Chelsea Victoria Clinton (s. 27. helmikuuta 1980 Little Rock, Arkansas)[1] on Yhdysvaltain entisen presidentin Bill Clintonin ja tämän puolison, Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Hillary Clintonin tytär ja ainoa lapsi. Vuosina 2011–2014 hän työskenteli NBC-televisioyhtiössä erikoiskirjeenvaihtajana. Nykyään hän työskentelee Clinton Foundation -hyväntekeväisyyssäätiössä.[2]

Chelsea Clinton vuonna 2016.

Clinton muutti Valkoiseen taloon 20. tammikuuta 1993 isänsä virkaanastujaispäivänä.[3] Hän opiskeli Sidwell Friends Schoolissa Washington DC:ssä[1], jossa hän pelasi oppilaitoksen jalkapallojoukkueessa. Hän oli myös harrastanut tanssia lapsesta saakka.

Chelsea Clinton valmistui Stanfordin yliopistosta, jossa hän opiskeli ensin kemiaa, mutta vaihtoi pääaineensa historiaksi. Hänen opinnäytetyönsä käsitteli Pohjois-Irlannin rauhanprosessia.[1] Hän on myös opiskellut terveyspolitiikkaa Columbian yliopistossa ja kansainvälisiä suhteita Oxfordin yliopistossa.[4][5] Oxfordissa hän opiskeli University Collegessa kuten isänsä Bill Clinton[1], joka oli Oxfordissa Rhodes-stipendiaattina 1968−1970.[6]

Clinton on työskennellyt Avenue Capital -nimisessä newyorkilaisessa hedgerahastossa ja McKinsey & Company -nimisessä liikkeenjohdon konsultointiyrityksessä.[4] Marraskuussa 2011 hän aloitti NBC-televisioyhtiössä toimittajana, ja samalla hän työskenteli isänsä hyväntekeväisyyssäätiössä ja jatkoi tohtori-opintojaan Oxfordin yliopistossa.[7] Vuonna 2014 hän lopetti työt NBC:llä keskittyäkseen työhönsä säätiössä.[2]

Clinton avioitui 31. heinäkuuta 2010 Marc Mezvinskyn kanssa. Mezvinsky on investointipankkiiri New Yorkista.[5]. Pariskunnan häät olivat juutalais-kristilliset sillä Mezvinskyn on juutalainen ja Clinton on metodistikristitty. Pariskunnan ensimmäisen lapsen, tyttären, syntymästä uutisoitiin syyskuun 2014 lopussa.[8][9]

Lähteet muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Chelsea Clinton.
  1. a b c d Paul Harris: Chelsea Clinton: Stepping out of Bill and Hillary's shadow The Observer. 11.7.2010. Guardian.co.uk. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  2. a b Thompson, Krissah: Chelsea Clinton leaving NBC News to focus on parenthood and family’s foundation The Washington Post. 29.8.2014. Viitattu 9.1.2016. (englanniksi)
  3. How Chelsea Clinton finally came of age The Observer. 16.3.2008. Guardian.co.uk. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  4. a b Chelsea Clinton gets engaged CBC News (Cbc.ca). 30.11.2009. Viitattu 2.8.2010. (englanniksi)
  5. a b Clintonit torjuivat mediahässäkän ja paparazzit tyttärensä häistä Hs.fi. 1.8.2010. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 2.8.2010.
  6. The New York Times 9.6.1994
  7. Chelsea Clintonista tv-toimittaja, viitattu 15.11.2011
  8. Clintonit ovat nyt isovanhempia 27.9.2014. Sanoma Media Finland. Arkistoitu 27.9.2014. Viitattu 27.9.2014.
  9. Kiviranta, Varpu: Chelsea Clinton sai tyttären – Yhdysvalloissa spekuloidaan keskittyykö Hillary Clinton isoäitiyteen 27.9.2014. Yle. Viitattu 27.9.2014.