Clive Frederick Palmer (s. 26. maaliskuuta 1954 Melbourne, Australia) on australialainen liikemies, joka omistaa kaivosyhtiö Mineralogyn. Hän on myös yhtiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja.[4][2][5] Mineralogylla on hallussaan Länsi-Australiassa sijaitsevan Pilbaran alueella 160 miljardin tonnin rautamalmivarannot, jotka koostuvat magnetiitista.[4][5][6] Palmer on merkittävä toimija myös kiinteistöalalla.[6] Australialaiset ovat äänestäneet hänet mukaan elävien kansallisaarteiden luetteloon.[7] Henkilöesittelyssään ABC kutsui häntä ”yhdeksi värikkäimmistä henkilöistä Australian liikepiireissä”.[8]

Clive Palmer
Henkilötiedot
Syntynyt26. maaliskuuta 1954 (ikä 70)
Melbourne, Australia
Kansalaisuus australialainen
Muut tiedot
Yritys Mineralogy,[1]
Resourcehouse,[2]
Waratah Coal,[3]
Yabulu [1][3]
Asema johtaja ja omistaja
Siviilisääty naimisissa
Puoliso Susan o.s. Maree (k. 2006),[4][1]
Anna [1]
Vanhemmat George Palmer,
Nancy [5]
Lapset Michael George,
Emily Susan,
Mary Jean [1]

Vuonna 2012 Forbes arvioi Palmerin Australian 29. rikkaimmaksi henkilöksi ja hänen omaisuutensa arvon 795 miljoonaksi dollariksi.[9] Australialaisen talouslehti BRW:n mukaan Palmerin omaisuus olisi kuitenkin arvoltaan jopa noin 5 miljardia dollaria.[10][11] Palmerin taloudellisesta asemasta ei ole selkeää julkista käsitystä, sillä hänen yhtiönsä eivät ole julkisesti noteerattuja.[3] Palmer on ainakin kolme kertaa vetänyt pois suunnitelmansa ryhtyä tarjoamaan Mineralogy-yhtiön osakkeita julkisesti Hongkongin pörssissä.[12]

Elämä ja ura muokkaa

Elämäkerta muokkaa

Palmerin isä George Frederick Palmer näytteli 1920-luvulla mykkäelokuvissa ja oli myöhemmin perustamassa Australian ensimmäisiä kaupallisia radioasemia.[5][13] George Palmer oli mukana myös kuljetuspalveluhankkeissa, joissa pantiin alulle erinäisiä rautatie- ja linja-autolinjoja.[5] Lisäksi hän toimi 1930-luvulla Australian pääministerina olleen Joseph Lyonsin neuvonantajana. Clive Palmer vietti lapsuudessaan yhdeksän kuukautta Kiinassa suuren harppauksen jälkeen 1962, koska Palmerin mukaan hänen isänsä työskenteli siellä Australian hallituksen epävirallisena edustajana.[11] Clive Palmer on maininnut tavanneensa pikkupoikana Kiinassa maan viimeisen keisarin Pu Yin.[14][15]

Palmerin nuoruudessa hänen harrastuksiinsa lukeutuivat muun muassa yleisurheilu ja lainelautailu. Hän myös pelasi rugbya Southport Tigersin liigajoukkueessa. Jo alakouluikäisenä Palmer tapasi Geoff Smithin, joka on yksi hänen tärkeimmistä lainopillisista neuvonantajistaan. Heidän koulunsa oli St Vincents Primary School, josta Palmer eteni opiskelemaan Aquinas Collegeen. Hän on kertonut jättäneensä oppilaitoksen ja siirtyneensä Southport Highin, koska näki uskontotunnilla opettajan heittävän tiiliseinää vasten istunutta poikaa Raamatulla päähän, minkä seurauksena oppilas meni tajuttomaksi. Vuosina 1973–1975 Palmer opiskeli Queenslandin yliopistossa taiteita, lakia ja journalismia, mutta opinnot jäivät kesken.[4][5][16]

Palmer toimi markkinointikonsulttina 1970-luvulla, kunnes perusti oman kiinteistöalan yrityksen, GSS Property Salesin. Gold Coastin voimakkaan rakentamiskauden aikana vuosina 1975–1983 Palmer keräsi itselleen noin 40 miljoonan dollarin omaisuuden ja päätti vetäytyä eläkkeelle 29-vuotiaana.[3][5][8] Parin vuoden matkustelun ja muun vapaa-ajanvieton jälkeen hän palasi työelämään 1986 ja muun muassa perusti yhtiön ja osti rautamalmiesiintymiä. Ennen töihin paluutaan hän oli mennyt naimisiin Susan ”Sue” Mareen kanssa. Avioliiton aikana Palmerit saivat kaksi lasta, Michael Georgen ja Emily Susanin.[1][5]

1980-luvun puolivälin tienoilla Palmer kävi neuvottelemassa Mihail Gorbatšovin ja Kremlin virkamiesten kanssa Australian kaivoshankkeista. Hän oli aiemmin poiminut tiedotusvälineistä ajatuksen, jonka mukaan venäläiset tekivät mielellään rautamalmihankkeita koskevia yhteistyösopimuksia muiden maiden kanssa, mikä oli saanut Palmerin kiinnostumaan kaivostoiminnasta. Hänen pettymyksekseen venäläiset tarjoutuivatkin lopulta myymään Palmerin johtamalle edustajaryhmälle kanelia kolmen miljardin dollarin edestä, eikä kauppoja syntynyt. Palmerin suhteet Venäjälle kuitenkin säilyivät. Matkan jälkeen hän sai tietoonsa, että kaivosyhtiö Hanna Mining oli jättänyt maksamatta Pilbaran magnetiittiesiintymiä koskevan vuokran Länsi-Australian hallitukselle, mikä antoi vuokran suorittaneelle Palmerille mahdollisuuden neuvotella Hanna Miningin kanssa ja ostaa esiintymät itselleen, minkä hän tekikin.[5][16]

Vuosina 2002–2006 Palmer työskenteli adjunct professor -tehtävässä melbournelaisen Deakinin yliopiston lain ja liiketoiminnan tiedekunnassa.[4][1] Nykyisin hän toimii hallinnon adjunct professorina Bond-yliopistossa. Palmer on myös John F. Kennedy Presidential Library and Museumin hallituksen jäsen ja Griffith-yliopistossa toimivan terveysinstituutin kehityslautakunnan puheenjohtaja.[1][17] Hän oli edustamassa Australian liike-elämää Sydneyn APEC-konferenssissa 2007.[1]

Palmerin vaimo Sue kuoli syöpään huhtikuussa 2006.[4][5][18] Seuraavan vuoden joulukuussa Palmer avioitui Annan kanssa, jonka puoliso Andrew Topalov oli myös kuollut syöpään samoihin aikoihin kuin Palmerin ensimmäinen vaimo. Andrew Topalov oli ollut Palmerin entinen koulutoveri. Topalovin ja Annan häissä jälkimmäisen Bulgariassa olleet vanhemmat eivät olleet päässeet tulemaan tilaisuuteen, joten Topalovin pyynnöstä Clive ja Sue Palmer olivat toimineet häissä morsiamen isän ja äidin rooleissa.[18] Clive Palmerilla on lapsi myös avioliitosta Annan kanssa, tytär nimeltä Mary Jean.[1][5] Palmer asuu Gold Coastissa, Queenslandissa.[8]

Liiketoiminta 2000-luvulla muokkaa

Uransa aikana Palmer on kehittänyt hyvät liikesuhteet kiinalaisten kanssa ja on Kiinan kanssa käytävän kaupan edelläkävijöitä.[5][11] Hänelle on ollut hyötyä kiinalaiseen kulttuuriin tutustumisesta jo lapsena. Erään hänet tuntevan investointipankkiirin mielestä Palmerin tyyli toimii Kiinassa oivallisesti hänen ”uraauurtavuutensa, älykkyytensä ja elämää suuremman persoonansa” ansiosta, kun taas Australiassa Palmer joutuu esittämiensä taistelunhaluisten näkemysten vuoksi enemmän vaikeuksiin.[11]

Huhtikuussa 2006 Palmer ilmoitti Mineralogyn solmineen kiinalaisen CITIC-yhtiön kanssa sopimuksen osan Mineralogyn hallinnassa olevan magnetiitin jalostamisesta.[6][13] Sopimus on poikkeuksellinen, sillä sen perusteella CITIC maksaa Mineralogylta hankkimiensa magnetiittiesiintymien hyödyntämisestä rojalteja vähintään 12 miljoonan tonnin tuotannosta riippumatta siitä, saadaanko magnetiitista jalostettua korkealaatuisempaa tuotetta niin paljon vai ei.[19] Palmerin mukaan sopimus takaa hänelle vähintään 400 miljoonan dollarin vuosittaiset ansiot. Saatavilla olevat tiedot jättävät kuitenkin varaa arveluille tulojen todellisesta suuruudesta.[3] Forbes arvioi, että Palmerin CITIC-yhtiöltä maaliskuun 2013 loppuun mennessä saama neljäs korvaus ja samalla ensimmäinen rojaltimaksu olisi yhteensä 183 miljoonaa dollaria, minkä jälkeen rojalteja maksettaisiin hänelle vuosittain noin 42 miljoonaa dollaria tai enemmän. Sopimuksen tarkat yksityiskohdat ovat salaisia.[19]

Palmerin omistuksessa on myös muun muassa hiiliyhtiö Waratah Coal, jonka hän hankki 2008, ja lähellä Townsvilleä sijaitseva nikkelinjalostamo Yabulu, jonka vuosittaisen tuotannon arvioitiin vuonna 2010 olevan 30 000 tonnia.[3] Jalostamo tuottaa noin kymmenesosan maailmassa käytettävästä nikkelistä.[1] Palkkiona tuotannon kasvusta 30 prosentilla vuoden 2010 aikana Palmer myönsi Yabulun 750 pitkäaikaiselle työläiselle bonuksena kahden hengen luksusloman Fidžille. Lisäksi 55 työntekijää sai häneltä uuden Mercedes-Benzin B-sarjan auton. Alle puoli vuotta jalostamon palveluksessa olleille 60 työntekijälle annettiin matka Port Douglasiin.[11][20][21]

 
 
Yabulu
Yabulun sijainti Australiassa.

Pääasiassa kostean sään vuoksi Yabulun nikkelinjalostamon altaiden vedenpinnat olivat useiden vuosien aikana nousseet vaarallisen korkealle, kunnes vuonna 2012 Yabulu anoi Great Barrier Reef Marine Park Authoritylta eli Ison valliriutan meripuiston hallinnoijilta lupaa saada pumpata jalostamon vedet mereen katastrofin ehkäisemiseksi. Aluksi hakemuksessa toimenpiteen esitettiin tapahtuvan 370:n ja myöhemmin 40 päivän kuluessa. Mittasuhteiltaan operaatio vastaisi miljoonakaupungin tuottaman käsitellyn likaveden viemistä mereen. Kesäkuussa 2012 Palmer pyysi Yabululle lupaa pumpata allasvedet mereen välittömästi ja perusteli anomustaan sillä, että vaakalaudalla olivat yli 1 000 henkilön työpaikat. Ympäristötieteilijöiden mukaan seurauksena ehdotetun kaltaisesta likavesien pumppauksesta olisi vakavia vahinkoja Isolle valliriutalle.[22]

Palmer on laajentanut liiketoimintaansa myös turismiin ja omistaa Sunshine Coastissa sijaitsevan luksuslomakohteen.[23] Huhtikuussa 2012 hän kertoi aikovansa rakennuttaa uuden version Titanicista Kiinassa sijaitsevalla CSC Jinlingin telakalla. Aluksen on tarkoitus vastata suuruusluokaltaan alkuperäistä, huhtikuussa 1912 uponnutta Titanicia.[24] Uuden laivan ensimmäistä matkaa Lontoosta New Yorkiin suunnitellaan vuodeksi 2016. Titanic II:ssa aiotaan käyttää nykyaikaista teknologiaa ja uusimpia navigointi- ja turvallisuusjärjestelmiä, mutta siitä pyritään tekemään mahdollisimman paljon alkuperäistä Titanicia muistuttava. Kun laivahanketta koskeneessa lehdistötilaisuudessa tiedusteltiin, tuleeko Titanic II uppoamaan, Palmer vastasi: ”Totta kai se uppoaa, jos siihen tehdään reikä.” Hän jatkoi sanomalla laivan suunniteltavan siten, ettei se uppoa, ja moitti kysymyksen esittäjää taikauskoiseksi.[23]

Terveysongelmat muokkaa

Ollessaan katsomassa omistamansa Gold Coast Unitedin ottelua Brisbane Roaria vastaan lokakuussa 2009 Palmer tunsi rintakipua ja lyyhistyi. Hän sai lisähappea ja kävi varotoimenpiteenä tarkistuttamassa itsensä sairaalassa. Siellä todettiin, ettei Palmerilla ollut sydänongelmaa.[25] Vuoden 2011 loppupuolella Palmereiden luona lomaili perheystävä, joka tekee Yhdysvalloissa lääketieteellistä tutkimusta virologian alalla. Hän havaitsi Clive Palmerilla uniapnean oireet ja suositteli tälle hakeutumista hoidettavaksi Massachusetts General Hospitalissa toimivan uniohjelman piiriin. Palmer noudattikin neuvoa ja on sittemmin ryhtynyt käyttämään nukkuessaan kasvomaskia, joka on yhdistetty uniapnean hoidossa käytettävään laitteeseen. Palmerilla on ollut huomattava määrä ylipainoa, mutta onnistuneen hoidon myötä hänen painonsa on vähentynyt selvästi. Palmerin omien sanojen mukaan hän olisi kuollut vuoden sisällä, mikäli unihäiriötä ei olisi todettu.[26]

Poliittinen toiminta muokkaa

Palmer on Australian kansallispuolueen jäsen ja toimi puolueen tiedottajana osavaltiovaaleissa 1986. Hän oli myös tukemassa Joh Bjelke-Petersenin pääministerikampanjaa.[6] Kansallispuolueeseen Palmer liittyi yliopistoaikoinaan, mitä ennen hän oli ollut mukana nuorten liberaalien toiminnassa.[16] Vuonna 2010 The Australian -lehti arvioi Palmerin olevan Australian suurin poliittinen lahjoittaja.[3] Rahallisen tukensa hän on ohjannut konservatiivisille ryhmille, mutta hänellä on laajat yhteydet eri puolueiden edustajiin.[8] Palmer oli ratkaisevassa roolissa Campbell Newmanin valinnassa Queenslandin pääministeriksi 2012.[27]

Maaliskuussa 2012 Palmer syytti Australian vihreitä ja Queenslandin ympäristöaktivisteja siitä, että nämä olisivat saaneet taloudellista tukea Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:lta ja Rockefeller-säätiöltä, jotka hänen mukaansa yrittävät tätä kautta tuhota Australian hiilikaivosteollisuuden.[28][29] Palmerin esittämissä salaliittosyytöksissä keskeisenä huomion kohteena oli Greenpeacen ja eräiden muiden hiilenvastaisten ryhmien laatima raportti nimeltä ”Stopping the Australian Coal Export Boom” (suom. Australian hiilivientibuumin pysäyttäminen), jota hän väitti CIA:n rahoittamaksi. CIA:n motiiviksi hän mainitsi Yhdysvaltojen kilpailuedun säilyttämisen.[28]

Greenpeace-aktivisti John Hepburn kiisti jyrkästi väitteet CIA-rahoituksesta.[28] Hän kertoi Greenpeacen ottaneen vastaan yhdysvaltalaiselta Rockefeller Family Fund -hyväntekeväisyysjärjestöltä 70 000 dollarin arvoisen lahjoituksen Australian hiiliteollisuuden ympäristövaikutusten tutkimiseen mutta ei nähnyt asiassa mitään ongelmallista.[30] Vihreiden johtaja Bob Brown ei hänkään katsonut Palmerin esittämien syytösten olevan todenperäisiä ja sanoi pitävänsä niitä erikoisina. Brown kuitenkin mainitsi oman näkemyksensä olevan se, että Palmer kyllä uskoo väitteisiinsä, koska tällä itsellään on tapana toimia poliittisten kampanjoiden rahoittajana.[28] Myös CIA kiisti Palmerin syytökset.[31] Australian oikeusministeri Nicola Roxon piti Palmerin salaliittoajatuksia eriskummallisina ja kertoi pohtineensa, onko tämä katsellut liikaa televisiosarja Get Smartia.[31][32] Palmer totesi jälkeenpäin, ettei kadu kommenttejaan, koska vaalien aikaan ne veivät huomiota pois Liberaaliin kansallispuolueeseen liittyvistä kielteisistä seikoista.[33]

Huhtikuun 2012 lopussa Palmer ilmoitti pyrkivänsä Liberaalin kansallispuolueen ehdokkaaksi seuraavissa liittovaltiovaaleissa. Hieman myöhemmin hän sanoi tavoittelevansa paikkaa parlamentissa sen takia, että hänen ja Australian valtiovarain- ja varapääministeri Wayne Swanin näkemykset maalle hyväksi olevista asioista eroavat toisistaan. Ehdokkaaksi päästessään Palmer tavoittelisi parlamentista paikkaa, joka on Swanin hallussa.[27][34] Swan on taustaltaan sosialisti, Palmer puolestaan kapitalisti. Palmer otti henkilökohtaisesti maaliskuussa 2012 The Monthly -lehdessä ilmestyneen Swanin kirjoittaman artikkelin, jossa moitittiin “niitä, jotka ovat keränneet taskuihinsa suhteettoman suuren osuuden kansan taloudellisesta menestyksestä ja nyt kokevat, että heillä on oikeus muovata Australian tulevaisuutta tyydyttäkseen omia etujaan“.[12][35] Palmer kertoi haluavansa luoda asetelman, jossa ihmiset voivat äänestämällä ottaa kantaa siihen, kumman näkökantoja he kannattavat.[12][27]

Gold Coast United muokkaa

 
Gold Coast United pelaamassa vierasottelua valkoisissa peliasuissa Sydney FC:tä vastaan tammikuussa 2010.

Vuonna 2008 Palmer hankki omistukseensa jalkapallojoukkue Gold Coast Unitedin. Palmer asetti vuonna 2009 A-Leaguessa aloittaneelle joukkueelle tavoitteeksi päästä pelaamaan Aasian mestarien liigaa, jotta hän saisi itselleen lisänäkyvyyttä Itä-Aasiassa.[36][37] Palmerilla ei ollut mielessään rahallisen voiton tekeminen joukkueella.[36] Lokakuussa 2009 hän määräsi, että säästösyistä Gold Coast Unitedin kotiotteluissa katsojamäärät on rajoitettava korkeintaan 5 000:een. Määräyksen taustasyynä oli se, että Unitedin sopimus joukkueen kotiareena Skilled Parkin ylläpidosta vastanneen Queenslandin hallituksen kanssa aiheutti lisäkustannuksia, jos katsojamäärä olisi suurempi kuin 5 000. Unitedin kannattajat protestoivat voimakkaasti päätöstä vastaan, ja Palmer suostui lopulta luopumaan rajoitteesta.[38]

Gold Coast Unitedilla on ollut vaikeuksia saada riittävästi yleisöä otteluihinsa.[37][39] Lisäksi Palmer on käynyt sanasotaa Australian jalkapalloliitto FFA:n (Football Federation Australia) johtajia vastaan. Brisbanelaisen The Sunday Mail -lehden haastattelussa 19. helmikuuta 2012 Palmer sanoi A-Leaguen olevan ”vitsi” ja kutsui jalkapalloa ”toivottomaksi peliksi”.[40][41] Australian jalkapalloliiton toimitusjohtaja Ben Buckley piti Palmerin esittämiä kommentteja loukkaavina.[39][40] Kun Gold Coast United pelasi helmikuun viimeisenä viikonloppuna kotiottelua Melbourne Victorya vastaan, Gold Costia sponsoroineen Hyatt Regency -yhtiön nimen tilalle oli joukkueen pelipaidoissa vaihdettu teksti ”Freedom of Speech” (suom. sananvapaus).[39][42][43]

Ensisijaisesti Palmerin lausunnoista ja toiminnasta oli seurauksena se, että 29. helmikuuta 2012 FFA:n puheenjohtaja Frank Lowy ilmoitti Australian jalkapalloliiton lopettaneen Palmerin A-League-lisenssin. Hän perusteli lisenssin peruuttamista sillä, että Gold Coastin A-Leagueen osallistumista koskevan sopimuksen sääntöjä oli FFA:n näkemyksen mukaan rikottu ainakin kolmella selkeällä tavalla.[43] Palmer vastasi FFA:n päätökseen rajusti kutsuen Lowya ”diktaattoriksi” ja kertoi vievänsä asian oikeuteen. Palmer myös esitti Twitterissä , että Frank Lowy on ”instituutio, joka nyt kuuluu instituutioon”. Oikeudenkäynnistä odotettiin yhtä Australian urheiluhistorian näkyvimmistä.[39][42]

Palmer ryhtyi sanoista tekoihin ja jätti oikeuteen hakemuksen, jolla hän anoi oikeudelta määräystä, joka sallisi Gold Coast Unitedin jatkavan pelaamista A-Leaguessa. Brisbanen korkeimman oikeuden tuomari Jean Dalton kuitenkin hylkäsi anomuksen. Hänen nähdäkseen tapa, jolla iskulausetta ”sananvapaus” oli käytetty, ei ollut rikkonut joukkueen osallistumissopimuksen ehtoja. Erityisesti 19. ja 20. helmikuuta 2012 Palmerin esittämiä toistuvia lausuntoja tuomari Dalton kuitenkin piti sopimusrikkomuksina, eikä hän nähnyt mahdollisena sellaista riidan osapuolten välistä yhteistoimintaa, jota haetun oikeuden määräyksen toteuttaminen olisi edellyttänyt. Palmer määrättiin maksamaan oikeudenkäynnin kustannukset. Hän ei ollut oikeudessa itse paikalla.[39][44]

Maaliskuussa 2012 Palmer ilmoitti perustavansa uuden jalkapalloelimen nimeltä Football Australia. Hän kertoi järjestön iskulauseen olevan ”Me potkimme lujempaa” (engl. We kick harder).[45]

Hyväntekeväisyys muokkaa

Clive Palmer on tehnyt lahjoituksia oppilaitoksille ja hyväntekeväisyysjärjestöille.[11] Mineralogy-yhtiönsä välityksellä hän on perustanut 100 miljoonan dollarin arvoisen säätiön Pilbaran alueen aboriginaalien tukemista varten. The Age -lehti kutsui tätä Australian suurimmaksi filantrooppiseksi teoksi. Säätiö tukee lääketieteellistä tutkimusta Länsi-Australiassa sekä avustaa Pilbaran alkuperäiskansoja ja köyhiä yhteisöjä.[46]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k Prof Clive Palmer Scoc.worldsecuresystems.com. Southport Chamber of Commerce & Industry Inc. Arkistoitu 17.12.2012. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  2. a b McNamara, Michaela: Spotlight on Mineralogy and Resourcehouse Director Clive Palmer Businessreviewaustralia.com. 1.2.2011. 2 Business Review Australia. Arkistoitu 11.5.2012. Viitattu 19.6.2012. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Fraser, Andrew & Burrell, Andrew: The magnate’s Chinese whispers Theaustralian.com.au. 13.2.2010. Nationwide News Pty Limited. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  4. a b c d e f Mr. Clive Frederick Palmer (pdf) Brisbaneminingclub.com.au. 2009. Brisbane Mining Club. Arkistoitu 2.2.2013. Viitattu 19.6.2012. (englanniksi)
  5. a b c d e f g h i j k l Clive Palmer Goldcoast.com.au. 7.6.2008. News Limited. Arkistoitu 7.3.2013. Viitattu 19.6.2012. (englanniksi)
  6. a b c d Moore, Tony: The Queensland 2006 rich list (Clive Palmer) Brisbanetimes.com.au. 20.7.2007. Brisbane Times. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  7. Farrow, Lauren: Seven added to national living treasure list Canberratimes.com.au. 5.3.2012. Fairfax Media. Arkistoitu 5.3.2012. Viitattu 19.6.2012. (englanniksi)
  8. a b c d Clive Palmer Abc.net.au. Australian Broadcasting Corporation. Viitattu 25.6.2012. (englanniksi)
  9. #29 Clive Palmer Forbes.com. 2012. Viitattu 19.6.2012. (englanniksi)
  10. Heathcote, Andrew: Bond with a billionaire BRW.com.au. 25.5.2011. BRW. Arkistoitu 23.11.2012. Viitattu 19.6.2012. (englanniksi)
  11. a b c d e f Allard Tom & Washington, Stuart: Tracing Palmer's wealth – a titanic undertaking Smh.com.au. 12.5.2012. Fairfax Media. Viitattu 22.6.2012. (englanniksi)
  12. a b c Shmavonian, Karl: Clive Palmer’s Chinese Ticket to the Billionaires’ Ball (Sivu 1/2) Forbes.com. 7.5.2012. Forbes. Viitattu 25.6.2012. (englanniksi)
  13. a b Gettler, Leon: Magnate digs deep in foundation move to aid Aborigines (Sivu 1/4) Smh.com.au. 2.2.2008. Fairfax Media. Viitattu 25.6.2012. (englanniksi)
  14. Palmer's $3b China odyssey Brisbanetimes.com.au. 4.2.2010. Fairfax Media. Viitattu 25.6.2012. (englanniksi)
  15. Why Clive Palmer's Hong Kong IPO failed again Smh.com.au. 6.6.2011. Fairfax Media. Viitattu 25.6.2012. (englanniksi)
  16. a b c Gettler, Leon: Magnate digs deep in foundation move to aid Aborigines (Sivu 2/4) Smh.com.au. 2.2.2008. Fairfax Media. Viitattu 25.6.2012. (englanniksi)
  17. Board of Directors Jfklibrary.org. John F. Kennedy Presidential Library And Museum. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  18. a b Clive Palmer was ’father’ to his now bride Smh.com.au. 7.5.2012. Fairfax Media. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  19. a b Shmavonian, Karl: Clive Palmer’s Chinese Ticket to the Billionaires’ Ball (Sivu 2/2) Forbes.com. 7.5.2012. Forbes. Viitattu 25.6.2012. (englanniksi)
  20. McNamara, Michaela: Queensland Nickel Employees Get Mercedes & Vacations for Christmas Businessreviewaustralia.com. 21.11.2010. WDM Group. Arkistoitu 10.11.2011. Viitattu 22.6.2012. (englanniksi)
  21. Thomson, James: Billionaire Clive Palmer gives staff luxury cars and holidays in a Christmas bonus bonanza Smartcompany.com.au. 22.11.2010. Arkistoitu 5.5.2012. Viitattu 22.6.2012. (englanniksi)
  22. Madigan, Michael: Mining magnate Clive Palmer's push to dump tailings risk a to Great Barrier Reef Couriermail.com.au. 25.6.2012. News Queensland. Viitattu 25.6.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  23. a b Australian billionaire Clive Palmer to build Titanic II BBC.co.uk. 30.4.2012. BBC. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  24. Töyrylä, Katriina: Suomalaisyhtiö mukaan uuden Titanicin rakennushankkeeseen Yle.fi. 19.6.2012. Yle. Viitattu 19.6.2012.
  25. Monteverde, Marco & Caldwell, Anna: Queensland’s richest man Clive Palmer rushed to hospital Couriermail.com.au. 11.10.2009. News Queensland. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  26. Passmore, Darryl: Sleep apnoea silent killer stalked billionaire tycoon Clive Palmer Couriermail.com.au. 4.3.2012. News Queensland. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  27. a b c Fraser, Andrew & Vasek, Lanai: Clive Palmer seeks LNP preselection to take on Wayne Swan in the next federal election Theaustralian.com.au. 2.5.2012. Nationwide News Pty Limited. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  28. a b c d Calligeros, Marissa & Ireland, Judith: CIA threatens Australian coal industry: Palmer Brisbanetimes.com.au. 20.3.2012. Fairfax Media. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  29. Farr, Malcolm: Mining magnate Clive Palmer says CIA is behind campaign to kill coal industry News.com.au. 22.3.2012. News Limited. Arkistoitu 10.7.2012. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  30. Greenpeace hits back at Clive Palmer's CIA claim Couriermail.com.au. 21.3.2012. News Queensland. Arkistoitu 26.3.2012. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  31. a b Griffiths, Emma: CIA hits back at Palmer conspiracy claims Abc.net.au. 27.3.2012. ABC. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  32. Vasek, Lanai: Clive Palmer facing legal action over CIA claims Theaustralian.com.au. 21.3.2012. Nationwide News Pty Limited. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  33. Clive Palmer says CIA claims served purpose in helping Campbell Newman's campaign Theaustralian.com.au. 26.3.2012. Nationwide News Pty Limited. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  34. Hurst, Daniel & Wright, Jessica: Abbott lukewarm on Palmer tilt Brisbanetimes.com.au. 30.4.2012. Fairfax Media. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)
  35. Swan, Wayne: The 0.01 Per Cent: The Rising Influence of Vested Interests in Australia Themonthly.com.au. Maaliskuu 2012. The Monthly. Viitattu 25.6.2012. (englanniksi)
  36. a b Monteverde, Marco & Malone, Paul: Billionaire Clive Palmer has big plans for Coast club Couriermail.com.au. 7.6.2008. News Queensland. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  37. a b Monteverde, Marco: Gold Coast United players stand behind Clive Palmer, slam FFA decision Couriermail.com.au. 1.3.2012. News Queensland. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  38. Gatt, Ray: Clive Palmer agrees to scrap crowd cap Theaustralian.com.au. 3.11.2009. Nationwide News Pty Limited. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  39. a b c d e Gatt, Ray: Gold Coast owner Clive Palmer loses A-League licence Theaustralian.com.au. 29.2.2012. Nationwide News Pty Limited. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  40. a b A-League a ’joke’, says Gold Coast United chairman Clive Palmer Heraldsun.com.au. 20.2.2012. The Herald & Weekly Times. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  41. Monteverde, Marco: Clive Palmer slams football, refuses to guarantee future of Gold Coast United Couriermail.com.au. 19.2.2012. News Queensland. Arkistoitu 10.4.2012. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  42. a b Lowy: We'll still have 10 teams Goldcoast.com.au. 29.2.2012. News Limited. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  43. a b Hassett, Sebastian: Clive Palmer’s Gold Coast axed from A-League Smh.com.au. 29.2.2012. Fairfax Media. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  44. Remeikis, Amy: Palmer loses bid to save club Brisbanetimes.com.au. 2.3.2012. Fairfax Media. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  45. ’We kick harder’ – Clive Palmer sets up rebel football organisation Smh.com.au. 1.3.2012. Fairfax Media. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  46. Gettler, Leon: Iron ore baron forms $100m Pilbara foundation Theage.com.au. 30.1.2008. The Age Company. Viitattu 22.6.2012. (englanniksi)