Dakotat
Dakotat (omakielinen nimi I'santi, tunnettu myös nimellä "santee") ovat Pohjois-Amerikan intiaaneja, jotka eurooppalaisten saapumisen aikoihin asuivat nykyisen Minnesotan osavaltiossa. He olivat osa suuresta siouxien kansakunnasta, joka muodostui dakotoista, lakotoista ja nakotoista. Dakotat edustivat tämän kieliperheen itäisintä haaraa. Se jakautui neljään heimoon, jotka olivat mdewakantonit, sissetonit, wahpetonit ja wahpekutet. Heimot muodostivat neljä tulta siouxien "seitsemästä tulesta".
Varhainen historia muokkaa
Eurooppalaisten ja siouxien ensimmäinen historiallinen kohtaaminen tapahtui keväällä 1660 ranskalaisten tutkimusmatkailijoiden Pierre Radissonin ja Médard Chouartin tavatessa dakotoja itäisessä Minnesotassa tai luoteisessa Wisconsinissa.[1] Intiaanit ovat todennäköisesti kuuluneet mdewakantonien heimoon, joka oli muita dakotojen ryhmiä suurempi ja joita ranskalaiset kutsuivat nimellä Gens Du Lac (Järvien kansa). Tutkimusmatkailijoiden on kerrottu edesauttaneen dakotain ja cree-intiaanien välisessä rauhanneuvottelussa saman vuoden aikana.
Suurin osa Minnesotan ja Wisconsinin dakotoista luopui seuraavan vuosisadan aikana metsäintiaanien kulttuuristaan siirtyessään Pohjois-Dakotan tasangoille, jossa he omaksuivat paimentolaiskansojen liikkuvan elämäntavan. Dakotojen muuttoliikkeen takana ei ollut kuitenkaan eurooppalaisten kasvava asutus, vaan he joutuivat vetäytymään länteen ojibwojen tieltä, jotka hyvin aseistettuina työntyivät yhä syvemmällä dakotojen maahan. Lopulliseksi rajaksi jäi Mississippijoki, jonka yli ojibwat eivät tulleet dakotojen perässä.[2]
Vuonna 1851 dakotat joutuivat jättämään pääosan maistaan Yhdysvaltain hallituksen painostaessa heidät siirtymään pieneen reservaattiin Minnesotajoen varrelle. Vuonna 1857 Yhdysvallat leikkasi reservaatista puolet pois ja siirsi näin saadut maat omaan käyttöönsä.[3]
Minnesotan dakota-kapina muokkaa
Vuosi 1860 merkitsi Pohjois-Amerikan monille intiaanireservaateille muutosten aikaa. Muutokset alkoivat presidentti Abraham Lincolnin astuttua virkaan. Hän edusti uutta republikaanista puoluetta ja demokraattisen puolueen kannattajat saivat väistyä monista tehtävistään. Myös dakota-reservaatti sai uudet intiaaniagentit, jotka osoittautuivat työssään kokemattomiksi. Monet asiat, jotka olivat toimineet aiemmin tehtyjen sopimuksien mukaan, riistäytyivät käsistä. Dakotat jäivät talvella 1861–1862 ilman vuosittain maksettua määrärahaansa, ja lisäksi heille toimitetut ruoka-annokset eivät saapuneet perille. Ankaran talven ja ravinnon niukkuuden yhteisvaikutuksena dakotain olot reservaatissa huononivat merkittävästi.
Tilanteen vuoksi dakota-lähetystö kävi neuvotteluja reservaattinsa asiamiehen ja Minnesotan rikkaiden kauppiaiden kanssa. Intiaanit pyysivät ruokaa osavaltion yksityisten omistajien ruokavarastoista. Asiamies kieltäytyi, ja hänen mielipiteeseensä yhtyi kauppias nimeltään Andrew Myrick historiallisella lausahduksellaan: ”Jos heillä on nälkä he voivat syödä heinää tai omia ulosteitaan!”[4][3] Huonosti englantia ymmärtävät dakotat halusivat tulkin kääntävän lauseen heille. Hetken emmittyään tulkki noudatti toivomusta. Kun dakota-lähettiläät ymmärsivät Myrickin sanojen sisällön heidän keskuuteensa laskeutui hiljaisuus. Mdewakanton-dakotojen päällikkö Little Crow yritti vielä puhua rauhan puolesta, mutta nuoret soturit olivat kurkkuaan myöten täynnä valkoisen miehen valheita, kieroiluja ja ivallisia puheita eivätkä kuunnelleet häntä. Little Crow taipui enemmistön tahtoon ja kokosi sotureita kaikista dakotojen neljästä heimosta ja asettui itse sotajoukon johtoon.
18. elokuuta 1862 dakotat avasivat tulen hyökkäämällä valkoisen väen asutuksille ja kauppa-asemille. Ensimmäisen päivän hyökkäyksissä kuoli 400 valkoista, joista 23 oli Fort Ridgelyn vapaaehtoisia jalkaväen miehiä[5] Taistelujen toisena päivänä surmattujen joukosta löytyi kauppias Andrew Myrick. Dakotat eivät olleet unohtaneet häntä eivätkä hänen sanojaan: kauppiaan suu oli ennen hänen kuolemaansa sullottu täyteen ruohoa.
Kolmannen päivän hyökkäyksissä Little Crown joukot yrittivät vallata Fort Ridgelyn linnakkeen, mutta kokivat runsaita tappioita. Toinen yritys kaksi päivää myöhemmin päättyi dakotojen sadan soturin menetykseen. Little Crow sotureineen vetäytyi. Elokuun 23:ntena päivänä dakotojen toinen sotajoukko teki rynnäkön saksalaisten siirtolaisten asuttamaan New Ulmiin, joka osoittautui hyvin varustelluksi. Vaikka dakotat onnistuivat sytyttämään osan kylästä tuleen, saksalaisten vastarinta oli yllättävän kova. Päivän kestäneiden taistelujen päätteeksi kapinalliset poistuivat sotatantereeksi muuttuneesta kylästä.
Seuraavan päivän aikana Fort Ulm evakuoitiin intiaanien uusien hyökkäysten varalta. Apuun idästä tulleet kenraali Henry Hastings Sibleyn johtamat Yhdysvaltain joukot, joihin kuului vahva tykistö ja runsaslukuinen jalkaväki, päättivät sodan 23. syyskuuta. 700 dakota-soturia käsittäneet kapinallisryhmät hajaantuivat ympäri metsää nähdessään vastassaan olevan sotaväen voiman.[5]
Little Crow pakeni Kanadaan osan sotureista seuratessa häntä. Vangeiksi jääneet dakotat joutuivat sotilastuomioistuimen eteen. Hirtettäväksi tuomittiin yli 300 dakotaa, joista presidentti Lincolnin armahti useimmat. 26. joulukuuta 1862 nähtiin Mankaton kaupungin hirttolavalla tapahtuma, joka on ainutlaatuinen Yhdysvaltain historiassa. 38 dakota-soturia hirtettiin samanaikaisesti tässä maan suurimmassa massateloituksessa.[3][4]
Kun päällikkö Little Crow oli seuraavana vuonna matkalla Minnesotaan, muuan farmari ampui hänet hevosvarkauden yhteydessä. Myöhemmin Little Crown silvotun ruumiin osia esiteltiin julkisesti.[2]
Minnesotan asukkaiden halutessa eroon dakotoista hallitus määräsi heidät siirrettäväksi uuteen reservaattiin. Vuonna 1866 suurin osa dakotoista muutti Nebraskaan, josta heille oli katsottu maa-alue. Jotkut siirtyivät Etelä-Dakotaan, ja vain pieni ryhmä sai luvan jäädä Minnesotaan.
Nykytilanne muokkaa
Nykyään dakotat elävät hajallaan monissa siouxien reservaateissa niin Etelä- kuin Pohjois-Dakotassakin ja myös Nebraskassa ja Minnesotassa. Kanadaan aikoinaan paenneiden kapinallisten jälkeläisiä asuu Manitobasta ja Saskatchewanista. Dakotojen osuus siouxien väkiluvusta ei ole kovin suuri.
Lähteet muokkaa
- ↑ European meet the Sioux[vanhentunut linkki]
- ↑ a b "Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan Intiaanit, s. 174-176. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
- ↑ a b c Minnesota Indian Uprising
- ↑ a b Markku Henriksson: Alkuperäiset amerikkalaiset, s. 104. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9.
- ↑ a b Carl Waldman: Atlas Of The North American Indian, s. 155. Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.
- ↑ Largest mass hanging in United State history.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dakotat Wikimedia Commonsissa
