Chen Ding

kiinalainen kilpakävelijä

Chen Ding (kiin.: 陈定; pinyin: Chén Dìng; s. 5. elokuuta 1992 Yunnan, Kiina) on kiinalainen kävelijä ja olympiavoittaja vuoden 2012 kesäolympialaisista. Hän teki samalla olympialaisten uuden ennätyksen 1.18.46.

Mitalit
Erick Barrondo (GUA), Chen Ding (CHN), Bertrand Moulinet (FRA)
Erick Barrondo (GUA), Chen Ding (CHN), Bertrand Moulinet (FRA)
Maa:  Kiina
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Lontoo 2012 20 km kävely
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Moskova 2013 20 km kävely

Lontoon olympialaiset 2012 muokkaa

Chenistä tuli ensimmäinen kiinalainen, joka on voittanut olympialaisissa 20 kilometrin kävelyn. Chen teki kilpailussa uuden olympiaennätyksen ajalla 1.18.46. Hän teki tämän päivä ennen syntymäpäiväänsä ja piti sitä ihanana lahjana. Hänen joukkuetoverinsa Wang Zhen ja Cai Zelin sijoittuivat kolmanneksi ja neljänneksi. Toiseksi sijoittui guatemalalainen Erick Barrondo.[1] [2]

Muut saavutukset muokkaa

Chen saavutti Bydgoszczin alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 2008 hopeaa 10 000 metrin kävelyssä. Hän oli samana vuonna toinen kävelyn maailmancupin 10 kilometrin kilpailussa. Hän sijoittui maailmancupissa 2012 viidenneksi[3] ja voitti joukkuekilpailun[4]. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän sijoittui 20 kilometrin kävelyssä alun perin toiseksi, mutta nousi myöhemmin Aleksandr Ivanovin dopinghylkäyksen jälkeen maailmanmestariksi.[5] Pekingin MM-kilpailuissa 2015 Chen oli samalla matkalla yhdeksäs.[3]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

Laji Tulos Paikka Päivä[3]
10 000 metrin kävely 39.47,20 Bydgoszcz 11. heinäkuuta 2008
10 kilometrin kävely 38.18 Wuzhong 15. joulukuuta 2020
20 kilometrin kävely 1.17.40 Taicang 30. maaliskuuta 2012

Lähteet muokkaa

  1. Chen Ding makes history for China after winning men's 20km race in London 5.8.2012. ChinaDaily. (englanniksi)
  2. Men's 20km Race Walk 4.8.2012. Official London 2012. Arkistoitu 4.12.2012. (englanniksi)
  3. a b c Chen Ding Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  4. Athletics - Ding CHEN the-sports.org. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
  5. Alexander Ivanov stripped of 2013 world 20km race walk gold Athletics Weekly. 22.3.2019. Viitattu 17.5.2022. (englanniksi)