”Con te partirò”
Andrea Bocelli
Singlen ”Con te partirò” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Bocelli
 B-puoli ”Vivere”
 Julkaistu 1995
 Tekijä(t) säv. Francesco Sartori
san. Lucio Quarantotto
 Tyylilaji oopperapop
 Kesto 04.09
 Levy-yhtiö Polydor Records
Andrea Bocellin muut singlet
”Il mare calmo della sera”
1995
”Con te partirò”
1995
”Macchine da guerra”
1995

Con te partirò (/kon ˈte partiˈrɔ/; suom. Lähden kanssasi) on italialaisen tenorin Andrea Bocellin esittämä vuonna 1995 ilmestynyt kappale. Kappaleen sävelsi Francisco Sartori ja sanoitti Lucio Quarantotto. Bocelli osallistui kappaleella vuoden 1995 Sanremon musiikkifestivaaleille, ja sijoittui neljänneksi. ”Con te partirò” saavutti listan kärkisijan muun muassa Belgiassa ja Ranskassa. Laulua pidetään Bocellin nimikkokappaleena.[1]

Kappaleen tunnetumpi versio on kuitenkin Bocellin ja Sarah Brightmanin vuonna 1996 esittämä duetto ”Time to Say Goodbye”, joka lauletaan osittain englanniksi. ”Time to Say Goodbye” saavutti useita kärkisijoja hittilistoilla Euroopassa. Saksassa siitä tuli maan historian eniten myynyt single. Bocelli teki kappaleesta myös täysin espanjankielisen version nimeltä ”Por Ti Volaré”.

Suomeksi kappaleen on esittänyt esimerkiksi Anneli Saaristo nimellä Tämä yö[1] ja duettona Cynthia Makris ja Raimo Sirkiä nimellä Tää yö.[2] Riku Niemisen esittämä sketsihahmo Munamies lauloi oman versionsa kappaleesta Putouksen toisella tuotantokaudella ja levytti myös kappaleen levyllään Munamiehen maailma.[3]

Huomiota vuonna 2020 herätti Masked Singer Suomi -ohjelman ensimmäisen tuotantokauden kilpailijahahmo nimeltä Leijona. Leijona lauloi Sartori–Quarantotto-kaksikon kappaleen alkuperäiskielellä eli italiaksi ja teki esityksellään vaikutuksen.[4] Leijona-hahmon takaa paljastui koomikona tunnettu Sami Hedberg. Hedberg kertoi että yllätti laulutaidoillaan paitsi itsensä myös vaimonsa, laulajana tunnetun Saija Tuupasen. Hedberg siis hämmästyi itsekin siitä mihin hänen äänialansa venyy. Hän selitti asian näin: "Jotenkin maski teki sen, että pystyy olemaan anonyymisti, mutta täysillä oma itsensä."[5][6] Hedberg selvisi esityksillään kolmen parhaan hahmon/laulajan joukkoon ja voitti koko kilpailun.[6]

Donna Summerin versio muokkaa

Vuonna 1999 yhdysvaltalainen laulaja Donna Summer teki kappaleesta dance-version nimellä ”I Will Go with You (Con te partirò)”[7] – version nimi on siis suorempi käännös italiasta kuin Bocelli/Brightman-duon kappaleessa. Sanoitus on englanniksi lukuun ottamatta kohtia, joissa Donna toistaa laulun italiankielisen nimen. Yhdysvalloissa kappale sijoittui Billboardin Dance Club Songs -listan ykköseksi.[8] Espanjan singlelistalla Summerin versio sijoittui toiseksi ja radiosoittolistalla kolmanneksi.[9][10]

Billboardin Chuck Taylor kirjoitti, että Summerin versio on "herkullisen upea tulkinta Bocellin ja Brightmanin menestysballadista ”Time to Say Goodbye”, johon on lisätty uutta romanttista sanoitusta. Summerin ääni on huippukunnossa, ja hänen laulutekniikkansa vaihtelee korkeista äänistä lämpimän sielukkaaseen tulkintaan". Taylorin mukaan "vokalisaation viimeistelee Hex Hectorin tuotanto, jossa melodramaattiset jousiosuudet yhdistyvät tarkkaan dance-biittiin".[11]

”I Will Go with You (Con te partirò)” on julkaistu muun muassa singlenä 1999[12] ja Donna Summerin kokoelmalevyllä The Ultimate Collection vuodelta 2016 (kolmen CD-levyn Deluxe-versio).[13]

Time to Say Goodbye
Andrea Bocelli & Sarah Brightman
 
Singlen tiedot
 Albumilta Romanza, Vivere, Fly ja Timeless
 Julkaistu 1996
 Formaatti CDS
 Tekijä(t) Francesco Sartori
Lucio Quarantotto
Frank Peterson
 Tuottaja(t) Frank Peterson
 Tyylilaji oopperapop
 Levy-yhtiö Polydor
Andrea Bocellin muut singlet
Vivo por ella
1996
Time to Say Goodbye
1996
Ich lebe für sie
1997
Sarah Brightmanin muut singlet
Heaven is Here
1995
Time to Say Goodbye
1996
Just Show Me How to Love You
1997

Lähteet muokkaa

  1. a b Anita: Italia - Kieli ja kulttuuri: Con te partirò - Andrea Bocelli (musica) Italia - Kieli ja kulttuuri. 29.6.2013. Viitattu 4.3.2023.
  2. https://www.youtube.com/watch?v=uW-N9GBEmJA
  3. https://www.youtube.com/watch?v=3u-VczatbBo
  4. MTV Katsomo: Leijona - Con te partiro | Masked Singer Suomi | MTV3 21.3.2020. YouTube. Viitattu 4.3.2023.
  5. Kirssi, Elina: Korona teki arjesta yhteisen – Saija Tuupanen ja Sami Hedberg: ”Olemme olleet yhdessä ympäri vuorokauden lähes kolme kuukautta” (Alaotsikko: "Duettoa toivottu") Seura.fi. 11.6.2020. Viitattu 4.3.2023.
  6. a b Koomikko Sami Hedberg ei tiennyt vaikuttavasta äänialastaan: "Yllätin jopa itsenikin" mtvuutiset.fi. 18.5.2020. Viitattu 4.3.2023.
  7. Whitburn, Joel (2004). Hot Dance/Disco: 1974-2003. Record Research. p. 249.
  8. Donna Summer Billboard. Viitattu 4.3.2023. (englanniksi)
  9. spanishcharts.com - Spanish charts portal spanishcharts.com. Arkistoitu 23.12.2010. Viitattu 4.3.2023.
  10. Fernando Salaverri (September 2005). Sólo éxitos: año a año, 1959–2002 (1st ed.). Spain: Fundación Autor-SGAE. ISBN 84-8048-639-2.
  11. Taylor, Chuck: Reviews & Previews. (sivu 20) Billboard. The International Newsweekly of Music, Video, and Home Entertainment, 5.6.1999. Penske Media Corporation. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  12. Donna Summer – I Will Go with You (Con te partiró) Discogs. Viitattu 4.3.2023.
  13. Donna Summer – The Ultimate Collection Discogs. Viitattu 4.3.2023.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.