Country blues

Country bluesilla tarkoitetaan perinteistä akustista bluesia, jossa kitaraa soitetaan sormin. Siinä peukalo soittaa vakaata bassorytmiä ja melodia näppäillään ensimmäisellä tai toisella sormella. Se on pääsääntöisesti voimallista musiikkia, vaikka akustista bluesia soittavat kitaristit lepuuttavat näppäilykäden sivua ajoittain kielillä varmistaakseen, että bassosävelet eivät kajahda liian kuuluvasti. Son House, Leadbelly ja Big Bill Broonzy olivat tämän tyylin mestareita.

Son House esiintyy ja D. K. Wilgus äänittää 13.5.1965.

Uudet tyylilajit

Country bluesissa yhdistyivät usein gospelista, ragtimesta, hillbillystä ja Dixieland-jatsista saadut vaikutteet, ja se puolestaan vaikutti uusien alueellisten bluestyylien syntyyn. Pohjois- ja Etelä-Carolinan sekä Georgian osavaltioiden alueella Yhdysvalloissa Blind Boy Fuller ja Brownie McGhee loivat Piedmont blues -nimisen tyylin lisäämällä country bluesiin uudenlaisen sorminäppäilytekniikan. Memphisin kaupungissa akustinen blues perustui kannua soittimena käyttäneiden yhtyeiden (engl. jug band) ja vaudeville-teatterin perinteisiin. Sitä esittivät esimerkiksi muusikot Furry Lewis ja Will Shade. Chicagossa country blues-kappaleiden sanoitukset olivat usein humoristisia ja kaksimielisiä. Kepeää tyylilajia kutsuttiin nimellä hokum. Country bluesin toivat Chicagoon sellaiset muusikot kuin Tampa Red, Big Bill Broonzy ja Memphis Minnie, minkä ansiosta siellä myöhemmin syntyi sähkökitaraa ja sähköistä äänenvahvistinta hyödyntänyt Chicago-bluesiksi nimetty bluestyyli. Teksasissa bluesmuusikot kehittivät 1920-30-luvuilla country bluesia suuntaan, jossa soolokitaristi alkoi erottautua rytmikitaristista ja jossa käytettiin slide-kitaraa. Teksasin country bluesia esittäneitä taitavia slide-kitaristeja olivat Lightnin' Hopkins ja Blind Willie Johnson. Country blues sai 1960-luvulla folk bluesin nimellä uutta yleisöä valkoihoisista nuorista aikuisista.

Katso myös

• Delta blues

Aiheesta muualla.

• https://www.wirz.de/music/rbffrm.htm