] Waern nimitettiin jäseneksi ruotsalaisten yleisurheilusuuruuksien joukkoon, niin sanottuihin Stora Grabbareihin, numerolla 192.[9]

Parhaat tulokset muokkaa

[6]

  • 800 metriä: 1.47,5 (1961)
  • 1 000 metriä: 2.17,8 (1959)
  • 1 500 metriä: 3.38,6 (1960)
  • maili: 3.58,5 (1957)
  • 2 000 metriä: 5.05,6 (1959)
  • 3 000 metriä: 7.59,6 (1959)

Lähteet muokkaa

  1. http://easyweb.easynet.co.uk/~rsparks/sub4-dat.htm (Arkistoitu – Internet Archive) - Sub-4 Register in Date Sequence (at 31 December 2002)
  2. Noronen, Mika: SUL 100 vuotta – Kolmen Olavin unohtumaton ilta (arkistoitu versio)
  3. Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook – Beijing 2015, s. 670. IAAF, 2015. (englanniksi)
  4. Classic night for Sweden's 1000m stars european-athletics. 17.7.2016. Viitattu 19.7.2016. (englanniksi)
  5. http://www.friidrott.se/nyheter/intervju/langa/danwaern07.aspx (Arkistoitu – Internet Archive) Intervjun: Dan Waern - Den förste svenske drömmilaren, 2007
  6. a b R. L. Quercetani: ”5 000 ja 10 000 metriä sekä 3 ja 6 mailia”, Kilpakenttien kuninkaat – Yleisurheilun historia 1864–1964, s. 161. Suomentanut Pentti Vuorio. Helsinki: WSOY, 1965.
  7. Seppo Harjulehto (päätoim.): ”Uutiskatsaus – Mitä tapahtui syyskuussa 1961”, Mitä-Missä-Milloin 1962, s. 56. Helsinki: Otava, 1961.
  8. http://hn.se/livetsgang/1.659142-gamle-loparkungen-haller-stilen (Arkistoitu – Internet Archive) Hallands Nyheter: Gamle löparkungen håller stilen, 30.11.2009
  9. http://www.storagrabbar.se/grabbar_4.html Stora Grabbar #192


Edeltäjä:
Audun Boysen Norja
István Rózsavölgyi Unkari
Miesten 1 000 metrin maailmanennätyksen haltija
19. syyskuuta 1958 – 19. heinäkuuta 1960
Seuraaja:
Siegfried Valentin, Itä-Saksa