Christopher Williams

Tämä artikkeli kertoo pikajuoksijasta. Christopher Williams on myös rumpali.

Christopher Williams (s. 15. maaliskuuta 1972) on jamaikalainen pikajuoksija.

Mitalit
Christopher Williams Osakan MM-kilpailuissa 2007.
Christopher Williams Osakan MM-kilpailuissa 2007.
Maa:  Jamaika
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Sydney 2000 4×400 m
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Edmonton 2001 200 m
Hopeaa Hopeaa Edmonton 2001 4×400 m

Sydneyn olympialaisissa 2000 Williams sijoittui Jamaikan viestijoukkueessa 4×100 metrin viestissä neljänneksi ja 4×400 metrin viestissä alun perin kolmanneksi. Pitkän viestin joukkue nousi myöhemmin toiseksi kun Antonio Pettigrew'n dopingtapauksen vuoksi Yhdysvallat hylättiin.[1][2] Edmontonin MM-kilpailuissa 2001 hän voitti hopeaa 200 metrin matkalla ja hopeaa 4×400 metrin viestissä, kun viestin alun perin voittanut Yhdysvaltain joukkue hylättiin.

Vuonna 2001 hänet valittiin Jamaikan parhaaksi urheilijaksi. Hän on osallistunut kesäolympialaisiin kolmesti, vuosina 2000, 2004 sekä 2008 ja edennyt 200 m välieriin joka kerta.[1]

Vuonna 2010 Williams sai kahden vuoden kilpailukiellon. Hänen dopingnäytteestään oli löytynyt merkkejä amfetamiinista. Williamsin mukaan hän oli saanut aineen käyttämästään flunssalääkkeestä, jonka käytön hän oli ilmoittanut dopingnäytettä otettaessa.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Christopher Williams (Arkistoitu – Internet Archive) Sports Reference LLC (englanniksi)
  2. IOC Executive Board meets ahead of London Games 21.7.2012. olympic.org: KOK. Viitattu 16.4.2013. (englanniksi)
  3. Williams brands ban unfair 25.5.2010. The Gleaner. Viitattu 25.5.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Christopher Williams