Christopher Bowman (30. maaliskuuta 196710. tammikuuta 2008) oli yhdysvaltalainen taitoluistelija ja näyttelijä. Hänestä käytettiin lempinimeä "Bowman the Showman". Bowman löydettiin Los Angelesissa hotellihuoneesta kuolleena 10.1.2008. Kuolinsyyksi epäillään huumausaineen yliannostusta. Aiemmin Bowman oli ollut vieroituksessa kokaiinin käytön vuoksi.

Mitalit
Christopher Bowman Berliinissä 1989
Christopher Bowman Berliinissä 1989
Maa: Yhdysvallat
Taitoluistelu
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Pariisi 1989 miehet
Pronssia Pronssia Halifax 1990 miehet

Taitoluistelu-urallaan Bowman saavutti kaksi mitalia maailmanmestaruuskisoissa, hopeaa 1989 ja pronssia 1990. USA:n mestaruuden hän voitti 1989 ja 1992. Albertvillen olympialaisissa 1992 Bowman oli neljäs ja sen jälkeen hän päätti aktiiviuransa. Sen jälkeen hän toimi valmentajana ja kommentaattorina.

Bowman tunnettiin myös tv-näyttelijänä. Jo lapsena hän esiintyi Pieni talo preerialla -tv-sarjassa yhden tuotantokauden ajan ja teki näyttelijän työtä myös urheilu-uransa jälkeen.

Lähteet muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Christopher Bowman.