Daakialaiset (lat. Daci, romaniaksi Daci) olivat kansa antiikin Daakiassa (suurin piirtein nyky-Romaniassa) ja osissa Moesiaa Etelä-Euroopassa. He puhuivat daakiaa, jonka juuria ei ole kunnolla saatu selville, mutta sillä on yhteyksiä traakiaan ja albaniaan. Ensimmäinen maininta heistä on roomalaisten lähteissä, mutta antiikin historioitsijat ovat eri mieltä, kuuluvatko daakialaiset traakialaisiin vai ei. Strabon määritteli, että daakialaiset olivat Getai-kansaa, jotka asuivat Pannonian tasangolla nykyisessä Transilvaniassa.

Daakian kuningaskunta Burebistan hallintokaudella, 82 eaa.

Uskonto muokkaa

Daakialaisten uskonto perustui Zalmoxis-nimisen jumalan palvontaan.[1]

Väkiluku muokkaa

Daakialaisten väkiluvun arvioksi saadaan n. 2 000 000 asukasta, kun verrataan kaikkia lähteitä. Arvioitu armeijan suurin miesvoima olisi ollut 200 000 miestä.

Sotilaat muokkaa

Trajanuksen johtamia roomalaisia vastaan jalan taistelleet daakialaiset sotilaat olivat suurikokoisia, jänteviä, parrakkaita ja pitkätukkaisia. He pukeutuivat paksuihin sarkavaatteisiin ja käyttivät aseinaan lyhyitä miekkoja ja pyöreitä kilpiä. Daakian alkuperäinen väestö hupeni sodissa.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Goldsworthy, Adrian: Rooman puolesta. Sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan, s. 389. Ajatus Kirjat, 2006. ISBN 951-20-6951-2.
  2. Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 6. Rooma, s. 269-270. WSOY, 1980. ISBN 951-0-09734-9.
Tämä antiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.