Chelsea Grin on yhdysvaltalainen deathcore-yhtye, joka perustettiin Salt Lake Cityssä vuonna 2007. Yhtye on julkaissut viisi studioalbumia. Yhtyeen alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat solisti Alex Koehler, kitaristi Chris Kilbourn, basisti Austin Manticorena sekä soolokitaristi Michael Stafford, joista kukaan ei enää jatka yhtyeessä.

Chelsea Grin vuonna 2013.

Yhtyeen nimi oli ennen nykyistä Ahaziah, jota ei kuitenkaan käytetty yhdenkään julkaisun yhteydessä. Austin esitteli yhtyeen Andrew Carlstonille, joka auttoi kappaleiden uudelleenkirjoituksessa, sekä uuden materiaalin tuottamisessa yleisesti. Tämä prosessi johti heidän ensimmäiseen julkaisuunsa, Chelsea Grin (EP), jota markkinoitiin aluksi vain internetissä iTunes-palvelun kautta, kunnes albumi vihdoin julkaistiin CD:nä 27. heinäkuuta 2008. He julkaisivat yhtyeen alkuvaiheilla myös singlet "Crewcabanger" ja "Lifeless", jotka saavuttivat kuuntelijoiden kiinnostuksen MySpacessa.

Myöhemmin yhtye alkoi hakemaan kolmatta kitaristia, joka johti Dan Jonesin liittymiseen yhtyeeseen. Tästä seurasi myös heidän ensimmäinen täysipitkä albumi Desolation of Eden, joka julkaistiin vuonna 2010. Heti seuraavana vuonna ilmestyi toinen albumi My Damnation, ennen kuin yhtyeen toinen, vuonna 2012 ilmestynyt EP "Evolve" tuli kansan kuultavaksi. 2014 heinäkuuta julkaistiin Ashes to Ashes, jonka jälkeen kitaristi Jason Richardson erosi yhtyeestä keskittyäkseen soolouraansa.[1] Chelsea Grin teki uuden levytyssopimuksen Rise Recordsin kanssa,[2] minkä jälkeen julkaistiin vuonna 2017 Self Inflicted.

Self Inflictedin jälkeen solisti Alex Koehler joutui eroamaan yhtyeestä alkoholiongelmien ja niihin liittyvän masennuksen vuoksi. Yhtyeeseen otettiin tilalle Lorna Shoren laulaja Tom Barber. Uudella kokoonpanolla julkaistiin vuonna 2018 albumi Eternal Nightmare.[3]

Kokoonpano muokkaa

  • Tom Barber – laulu
  • Stephen Rutishauser – kitara
  • David Flinn – basso
  • Pablo Viveros Segura – rummut, laulu

Diskografia muokkaa

Studioalbumit muokkaa

  • Desolation of Eden (2010)
  • My Damnation (2011)
  • Ashes to Ashes (2014)
  • Self Inflicted (2016)
  • Eternal Nightmare (2018)
  • Suffer in Hell (2022)
  • Suffer in Heaven (2023)

Lähteet muokkaa

  1. Chelsea Grin part ways with guitarist Alternative Press. 21.9.2015. Viitattu 17.3.2019. (englanniksi)
  2. Chelsea Grin sign to Rise Records Alternative Press. 19.1.2016. Viitattu 17.3.2019. (englanniksi)
  3. Jeannie Blue: Interview – Tom Barber of Chelsea Grin Cryptic Rock. 6.12.2018. Viitattu 17.3.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Chelsea Grin Facebookissa

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.